Do not remove or your site will get broken

Bloggaan sarjan kirjoituksia siitä mitä muutoksia Espoon joukkoliikenteeseen on tulossa Länsimetron myötä. Nyt käyn läpi Leppävaaran tilannetta, viitaten etenkin parin kilometrin säteellä asemasta oleviin alueisiin. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto linjaa Espoon kannan 22.9. Olen kyseisen konsernijaoston jäsen.

Muutoksia on tulossa paljon, mutta toisaalta niiden vaikutus ei Leppävaarassa ole kovinkaan hurja. Linjat vaihtavat nimeä ja reittiä, mutta edelleen Leppävaarasta pääsee vähän joka suuntaan.

Keskeinen runkolinja 550 jatkaa ennallaan, Länsimetro ei tuo muutoksia sen liikennöintiin.

Leppävaaran ja Tapiolan väliä kulkee myös linja 113. Linja kiertää Perkkaan ja Laajalahden läpi, Pyhäristin alueen poikki ja Pohjois-Tapiolan kautta Tapiolaan. Linja ei ole hidas, mutta toisaalta pysäkit ovat lähellä. Vuoroväli on ruuhka-aikaan 10 minuuttia, muutoin 15 ja sunnuntaisin sekä hiljaiseen aikaan 30 minuuttia.

114 taasen kiertää aika lailla nykyistä 110:n reittiä: ensin vanhaa Turuntietä, sitten Kilon poikki Nihtisiltaan. Mankkaan älkeen linja kulkee suoraan etelään urheilupuiston vierestä, ja sieltä Tapiolan terminaaliin. Vuoroväli on 10/15/30 minuuttia.

532 lähtee Leppävaarasta ja kiertää Vanhaa Turuntietä kehä kakkoselle. Linja kulkee Keran vierestä Suurpeltoon, ja Olarin kautta Matinkylään. Vuoroväli on 10/15/30 minuuttia.

533 lähtee Leppävaarasta etelän eli Friisinmäen ja Nuijalan kautta Nihtisiltaan, ja sieltä Mankkaan kautta Olariin. Ohitettuaan Matinkylän linja kiertää vielä Espoonlahden seutua ja parkkeeraa lopulta päätepysäkilleen Kivenlahteen. Vuoroväli on 20 tai 30 minuuttia.

Yhdessä linjat 532 ja 533 tarjoavat hyvät yhteydet Leppävaaran ja Matinkylän välille. Ruuhka-aikaan vuoroja menee lähtee yhdeksän tunnissa.

Uusi linja 251 tulee kiertämään rantaradan vartta, päätepysäkkinä Tuomarila. Tästä olen kirjoittanut laajemmin toisessa bloggauksessani.

Uusi linja 502 tulee kulkemaan Leppävaarasta “poikittain” Munkkivuoren ja Töölön kautta Kallion poikki Hakaniemeen. Tämä tarjonnee monille työmatkalaisille selkeän yhteyden. 20, 30 ja 60 minuutin vuoroväleillä ei kannata kävellä pysäkille odottamaan.

Uusi linja 555 tulee korvaamaan muun muassa lakkautuvaa linjaa xxx. Se lähtee Martinlaaksosta, kiertää Myyrmäen kautta Pähkinärinteeseen ja sieltä etelään Lintuvaaran kautta Leppävaaraan. Tämän jälkeen linja kulkee kehää, mutta koukkaa Otaniemen kautta Keilaniemeen ja Länsiväylää Lauttasaareen. Linja kulkee vain arkisin, mutta ruuhka-aikaan hyvin usein eli 12 minuutin välein. 

Espoon lausunnossa kysytään miten esimerkiksi Hanasaaresta pääsee julkisilla viikonloppuisin? Tämä on selkeä puute suunnitelmissa.

Yhteenveto Leppävaaran tilanteesta

Leppävaaran kannalta tilanne ei juuri nykyisestä muutu Länsimetron myötä. Linjat vaihtavat nimeä ja numeroa, ja pienissä määrin myös reittiä. Suurimpaan osaan alueen linjoista muutos ei koske lainkaan, kun ovat joko liityntäliikennettä Leppävaaraan tai Turuntien suuntaan kulkevia seutubusseja.

Jos suunnitelmissa on jotain joka kannattaisi näissä vielä muuttaa, jättäkää kommentteja tai olkaa yhteydessä. Näillä näkymin en tule esittämään konsernijaoston kokouksessa Leppävaaran aluetta koskevia muutoksia.

 

Otin Länsimetron liityntäyhteyksiin kantaa jo alkuvuonna kun suunnitelmien ensimmäisiä luonnoksia esiteltiin:
Yhteydet lähipalveluihin on turvattava (Länsiväylä 9.2.2014)
Joukkoliikenneyhteyksiä Espoon aluekeskusten välille
(Helsingin Sanomat 17.3.2014, Sirpa Hertellin kanssa)