(Helsingin Sanomat 10.7.2008) Espoolainen Jarno Kukkonen kirjoittaa (HS 5.7.) ilmastosyistä muotiin tulleen tiiviin asuinrakentamisen heikentävän ihmisten hyvinvointia. Hänen huolenaan on, että metropolin asukkaat menettävät kosketuksensa luontoon.

Asuinviihtyvyys ei taatusti ole huipussaan, jos keittiön ikkunasta näkyy vain naapuritalon betoninen seinä ja kuuluu moottoriliikenteen pauhu. On kuitenkin mahdollista, että siitä avautuu linnunlaulun täyttämä, hyvin hoidettu puisto tai sisäpiha – jopa taajaan rakennetussa ympäristössä.

Viihtyisiä mutta tiiviitä alueita on jo pääkaupunkiseudulla, esimerkiksi Olari, jossa itse asun.

Kukkonen ehdottaa ilmastonmuutoksen torjumiseksi maalämpöpumppuja, energiansäästörakentamista ja uusiutuvaa energiaa. Nämä ovat erittäin kannatettavia keinoja, mutta yhdyskuntarakenteen tiivistämistäkään ei pidä hylätä.

Liikenne vie tilaa, myös virkistysalueilta, sitä enemmän, mitä laajemmalle alueelle kaupunki leviää. Hajarakentamisella lisätään suhteellisesti eniten parkkipaikkoja ja teitä, jotka tuskin lisäävät kenenkään viihtyvyyttä.

Hyvin suunnitellussa tiiviissä kaupungissa tehokas joukkoliikenne on helppo järjestää eikä joka talous tarvitse kahta autopaikkaa. Kauppaan, kouluun ja kirjastoon jaksaa jopa kävellä – eikö se jos mikä edistä hyvinvointia?

Kukkosen peräänkuuluttamaa tilaa ja luontoa saadaan kaupunkiin parhaiten juuri tiiviin rakentamisen avulla. Silloin voidaan jättää laajoja yhtenäisiä alueita luonnontilaan, mikä on hyvä sekä ihmisen että muiden lajien hyvinvoinnin kannalta. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei puistoja ja pihapuita tulisi olla myös rakennetun alueen sisällä.

Kaiken rakentamisen sijoittelussa tulisi huomioida alueiden luontoarvot ja joukkoliikenteen saavutettavuus. Ei ole järkevää tuhlata potentiaalisimpia viheralueita moottoriteiden keskikaistoiksi eikä toisaalta jo rakennettuja liikenteen solmukohtia joutomaiksi. Kaavoitukseen tarvitaan ekologista ja logistista optimointia.

Tilaa kaupungissa on myös omakotitaloille suurine pihoineen, kunhan ne sijoitetaan muun kaupunkirakenteen yhteyteen, eikä erillisiksi saarekkeiksi kauas palveluista ja työpaikoista, kuten usein on Espoossakin tehty. Näitä aiempien vuosikymmenien kaavoitusvirheitä joudutaan nykyään paikkaamaan täydennysrakentamisella ja muulla yhdyskuntarakenteen eheyttämisellä.

Niilo Tarnanen
mus. yo
Espoo