(Länsiväylä 6.8.2008) Kesä lähestyy loppuaan ja monilla opiskelut alkavat. Edessä on muutto uudelle paikkakunnalle tai paluu vanhalle, ilman asuntoa johon asettua. Kavereiden nurkissa pyöriminen pitkälle syksyyn tai kalliin vuokra-asunnon hankkiminen yksityisiltä markkinoilta tuntuu vaikealta. Vaihtoehdot ovat vähissä. Länsiväylä (LV 30.7.) kertoo, että opiskelija-asuntojen kysyntä pomppasi ennätyslukemiin ja että Hoasin huoneistojen käyttöaste on noussut vuonna 2008 huippuunsa. Ei naurata. Ei edes iloista aloittelevaa teekkaria.
Itse asun toisessa Hoasin asunnossa neljän vuoden sisällä. Ensimmäisessä asunnossa oli rajoitettu asumisaika kolmeen vuoteen. Nykyisessä saamme asua niin kauan kun vaimoni opinnot kestävät. En voi valittaa. Hoas on hyvä vuokranantaja ja homma toimii.
Koska Hoas osaa asiansa, olisi yhteistyötä Espoon kaupungin ja Hoasin kesken järkevää tiivistää. Pääkaupunkiseudun heikkoa opiskelija-asuntotilannetta kannattaisi hyödyntää ja kaupungin tontteja tarjota laajemmin opiskelija-asumiseen.
Jos Espoo haluaa esimerkiksi säilyttää kaupungissa olevan tutkimuksen ja teknologianosaamisen sekä laajan ja toimivan yrityselämän, tulee tänne opintojen perässä muuttaville tarjota hyviä asuinpaikkoja. Ympäristö jossa viihtyä, johon juurtua. Opiskelijan viihtyessä Espoossa opintojensa ajan, on myös todennäköistä, että hän asettuu tänne pysyvästi.
Monet Helsingissä opiskelevat varmasti viihtyisivät Espoossa, jos vain tänne opiskelujen aikana tiensä löytäisivät. Varsinkin jos tarjolla olisi asumista Espoon toimivien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Eri puolilta Espoota pääsee Helsingin keskustaan nopeammin ja kätevämmin – bussilla ja tulevaisuudessa metrolla – kuin monesta paikasta Helsingistä tai Vantaalta.
Niko Rinta
Espoo