Eilen Pekka Haavisto saapui laajalla kiertueellaan ilahduttamaan meitä Tapiolan yhteisötuvalle. Paikalle oli saapunut noin kolmekymmentä kuulijaa. Kiitos kaikille osallistujille ja Espoon vihreille mukavasta illasta.
Pekka Haavisto vakuutti humaaniudellaan ja tietotaidoillaan sekä ulkopoliittisella asiantuntijuudellaan. Sitä on kertynyt rauhanneuvotteluissa YK:n mandaatilla, ympäristöministerinä ja Afrikan sarven lähettiläänä. Haluan Suomelle presidentin, joka muistaa, että ilmastonmuutos on yksi maailman suurimmista uhista.
Pekka Haavistolla on arvopohja, joka kokoaa suomalaisia. Hän huolehtii syrjäytetyistä ja vähäosaisista, on huolissaan ihmisoikeuksista, mutta katsoo luottavaisena eteenpäin uskoen eurooppalaiseen yhteistyöhön sekä pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Keskustelussa nousi esiin myös näkemyksiä Venäjän tilanteesta, ajatuksia siitä, miten Venäjän demokratia-kehitys tarjoaa Suomellekin mahdollisuuksia. Lisäksi puhuimme terveydenhuoltojärjestelmän eriarvoistumisesta, joka on korjattava, syrjäytyneistä nuorista ja vanhoista, joita emme saa jättää, puhuimme myös ympäristöteknologiasta, vihreästä taloudesta ja yrittäjyydestä, joka vie maatamme eteenpäin.
Keskustelujen jälkeen oli kirjalahjojen aika. Pekka sai Espoon Vihreiltä naisilta Seikkailijan laulukirjan (Mauri Kunnas). Pekan signeeratut ”Anna mun kaikki kestää” –teokset menivät kuin kuumille kiville. Vihreät naiset muistivat myös Maisa Siiralaa teoksella ”Reipasta menoa Maisa”. Tämä oli tunnustus työstä sen hyväksi, että hallitus nimesi joulukuussa Espoon saaristo-osakunnaksi. Se on eduksi upealle Espoon saaristolle. Tommi Forsströmin ottamassa kuvassa Pekan kanssa ovat myös Marja Nuora ja Teresia Volotinen.