(Länsiväylä 19.9.2012) Espoossa terveysasemien lääkäritilanne vaihtelee alueittain. Joissain terveyskeskuksissa kaikki virat on täytetty, toisissa vain noin puolet. Uskomme, että kiinnittämällä huomiota seuraaviin asioihin voidaan kohentaa julkista terveydenhoitoa koko Espoon alueella: 1. Johtaminen ja perehdytys, 2. Sosiaalityöntekijät terveyskeskuksiin, 3. Lausuntobyrokratian vähentäminen ja 4. Toimistohenkilökunnan palkkaaminen.

Espoossa on terveyskeskuksia, joissa rekrytointiin ja perehdyttämiseen käytetään

paljon aikaa. Työtä on järkeistetty. Näissä terveyskeskuksissa kaikki lääkärivirat ovat täynnä. Kaikilla terveysasemalla tulisi olla niin sanottu tutorlääkäri paikalla muutamana päivänä viikossa, jotta perehdyttämiseen todella käytettäisiin aikaa ja nuoret lääkärit saisivat kaipaamaansa kokeneemman lääkärin tukea.

Terveyskeskuksissa tarvitaan sosiaalialan osaamista. Joidenkin potilaiden kohdalla sosiaalipuolen asiat muodostavat ison ongelmavyyhdin ja lääkärien aikaa kuluu sosiaalietuuksien selvittämiseen. Asiantunteva

sosiaalityöntekijä tekisi samat asiat nopeammin ja hoitotuloskin voisi parantua. Samarian terveysasema Espoon keskuksessa on jäänyt usein kehittämishankkeiden ulkopuolelle resurssipulan takia. Ensimmäiset sosiaalityöntekijät voisi siten palkata Samarian terveysasemalle.

Lääkärit kirjoittavat paljon erilaisia todistuksia, joista osa on lakisääteisiä velvollisuuksia, mutta eivät kaikki. Tarvitaanko todistuspyyntöön todella aina lääkärin tekemä diagnoosi ja lähete? Voisiko esimerkiksi fysioterapeutin tai kotihoidon sanaan luottaa? Lääkärit myös kirjoittavat näiden pohjalta jo nyt lausuntonsa. Jos kotihoito voisi esimerkiksi tilata vaipat suoraan, vapautuisi todistuspyyntöjen kirjoittamisesta aikaa varsinaiseen potilastyöhön.

Lääkärityövoiman riittämättömyyteen ja työn houkuttelevuuteen vaikutetaan päästämällä lääkärit tekemään lääkärin työtä. Sihteeri tekee sihteerin työt paremmin, nopeammin ja edullisemmin kuin lääkäri. Mahdollisimman suuri osa toimistotyöstä tuleekin teettää toimistohenkilökunnalla.

Edellä mainittujen kehittämistoimien ohella myös esimerkiksi lääkäreiden mahdollisuuksiin tehdä terveyden edistämistyötä tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Pinja Nieminen
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Tiina Elo
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja