Lumi ja jää suojaavat Pohjolan kaamosta uteliailta tarkkailijoilta, mutta onnekas sattuma Pohjoisnavan yli Havaijille yrittäneen koneen moottoriin tulleen vian muodossa pakotti urhean tutkimusmatkailijamme tekemään pakkolaskun hänelle jo viime kesästä niin tuttuihin maisemiin. Kukaan selväjärkinen moisiin olosuhteisiin tuskin tieten tahtoen hankkiutuisi. ”Saatuani Zeppelin Staaken RVI:ni pysähtymään keskelle lumihankea, en voinut kuin onnitella itseäni. Lumen määrästä päätellen olin osunut tismalleen keskelle Pohjoisnapaa. En ollut siis eksynyt reitiltä ja mikä parasta, tiesin tuntevain joitakin paikallisia alkuasukkaita entuudestaan.

Suunnaton onnenpotku Monta tuntia yli viisisenttisissä kinoksissa taivallettuani onnistuin löytämään paikallisten ystävieni asuinpaikan. Voitte arvata hämmästykseni, kun kuulin heidän valmistautuvan parasta aikaa juhlimaan talvipäivän seisausta. Näin minulle tarjoutui pelastusretkikuntaa odotellessa mahdollisuus seurata heidän ennennäkemättömiä talviriittejään ja raportoida niistä sivistyneelle Euroopalle.

Virittäytyminen oikeaan juhlatunnelmaan oli käynnissä parasta aikaa. Ihmiset viettivät viikosta toiseen kaikki viikonloppuillat niin kutsutuissa työpaikan pikkujuhlissa keräten itselleen erilaisia hauskoja kokemuksia ja muistoja, joista kertoilla sitten itse juhlailtana perhepiirissä rattoisia tarinoita.

Moraali korkealla Olin aina pitänyt paikallista yhteisöä hyvin vapaamuotoisena, ja niinpä yllätyin kovin kuullessani sikäläisen salaisen poliisin valvovan ihmisten tekemisiä yötä päivää. Aikuisväestö tuntui pitävän moista kansalaisoikeuksien rajoittamista täysin normaalina, mutta lapsia muistutettiin jatkuvasti olemaan kilttejä ikkunoiden takana kurkistelevien salaisten agenttien varalta.

Tämä ’Korvaunturin armeijan’ nimellä tunnettu valiojoukko-osasto on todella hyvin koulutettua väkeä. Vaikka heidän virka-asunsa on kuuleman mukaan kirkkaan punainen, ja heillä on hatussaan kilisevä helistin, en koskaan onnistunut näkemään heistä yhtäkään. Ei siis ihme, että lapset käyttäytyivät esimerkillisesti, uhkasihan heitä kammottava ’risujen saaminen’, minkä ymmärsin tarkoittavan julkista koivuvitsalla ruoskimista.

Mitä lähemmäs itse talvipäivän seisaus tuli, sitä tiukemmaksi tiedustelukoneiston valvonta kävi. Kenenkään ei haluttu pilaavan lähestyvin valtionuskonnon (nk. joulupukkismi) pyhimpiä juhlamenoja millään epäpuhtailla teoilla tai puheilla.

Talvipäivän seisauksen aatto

Aattoaamuna minut herätettiin keskellä yötä. Aurinko ei ollut vielä edes noussut, mutta vaikka kuinka yritin kääntää kylkeä, minut raahattiin puoliväkisin ylös ja ulos hyytävään viiden asteen pakkaseen. Isäntäni halusi ehdottomasti perehdyttää minut johonkin salaperäiseen metsän henkien lepyttämiseksi suoritettavaan salaiseen riittiin.

Saapuessamme metsän reunaan hän vaikutti ilmeisen hermostuneelta ja vilkuili koko ajan ympärilleen. Poistuessamme tallatulta polulta hän jopa peitti lumihankeen syntyneet jäljet, ettei kukaan pystyisi seuraamaan meitä.

Päästyämme itse metsän siimekseen, me kiersimme tervehtimässä kaikkia isäntäväkeäni suojelevia metsänhenkiä. Kutakin henkeä symboloi noin kaksimetrinen kuusi, joka kierrettiin sekä vasta- että myötäpäivään, minkä jälkeen sen oksilta ravisteltiin lumi pois, mieluiten omaan niskaan, jotta kuusen oksat eli hengen selkä ei olisi painunut lumen painosta kumaraan.

Lopulta tervehdityistä kuusista valittiin kaikkein rumin ja huonokuntoisin. Sen henki oli selvästi vihastunut, ja siksi sitä piti lepytellä. Kuusi katkaistiin ja kannettiin jälleen yhtä suurta kunnioitusta ja varovaisuutta osoittaen kotiin.

Henki leppyy Kuusi tuodaan todella sisälle keskelle asumuksen olohuonetta. Kuusen hengen lepyttelemiseksi sen oksille ripustetaan erilaisia kiiltäviä esineitä ja mikä uskomattominta, palavia kynttilöitä.

Kynttilät ovat tapa testata, josko kuusen henki on todella leppynyt. Jos näin ei ole asian laita, kuusi päättää syttyä kynttilöiden liekeistä tuleen ja polttaa koko talon. Ennen vanhaan asumusten lattioille levitettiin vielä kuivia olkia henkien työn helpottamiseksi, mutta nyttemmin on huomattu pelkän kuusen riittävän mainiosti talon sytykkeeksi.

Jos kuusi kuitenkin kaiken todennäköisyyden ja luonnonlakien vastaisesti päättää olla palamatta, perheen korvasienionni on taattu taas vuodeksi eteenpäin. Hengen suosion voimallisuus käy ilmi myös monella muulla tapaa.

Fugu on pientä Japanilaisten tapa syödä myrkyllistä kalaa on vielä pientä verrattuna Pohjolan poikien talvipäivän seisausateriaan. Kaikkien terveysoppien vastaisesti he ahtavat keskellä yötä itseensä niin suunnattoman määrän rasvaa, läskiä ja monihimokkaita ihrahappoja, että kaikkien ravinto-opillisten tutkimusten mukaan heidän kaikkien pitäisi saada siltä istumalta sydänkohtaus, verenpainetauti, veritulppa ja puolitoista kiloa ylipainoa.

Se, että suurin osa heistä selviää moisesta käsittelystä jotenkuten hengissä, on vahva todistus henkien todellisesta voimasta. Mitkään muut kuin yliluonnolliset voimat eivät voi pitää heitä elossa.

Koska ihmisen ruoansulatuselimistö on yksinkertaisesti kykenemätön sulattamaan moisia rasvamääriä, ihmiset huuhtelevat ruoan alas suurella määrällä erilaisia liuottimia. Etenkin etanoli ja metanoli ovat suosittuja.

Pakastettua paahtopakaraa Henkien voimaa testataan myös toisella tavalla. Väki sulloutuu jälleen kesäpäivän seisauksen tapaan pieneen tulisen kuumaan koppiin ja istuu siellä parhaimmillaan toista tuntia. Teon yliluonnollisuutta kuvastaa hyvin se, että kopin katon rajaan naulatulle laverille laitettu paisti kypsyisi parissa tunnissa täysin syötävään kuntoon.

Se, että kaikki perheen eri sukupuolta olevat jäsenet voivat olla moisessa pienessä kopissa alastomina yhtä aikaa, ei hämmästytä minua enää lainkaan. Satuin nimittäin vahingossa näkemään heidän tulevan ulos, ja minun on pakko myöntää, että heidän hikisen niljakkaina punottaneet vartalonsa herättivät lähinnä pahoinvointia.

Kaikki eivät tyydy edes itsensä grillaamiseen uunilämpötilassa. Järkytykseni oli melkoinen, kun näin perheen miesväen ryntäävän suoraan yli sadan asteen kuumuudesta ulos pakkaseen ja lumihankeen. Jos tämä ei todista henkivoimien olevan mukana pelissä niin ei sitten mikään.

Hyväntekeväisyyttä Talvipäivän seisauksen aattoiltana muistetaan myös yhteiskunnan laitapuolen kulkijoita. Niinpä perinteeksi on muodostunut, että siltojen alusten asukit kiertävät illalla ovelta ovelle pyytämässä perheen isännältä ryyppiä. Yleensä isäntä ryypin antaakin, kunhan pyytäjä käy ensin näyttäytymässä perheen lapsille muistutuksena siitä, miten heille käy, elleivät he suostu syömään kaurapuuroaan. Yleensä perheen nuorimmaiset ovat kauhusta kankeita vielä pitkään pelottavan vieraan lähdön jälkeen.

Loppuillasta useammassa kodissa vierailleet kulkijat alkavatkin olla jo siinä kunnossa, että heidän punaiset nuttunsa ovat todella tarpeeseen. Ilman näkyvää vaatetusta he jäisivät nimittäin hangessa lojuessaan helposti porovaljakoiden jalkoihin.

Juhlavaa lahjontaa

Aattoiltaan ajoittuu myös merkillinen itsekuria kehittävä rituaali. Perheen jäsenet ovat nimittäin edeltävinä viikkoina hankkineet toisilleen lahjoja, jotka annetaan kuitenkin täysin eri hengessä kuin esimerkiksi tavalliset syntymäpäivälahjat.

Ensinnäkin oikeaoppisesta lahjasta on maksettava vähintään kaksinkertainen hinta vastaavasta esineestä pari päivää myöhemmin maksettavaan hintaan verrattuna. Näin korostetaan lahjan saajaa kohtaan tunnettua arvostusta. Paikalliset kauppiaat kunnioittavat perinteitä laskemalla tuotteidensa hinnat normaalille tasolle vasta talvipäivän seisauksen jälkeen.

Jotta lahjan symboliarvo ei peittyisi sen käyttöarvon alle, sillä ei saa myöskään olla mitään käyttöä. Koriste-esineet ovat hyvin suosittuja, kunhan ne eivät missään tapauksessa sovi yhteen lahjan saajan muun sisustuksen kanssa. Viime aikoina myös lahjan saajan jo entuudestaan omistamat tavarat ovat tulleet suosioon; kun lahjan saaja vuosienkin päästä näkee kaapissaan esimerkiksi kaksi munankeitintä, hän muistaa aina sitä ihmistä, jolta sai toisen lahjaksi.

Uhritulet palavat Talvipäivän seisauksen yö on pitkä ja pimeä, mutta jo aamuyöstä, monta tuntia ennen auringon nousua ihmiset rientävät kunnioittamaan menneitä sukupolvia. Sivistyneen eurooppalaisen on helppo kuvitella vainajien henkien palvonnan jo aikaa sitten kadonneen maanosastamme, mutta näin ei asian laita todellakaan ole.

Pohjan perillä kansa valaisee edelleen vuosisataiseen tapaansa edesmenneiden rakkaidensa tuonpuoleista taivalta sadoin uhritulin, jotka sytytetään haudoille seisauspäivän aamuna. Jotkut tuovat myös kukkauhreja ja viettävät hiljaisen hetken menneitä muistellen.

Kaunis ja liikuttava seremonia, jonka hengessä lopetan tämän raporttini.”