Yhdistetään luonnonläheinen ja kaupunkimainen

Vuoden 2050 Espoossa luonto ja kaupunki yhdistyvät toimivaksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Lukuisat suojelualueet ja niiden väliset viheryhteydet tukevat luonnon monimuotoisuutta. Virkistysalueiden verkosto rönsyää pitkin tiivistä kaupunkia. Mistään ei ole pitkä matka luonnon helmaan.

Eheä raiteisiin tukeutuva kaupunki on ekotehokas. Kompakteissa kaupunginosissa peruspalvelut, joukkoliikenne ja korttelimetsä tai -niitty löytyvät kotikulmilta. Työ- ja vapaa-ajan matkat sujuvat ilman autoa. Pysäköintipaikkojen sijaan pihoilla ja katujen varsilla on enemmän vihreää.

Säästäväisyys on hyve myös maankäytössä

Kokonaan uusia alueita ei ole juurikaan otettu rakennuskäyttöön, mikä on mahdollistanut laajan virkistys- ja suojelualueverkoston säilyttämisen. Silti kaupunki on kasvanut – jo aiemmin rakennettujen alueiden sisällä, erityisesti ratojen varsilla paikallisia ympäristö- ja kulttuuriarvoja kunnioittaen.

Autojen väheneminen on tuonut lisätilaa ja pysäköintipaikkoja on korvattu puistoilla tai asuintaloilla. Moottoriteitä on muutettu kaupunkibulevardeiksi, joiden varret ovat kelvollisia asuinrakentamiseen. Radanvarren teollisuus- ja varastoalueet ovat muuttuneet viihtyisiksi asunto- ja työpaikka-alueiksi. Lähimetsiä ja -niittyjä on varjeltu.

Harvat uudet rakennettavat alueet on valittu niin, että haitta luonnon monimuotoisuudelle jää mahdollisimman vähäiseksi. Uudet asuinalueet kytkevät kaupunginosia toisiinsa ja helpottavat joukkoliikenteen ja kunnallistekniikan tehokasta järjestämistä.

Kompakti rakenne säästää kuljetuskustannuksia ja vähentää liikenteen päästöjä. Esimerkiksi Pohjois-Espoossa rakentaminen on keskitetty Kalajärveltä Järvenperään kulkevan joukkoliikennereitin ympärille. Lopputulos on helminauhakaupunki, joka ei katko ekologisia yhteyksiä.

Siellä missä kaupunkirakenne loppuu, se todella loppuu: hallitsemattoman haja-asutusmaton sijaan alkavat viihtyisät maaseutu- ja luontoalueet. Viljelymaa on noussut uuteen arvoonsa ja sekin on suojeltu asutuksen levittäytymiseltä. Uusia pientaloja on saatu mahtumaan kaupunginosien laidoille, jossa ne kytkeytyvät osaksi muuta kaupunkia.

Miksi tiivistäminen on välttämätöntä?

Keskimääräisen matkan kotoa työpaikoille, asioimaan ja vapaa-ajanviettoon on lyhennyttävä, jotta liikenteen päästöjä voidaan vähentää. Asuntojen, palveluiden ja työpaikkojen on muodostettava toimivia tiiviitä kokonaisuuksia sen sijaan, että ne sijaitsevat hajallaan.

Kun arki sujuu helposti jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä, laskee yksityisautoilun osuus liikenteestä. Pysäköintialueita tarvitaan vähemmän eikä teitä tarvitse leventää tai rakentaa meluvalleja. Rakentamista voidaan keskittää pienemmälle alueelle ja säästää maapinta-alaa viheralueille.

Tiivis rakenne ei tarkoita viheralueiden puuttumista tai puuduttavan tasaista talomattoa. Kun keskeisimmillä paikoilla rakennetaan riittävän korkeita rakennuksia, säästyy tilaa puistoille ja pihoille sielläkin. Asuinalueiden reunoille päin voidaan rakentamista hiljalleen madaltaa, ja luontoa mahtuu rakentamisen sekaan yhä enemmän.

Olennaista on inhimillinen mittakaava. Kun rakentamisen reuna-alueet sijaitsevat riittävän lähellä keskuksia, on sieltäkin kävelyetäisyys lähimmälle tiheään liikennöidylle joukkoliikennereitille. Keskuksesta on kivenheitto reuna-alueelle virkistäytymään ja reunoilta on näppärä piipahtaa kävellen keskukseen asioimaan.


Kartta 1 Luontoalueet: Vihreällä luonto-, maaseutu- ja haja-asutusalueet, valkoisella taajama-alue. Nuolilla tärkeimmät ekologiset yhteydet.

Monimuotoinen luonto virkistää mielen ja ylläpitää elämää

Vuonna 2050 Espoo on tunnettu merellisyydestään, runsaasta lähiluonnostaan ja edustavista suojelualueistaan. Solisevien purojen, kauniiden rantakallioiden, rauhaisien metsien ja elämää kuhisevien niittyjen keskellä on hyvä asua. Espoolainen voi kulkea kaupunkinsa laidalta toiselle luonnon helmassa.

Suojelu- ja virkistystarpeet on yhdistetty, niin että suojelualueet toimivat virkistysalueverkoston helminä. Espoon maa-alasta on suojeltu noin 25%. Suojelu on toteutettu pääosin Espoon ja Helsingin kaupungin sekä muiden yhteisöjen omistamilla mailla. Lisäksi kaupunki on ostanut yksityisten omistamia luonto- ja virkistysarvoiltaan tärkeitä alueita varmistaakseen niiden arvojen säilymisen ja kehittymisen.

Luontoarvot ovat ohjanneet rakentamista. Viheraluekaava ja arvokkaimpien alueiden lakisääteinen suojelu takaavat luontoalueiden säilymisen.

Tavoitteena on ollut turvata edustava verkosto sekä laajoina säilyneitä alueita että pienialaisia luontokohteita. Espoon tärkein laaja luontoalue on Nuuksion kansallispuisto, jota on laajennettu olennaisesti. Viisaalla kaavoituksella on lopetettu alueen reunojen ja suojavyöhykkeen nakertaminen. Erityisen arvokkaat kohteet, kuten Suomenojan lintukosteikko Finnoossa, on suojeltu, vaikka ne sijaitsisivat erillään muista vastaavista kohteista. Monimuotoisuus muistetaan myös varsinaisten suojelualueiden ulkopuolella, eikä virkistys- tai talousmetsiä ”hoideta” raaoilla menetelmillä.

Viherkäytävät yhdistävät suojelualueet

Pysyäkseen elinvoimaisina populaatiot tarvitsevat elintilan lisäksi myös geenivirtaa eli uusiutumista. Tähän tarvitaan ekologisia käytäviä, joiden ansiosta suojelualueet muodostavat verkoston. Espoon merkittävimmät ekologiset käytävät ovat Kalajärven kautta kulkeva yhteys Nuuksion järviylängön ja Vestra-Petikon luontoalueen välillä, sekä Nuuksion ja Keskuspuiston välinen metsäyhteys, joka kulkee Hirvisuon, Blominmäen itäpuolen, Näkinmetsän ja Kaupunginkallion kautta.

Lisäksi on monia Espoon mitassa tärkeitä viherkäytäviä. Näistä useimmat, kuten Keskuspuiston ja Suvisaariston välinen yhteys, valitettavasti toimivat enää askelkiviperiaatteella 2000-luvun alkuun mennessä tehtyjen rakentamispäätösten takia. Teiden katkomia ekologisia yhteyksiä on monin paikoin palautettu, joko vihersilloin tien yli tai riistakäytävin tien ali.

Metsien monimuotoisuus alkaa jo kerrostalojen takapihoilta

Jokaiselle on taattu pääsy laadukkaaseen, monimuotoiseen lähimetsään. Hakkuissa on siirrytty keskieurooppalaiseen malliin, jossa avohakkuiden ja massatuotannon sijaan kaupunkimetsiä hakataan valikoiden ja keskitytään laadukkaan sahatavaran tuotantoon. Osa espoolaisista yrityksistä on profiloitunut priimapuun tuottajina, mikä sopii hyvin Espoon high-tech -imagoon.

Noin puolet Espoon metsistä on jätetty kehittymään luonnontilassa. Jopa tornitalojen kupeessa voi törmätä pitkään luonnontilassa kehittyneeseen vanhaan metsään. Käytännössä näiltä alueilta kaadetaan vain yksittäisiä ulkoilureiteille tai asutukselle ongelmallisia puita. Hakkuutoiminta painottuu maaseudulle ja kaupunkimetsät palvelevat ensisijaisesti virkistystä ja opetusta.

Espoon metsien lajikirjo on runsas. Harvinaisten lajien tai luontokohteiden näkeminen ei ole enää pienen joukon etuoikeus; lähistön aarnimetsässä samoilu on tuttua päiväkotilapsille ja liito-oravan on nähnyt suurin osa koululaisista. Etenkin Nuuksiossa ja osassa keskuspuistoa voidaan aistia aitoa erämaan tunnelmaa.

Soiden ekosysteemipalvelut takaisin

Espoon alun perin runsaista soista oli 1900-luvun loppupuolella ojitettu suuri osa. Ojitus heikentää soiden luontoarvoja, vapauttaa fossiilista hiiltä ilmakehään, voimistaa loppukevään tulvahuippuja, hävittää hilla- ja karpalopaikat sekä laskee pohjaveden pintaa.

Vuonna 2050 suoluontoa on palautettu Etelä-Espoossa siellä, missä se on ollut mahdollista. Nuuksion järviylängöllä on toteutettu Etelä-Suomen oloissa mittava soiden ennallistamishanke, jonka tuloksena pääosa alueen soista on luonnontilaisia. Ennallistaminen kantaa jo hedelmää, kirjaimellisesti. Espoosta löytyy hyviä marjasoita, paikoin jopa kotinurkilta. Koululaisten on mahdollista tutustua tärkeimpiin suotyyppeihin koulun lähiympäristössä.

Soita arvostetaan suomalaisen luonnon keskeisenä osana. Soiden tavoitteellisen suojelun ansiosta sekä pinta- että pohjavedet ovat Espoossa erittäin laadukkaita muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna.

Luonnon erikoispiirteet rikastavat kaikkialla maisemaa

Espoon luonto on yllättävän rikasta. Metsien ja soiden lisäksi Espoon arvokkaisiin luontokohteisiin kuuluu mm. kallioita, jyrkänteitä, siirtolohkareita ja muita jääkauden muokkaamia kohteita, niittyjä, ketoja, erilaisia pienvesiä ja laaja monimuotoinen saaristo.

Kaikista luontotyypeistä edustavimmat on suojeltu ja vähäisemmätkin säästetty rakentamiselta mahdollisuuksien mukaan. Lähellä asutusta sijaitsevat luontonähtävyydet tekevät asuinalueista viihtyisiä ja nostavat niiden arvoa.

Vuonna 2050 luonnon monimuotoisuutta tuetaan viherkatoin ja rakennusten seiniä peittävin köynnöksin. Ne vähentävät kustannustehokkaasti kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen aiheuttamia ympäristöhaittoja, kuten lämpösaarekeilmiötä, tulvavesipulsseja, helleaaltoja ja meluisuutta. Viherkatot tarjoavat uusia elinympäristöjä monille niitty- ja kalliokasveille ja näistä riippuville eliöille. Köynnökset tarjoavat pesäpaikkoja linnuille, ja suojaavat rakennuksen seiniä sateelta ja suurilta lämpötilan vaihteluilta.

Laadukasta elämää laadukkaiden vesistöjen äärellä

Vesistöjen hyvä laatu ja vaativat vesilajit on otettu mittareiksi, jotka kuvaavat ympäristön laatua. Kaikille vesistöille on laadittu hoitosuunnitelma ja niiden veden on hyvä tai erinomainen veden laatu. Osassa Espoon vesiä tämä tarkoittaa kohtalaisen suuria ennallistustoimia ja ympäröivän maankäytön tarkempaa kontrollia.

Valtaosa Espoon puroista ja pienvesistöistä on ennallistettu luonnonmukaiseen asuunsa, ja niiden jatkuvasta kunnossapidosta huolehditaan. Myös suurella työllä kunnostettujen järvien tilasta pidetään huolta, ja niiden ekologinen ja virkistysarvo ovat kasvaneet.

Jokivesistöissä lisääntyy pitkäaikaisen työn ansiosta vaativia kalalajeja, esimerkiksi taimen. Jokivarsien maankäyttö suunnitellaan siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän ravinnepäästöjä. Maanviljelyssä on toteutettu jokien varsille riittävän leveät, vähintään kymmenen metrin suojavyöhykkeet ja laskeutusaltaat. Merialuetta varjellaan niin, että ihmisen toiminnasta johtuva kuormitus on merkityksetöntä verrattuna luonnonhuuhtoumaan.
Sokkeloisia saaristovesiä hoidetaan ja asukkaiden toteuttamia mittavia kunnostustoimia on jatkettu. Entistä merikaatopaikkaa ei enää käytetä, vaan ylimääräinen pohjakasvillisuus ja poistettavat massat hyödynnetään maalla. Saaristossa voi taas uida ja meren pohjan voi erottaa metrien syvyydessä. Monipuolinen kalasto on palannut aiemmin rehevöityneille lahdille.

Hulevedet ja tulvat hallinnassa

Hulevesillä tarkoitetaan sade- ynnä muita valumisvesiä. Rakennetuilla, huonosti vettä läpäisevillä pinnoilla kuten asfaltilla tai betonilla hulevedet kulkevat nopeasti ja aiheuttavat normaalia suurempaa eroosiota ja tulvia. Nopeasti valuvat hulevedet myös kuljettavat saasteita ja ravinteita sisävesiin ja lopulta mereen.

Vuonna 2050 hulevesien hallinnasta on selvät suunnitelmat. Kaikkialla Espoossa on jätetty mahdollisimman paljon luonnollisia paikkoja, jotka hidastavat veden kulkua ja edistävät sadevesien imeytymistä pohjavedeksi. Kortteleita elävöittävät kauniit, luonnonmukaisesti toteutetut hulevesilammet, joiden avulla katoille satanut ja sulamisvesi otetaan hyötykäyttöön esimerkiksi kasteluvedeksi.

Puroja ja ojia on johdonmukaisesti ennallistettu luonnollisen mutkitteleviksi. Vedenkulun hidastumisen ansiosta syntyy hulevesikosteikkoja, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä. Ne tarjoavat pesimäpaikkoja vesilinnuille ja harvinaistuneille sammakoille.

Kosteikkoja on toteutettu myös aiemmin rakennetuilla alueilla. Asfaltoiduille alueille on järjestetty kiveyksiä ja kouruja.

Kun vesi menee lampiin sadevesiviemärin sijaan, ei jätevedenpuhdistamo ylikuormitu runsassateisina kausina. Näin vältetään päästämästä puhdistamattomia jätevesiä vesistöihin.

Ilmastonmuutoksen vuoksi lisääntyvien ja pahentuvien tulvien haittavaikutuksia ehkäistään siten, että matalin sallittu rakentamiskorkeus on nostettu 3 metristä 5 metriin vedenpinnasta. Myös jokien ja järvien läheistä rakentamista on rajoitettu. Vanhoja asuinrakennuksia, jotka ovat liian matalalla, suojataan tulvavallien ja vettä pidättävien rantakosteikkojen avulla.

Taulukko 3: Esimerkkejä ympäristön tilan mittareista

Espoo/vuosi 2010 2050 visio (tavoitearvoja)
Suojeltu maapinta-ala n. 10% n. 25%
Sekajätettä kg/asukas vuodessa 236 0
Pyöräilyn kulkutapaosuus matkoista 7% 25%
Henkilöautoja/asukas 0,469 Alle 0,3
Kasvihuonekaasupäästöt CO2-ekvivalenttitonnia/asukas vuodessa 1 143 000 Alle 100 000
Käytetystä energiasta uusiutuvaa n. 25% 95-100%

Kävelykaupunki on kätevä ja viihtyisä

Tiivis, lähipalveluihin nojaava kaupunkirakenne ja kevyt liikenne kuuluvat yhteen. Kävelyn, pyöräilyn ja rollaattorin ehdoilla rakennetussa ja liikkumistarpeen minimoivassa kaupungissa arki on sujuvaa ja helppoa. Lähipalvelut sijaitsevat kävelyetäisyydellä, viihtyisien raittien varrella eikä luonnon helmaan ole mistään pitkä matka.

Työ- tai opiskelupaikalle, harrastamaan sekä erikoispalveluihin pääsee nopeasti joukkoliikenteellä – ellei sitten käy niin hyvä tuuri, että määränpää sijaitsee kotikulmilla tai peräti samassa rakennuksessa. Omaa autoa tarvitaan yhä harvemmin. Katujen viitoitukseen on kiinnitetty huomiota. Hälytysajoneuvojen tarpeet on huomioitu alueiden suunnittelu- ja rakentamisvaiheissa.

Vuoden 2050 liikenteessä lihasvoima on valttia. Jos vuonna 2010 pohdittiin, pitääkö molemmin puolin katua olla pyörätie, vuonna 2050 kysymys kuuluu, pitääkö joka kortteliin päästä omalla autolla. Kävellen, pyörätuolilla ja lastenvaunuilla pääsee kaikkialle, polkupyörällä melkein joka raosta, mutta sitä raskaammilla kulkuneuvoilla vain sieltä täältä. Monet uudet alueet ovat autottomia, ja vanhemmilla asuinalueilla suositaan pihakatuja.

Joukko- ja erityisesti kevyt liikenne ovat lisääntyneet huomattavasti yksityisautoilun kustannuksella. Ruuhka, melu ja pakokaasut ovat muisto vain.

On selvää, että kaikkialla palvelut ja liikenneyhteydet eivät voi olla yhtä hyvät. Paras tarjonta on kaupunkikeskuksissa (Leppävaara, Tapiola, Matinkylä, Espoonlahti ja Espoon keskus). Lähes yhtä hyvään palvelutasoon päästään niiden välittömässä läheisyydessä, pienemmissä paikalliskeskuksissa sekä joukkoliikenteen runkoreittien (Runkoreittejä ovat tiheästi liikennöidyt, kaupunki- ja paikalliskeskusten väliset reitit.) varrella.

Vuoden 2050 Espoossa on myös maaseutu- ja haja-asutusalueita, joiden palveluiden tai joukkoliikenteen taso ei voi olla yhtä hyvä kuin keskuksissa. Tiivistävän maankäyttöpolitiikan ansiosta näillä alueilla asuu kuitenkin vain marginaalinen osuus Espoon väestöstä.

Seuraavien alalukujen kuvaukset koskevat lähinnä kaupunkimaisia hyvän tai erinomaisen palvelutason alueita, joilla lähes kaikki espoolaiset visiomme mukaan tuolloin asuvat.

Pyörällä pääsee

Kevyen liikenteen verkosto on suunniteltu siten, että se ottaa huomioon erilaisten kulkijoiden tarpeet. Mitä hitaampi kulkutapa, sitä lyhempää reittiä pääsee – näin eri liikkujilla on tasa-arvoinen asema. Kaupunkialueen kävelyreitit soveltuvat aina myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa kuljettavaksi. Reittien turvallisuuteen on panostettu: äkilliset mutkat ja jyrkät mäet ovat harvinaisuuksia, ja näkyvyys risteyksissä on hyvä.

Monipuolinen pyöräteiden verkko kattaa koko kaupungin. Pyöräily onkin nostanut suosiotaan eniten. Sähköavusteinen polkupyöräily on laajentanut pyöräilijäjoukkoa pukumiehiin ja muihin hikoilua ja liikaa rasitusta välttäviin. Taakkapyörien ja vastaavien ratkaisujen ansiosta viikonloppuostoksiinkaan ei välttämättä tarvitse autoa.

Pyöräilijät kulkevat omalla kaistallaan joko ajoradalla tai jalkakäytävästä erotettuna. Pyörätaskuilla helpotetaan ryhmittymistä risteyksissä, opasteet ovat yhtä hyvät kuin maantieliikenteessä, eikä pyöräilijöitä enää kiusata suorakulmaisilla käännöksillä, turhilla tienylityksillä tai korkeilla reunakivillä.


Kartta 2 Joukkoliikenne ja keskukset: raideverkko (musta: raskaat, violetti: pikaraitiotie), bussirunkoreitit (vihreä). Keskukset punaisin palloin.


Kartta 3 Joukkoliikenne ja keskukset tilanteessa, jossa asukasluku 370 000 ja päädytty metrovaihtoehtoon. Raideverkko, kaupunki- ja paikalliskeskukset. Raiteet ja suuralueiden rajat harmaalla, keskukset punaisina palloina

Kaupunkikeskusten välillä sekä Helsingin ja Vantaan keskuksiin on selkeät pyöräilyn runkoreitit. Suosituimmilla reiteillä pyörätiet ovat niin leveitä, että pikakiitäjille ja hitaille nautiskelijoille on omat kaistansa. Talvella nopeat kaistat varataan kelkoille ja suksille ja ne jätetään auraamatta ja hiekoittamatta.
Rantaraitti kattaa koko Espoon rannikon ja tarjoaa hyvän pyöräreitin Helsingistä Kirkkonummen rajalle. Katoksellisia ja lukittavia pyörätelineitä on kaikkialla. Juna-asemilla pyörän voi lukita kaappiin, eikä sen nappaaminen mukaan vaunuunkaan ole ongelma.

Joukkoliikenne palveluksessanne

Joukkoliikennejärjestelmä on kattava, nopea, viihtyisä ja monipuolinen. Koska rakentaminen on keskitetty kaupunki- ja paikalliskeskusten välisten runkoreittien varsille, riittävät suhteellisen harvat reitit kattamaan koko kaupungin pahemmin mutkittelematta. Kaikki yhteydet eivät voi olla suoria, mutta koska vuorovälit ovat lyhyet, ei vaihtopysäkillä joudu odottelemaan kauan.

Raiteet runkona

Tehokkaan joukkoliikenneverkon runkona ovat raiteet, jotka muodostavat juohevan kokonaisuuden. Säteittäisliikennettä hoitavat ennen kaikkea rantarata, joka on jatkettu kaupunkiratana Kauklahteen, ja länsimetro Finnooseen saakka. Nopean kasvun skenaariossa on lisäksi rakennettu länsirata Espoon keskuksesta Histan kautta Lohjalle.

Pikaraitiotiet hoitavat poikittaisliikennettä ja Finnoosta länteen myös säteittäisliikennettä. Toinen vaihtoehto on, että metroa on jatkettu Kivenlahden kautta Kauklahteen, mutta tässä tapauksessa investointikustannukset ovat niin suuret, että väestönkasvun jatkumisesta nopean skenaarion mukaisena olisi oltava täysin varma. Lisäksi poikittaisiin raiteisiin Espoonlahden alueella ei todennäköisesti olisi varaa. Tähän ns. metrovaihtoehtoon liittyviä poikkeuksia vision yleisestä linjauksesta esitellään asianomaisissa kohdissa.

Metro liikennöi 2,5 minuutin välein Tapiolaan ja 5 minuutin välein Matinkylään. Jokeri I Tapiolasta Itäkeskukseen kulkee 5 minuutin välein. Jokeri II Matinkylästä Nihtisillan ja Leppävaaran kautta Myyrmäkeen, Tiedelinja Viikistä Pasilan ja Otaniemen kautta Tapiolaan ja Diagonaali-raitiotie Tapiolasta Suurpellon ja Espoon keskuksen kautta Jorviin kulkevat 10 minuutin välein.

Finnoosta länteen metron jatkeena suuntaavat pikaraitiotienhaarat liikennöivät kumpikin 5 minuutin välein ja niillä on maanalainen laiturinylivaihto metroon joko Finnoossa tai Matinkylässä. Näistä joka toinen vuoro jatkaa Tapiolaan toinen eteläistä, toinen pohjoista reittiä. Espoonlahdesta Kauklahteen ja Finnoosta Espoon keskukseen vievät pikaraitiovaunut kulkevat 10 minuutin välein.

Pikaraitiovaunut kulkevat useimmiten muusta liikenteestä erillään, vähintään omalla kaistallaan ja liikennevaloissa etuoikeutettuina. Pikaraitiotievaunun molemmissa päissä on kuskin paikka, joten rataa voidaan laajentaa pysäkinväli kerrallaan ilman tarvetta aina uuden kääntöpaikan rakentamiseen. Kaikki raideliikenteen muodot ovat esteettömiä.

Bussit täydentävät

Kaikkialle ei toki paljon tilaa ja matkustajia vaativia raiteita kannata vetää. Loput runkoreitit, kuten yhteydet Finnoosta ja Espoonlahdesta Espoon keskukseen sekä Kalajärven suunnan liikenne hoidetaan sähköbussein.

Bussit ovat keskimäärin 2000-luvun alkua pienempiä, mikä vähentää tilan- ja energianhukkaa ruuhka-aikojen ulkopuolella ja tihentää vuoroväliä ruuhka-aikaan. Syöttöliikennettä ja täydentäviä linjoja hoidetaan monilla muillakin tavoilla, esimerkiksi johdinautoin ja vaakahissein. Haja-asutusalueella, missä vuorovälit muuten jäisivät kohtuuttoman pitkiksi, hyödynnetään älykkäitä, kysynnän mukaan muokkautuvia bussireittejä.
Kotoa tai töistä on parhaassa tapauksessa lyhempi matka pysäkille kuin pysäköintihalliin, ja oikea pysäkki helppo löytää. Viihtyisät ja esteettömät älypysäkkikatokset suojaavat sateelta ja tuulelta, mutta säilyttävät hyvän näkyvyyden kulkuneuvon tulosuuntaan. Niistä on myös kaikki aikatauluinformaatio reaaliaikaisesti saatavissa. Kuljetushenkilökunta on koulutettu ottamaan huomioon liikkumisrajoitteiset, lapsiperheet ja muut erityisryhmät.

Pysäköintipaikat puistoiksi

Yksityisautoilun tarve on pyöräilyä ja joukkoliikennettä suosivassa kävelykaupungissa pudonnut murto-osaan. Muutosta on vauhditettu älykkäillä tienkäyttömaksuilla, jotka kannustavat luopumaan yksityisautoilusta erityisesti silloin, kun kevyen tai joukkoliikenteen käyttö on helpointa. Alueelliset erot ovat nimittäin yhä suuria: Pohjois-Espoon maaseutumaisilla alueilla autoilun tarve on laskenut vain hieman, kun taas Etelä-Espoon radanvarsien tiiveimmillä alueilla autoton elämä on lähtökohta.

Henkilöauton omistaminen on harvinaistunut, ja autojen määrä henkeä kohti on laskenut alle 0,3:een. Kimppakyydit, vuokra-autot ja yhteisomistaminen kuten myös ilman kuljettajaa käyttäjältä toiselle siirtyvät robottitaksit tarjoavat joustavia ratkaisuja sille enemmistölle, joka tarvitsee autoa vain silloin tällöin.

Pysäköintipaikkojen määrää on voitu uusilla asuinalueilla vähentää yhteen kolmea asuntoa kohti ja vanhoillakin alueilla selvästi, minkä ansiosta kaupungissa on lisätilaa monelle muulle mukavalle asialle.

Yksityisautojen määrä sekä henkeä että tiekilometriä kohti on laskenut kuten myös ajetut kilometrit autoa kohden. Siispä teitä on voitu paikoin kaventaa. Maanteiden ja läpikulkukatujen nopeusrajoitukset on laskettu 40-50 kilometriin tunnissa siellä, missä melutason lasku on mahdollistanut uuden asuin- ja toimistorakentamisen.

Tunneloinnilla on saatu lisätilaa rakentamiselle. Pakokaasut eivät enää pilaa katukuilujen ilmaa, sillä hiljaiset ja hiukkaspäästöttömät, uusiutuvalla energialla käyvät sähkömoottorit ovat korvanneet polttomoottorit.

Luksusta keskuksista, arkipalvelut läheltä

Palveluverkoston rungon muodostavat kaupunkikeskukset Leppävaara, Tapiola, Matinkylä, Espoonlahti ja Espoon keskus sekä paikalliskeskukset Kera, Suurpelto, Finnoo, Kauklahti ja Kalajärvi sekä nopean kasvun skenaariossa Hista.

Kaupunkikeskuksissa sijaitsevat erikoiskauppojen lisäksi terveyskeskukset ja lukiot, kattavat yhteispalvelupisteet, uimahallit ja kulttuurikeskukset pääkirjastoineen. Kaupunkikeskuksiin on erinomaiset joukkoliikenneyhteydet koko Espoosta. Suuria kauppakeskuksia ei ole rakennettu sitten 2010-luvun, minkä ansiosta kaupunkikeskukset ovat viihtyisän kaupunkimaisia ja lähipalveluille riittää kysyntää niiden ulkopuolellakin.

Paikalliskeskusten palvelutarjonta on hieman kaupunkikeskuksia suppeampaa. Ihmiset voivat käyttää sen keskuksen palveluita, mikä heille kulloinkin on kätevintä kuntarajoista piittaamatta.

Lähipalvelut kotinurkilla

Jokapäiväiset lähipalvelut, kuten päiväkodit, peruskoulut ja lähikaupat on sijoiteltu niin, että lähes kaikilla on niihin kävelymatka kotoa. Esimerkiksi lähin päivittäistavarakauppa sijaitsee pääsääntöisesti alle puolen kilometrin päässä ulko-ovesta, eikä kauppamatka ole yli kilometrin pituinen muualla kuin haja-asutus alueilla. Myös työ- ja opiskelupaikoilta käsin on helppo asioida, sillä, kaupunkikeskuksissa rakennusten kivijalat ovat täynnä liike- ja harrastetiloja. Terveysliikunnan merkitys on itsestäänselvyys, joka on huomioitu kaikessa suunnittelussa.

Kunnallisia palveluita voi käyttää kätevästi internetissä ja alueilla, joissa palvelut eivät ole kävelymatkan päässä tuotteet ja palvelut voi tilata kotiovelle. Kunnalliset tilat suunnitellaan niin että ne ovat esteettömiä, monikäyttöisiä ja niiden käyttötarkoitusta voi muuttaa nopeasti tarpeen mukaan.

Ulkoilumahdollisuus luonnossa luetaan lähipalveluihin. Suurten viheralueiden sydämistä haarautuu kaupunkia halkomaan vihersormia ja niistä puolestaan lähtee pienten metsäpolkujen hiussuonisto kortteleiden väleihin.

Lukuisat siirtolapuutarhat ja viljelypalstat mahdollistavat maalaisidyllin kokemisen lähellä kaupunkikotia, ja niitä on kaikilla suuralueilla. Rantaraitti ulottuu Hanasaaresta Kirkkonummen rajalle. Sitä pitkin on helppo jatkaa virkistäytymistä moni-ilmeistä rannikkoa myötäillen. Raitin varrella on useita venesatamia ja kahviloita, uimapaikkoja sekä pieniä laitureita.

Julkiset palvelut on sijoitettu käyttäjämääriin ja etäisyyksiin perustuen niin, että eri puolilla kaupunkia asuvat ovat mahdollisimman yhdenvertaisessa asemassa. Nuorisolle on viihtyisiä ajanvieton ja omaehtoisen toiminnan paikkoja. Yläkouluja ja neuvoloita ei ole aivan niin tiheässä kuin varsinaisia lähipalveluita, mutta kuitenkin selvästi tiheämmässä kuin kaupunkikeskuspalveluita.

Kulttuuri- ja liikuntapalveluiden verkkoa täydentää koulutilojen monipuolinen käyttö. Esimerkiksi pienet aluekirjastot ovat kokeneet uuden tulemisen koulukirjastojen yhteydessä. Kirjastoissa on videoita, musiikkia, taidetta ja lehtiä, ja ne toimivat kohtauspaikkoina ja olohuoneina. Nuorisolle on viihtyisiä ajanvieton ja omaehtoisen toiminnan paikkoja.

Erikoispalveluita keskuksista

Erikoisimpia palveluita kuten teattereita, kulttuurikeskuksia, museoita tai erikoissairaanhoitoa ei ole joka suuralueella. Näissä palveluissa Espoo on vahvasti osa Helsingin seudun kokonaisuutta. Näihin palveluihin tullaan eri puolilta pääkaupunkiseutua, ja niiden täytyy sijaita koko seudulta hyvin tavoitettavissa paikoissa.

Sairaaloiden ja muiden seudullisten julkisten palveluiden rakennusten lähestyessä käyttöikänsä päätä arvioidaan, voisiko niitä siirtää paremmin joukkoliikenteellä saavutettaville paikoille. Sen sijaan suuret rauta- tai huonekalukaupat ovat tyypillisesti yhä väylien varsilla, sillä niiden saavutettavuus kuljetukseen (joka useimmin hoituu liikkeen puolesta) sopivalla autolla on välttämätöntä.

Töihin ja harrastamaan

Keskimääräistä työmatkaa on pyritty lyhentämään. Koska suurin osa työskentelee vuonna 2050 palveluiden parissa, työpaikkoja löytyy ympäri kaupunkia. Tämän takia työpaikkaomavaraisuus on parantunut esimerkiksi Espoonlahdessa.

Valtaosa työpaikoista sijaitsee asemien ja liityntäpysäkkien lähistöllä tai vähintäänkin vilkasliikenteisen runkoreittien varsilla, minkä vuoksi ne ovat helposti saavutettavissa. Koska koko Helsingin seutu on yhtä työssäkäyntialuetta, on työpaikkoja suhteessa eniten yhä Tapiolan ja Leppävaaran alueilla.

Työmatkoja on lyhennetty myös sijoittamalla asuntoja ja työpaikkoja samaan rakennukseen. Pysäköintipaikkojen käyttö tehostuu, yhtä parkkiruutua voi öisin käyttää asukas ja päivisin työssäkävijä. Joissain tapauksissa työtehtäviä voi jäädä hoitamaan kotiin, korttelitaloon tai kulmakahvilaan.

Otaniemi Aalto-yliopiston johdolla on myös vuonna 2050 Suomen korkean teknologian keskus ja sen ympäristössä on hyvät olosuhteet alan yrityksille. Erityisesti Keilalahti on hyvän sijaintinsa ja komeiden maisemiensa ansiosta suosittu kansainvälisten yritysten Suomen-toimipisteiden sijaintipaikkana.

Muillakin keskeisillä asemanseuduilla on kysyntää yritysten sijaintipaikkoina. Moottoriteiden varsilta työvoimavaltaiset yritykset ovat pitkälti muuttaneet pois, tehden tilaa varastoille ja varikoille.

Harrastuksia, kulttuuria ja urheilua

Vapaa-ajan vietto on tärkeä osa arkea. Suosituimmat harrastepaikat kuten työväenopistot, urheiluhallit ja taideoppilaitokset on sijoitettu helposti saavutettaviin paikkoihin. Kullakin suuralueella on omat paikalliset urheilu- ja kulttuuritilansa. Ne sijaitsevat liikenteellisesti keskeisillä paikoilla ja ovat helposti kevyen liikenteen saavutettavissa. Lapsiperheen harrastusrumbaan ei enää tarvita kahta autoa.

Riittävät, hyvin saavutettavat harrastepaikat edistävät kaupunkilaisten säännöllistä kuntoilua ja kulttuurin kulutusta. Tämä lisää hyvinvointia. Korttelitalot sekä julkisten tilojen kuten koulujen monipuolinen käyttö ovat vapauttaneet runsaasti tilaa yhdistyksille, seuroille ja omaehtoiselle vapaa-ajan toiminnalle. Taide ja taiteen harrastaminen on mahdollista kaikille. Myös vanhusten palvelutaloissa järjestetään runsaasti kaikille avoimia tapahtumia.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut ovat aiempaa merkittävämpi työllistäjä, kun erilaisten tapahtumien kysyntä on kasvanut. Erityisesti Tapiola tarjoaa inspiroivat puitteet kansainvälisesti tasokkaille eri taiteenalojen toimijoille kulttuurikeskuksineen, teattereineen ja museoineen. Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa on myös viljalti mahdollisuuksia kulttuurille. Tapiolan ja Leppävaaran urheilupuistot ovat huippu-urheilun areenoita.

Oma naapurusto kullan kallis

Kaupunginosan omaa identiteettiä ja kotiseutuhenkeä ei voi luoda suunnittelupöydältä käsin, mutta edellytyksiä sen syntymiseksi voi tukea monin tavoin.

Asuinalueiden eriarvoistumista ehkäistään suunnittelemalla joka kaupunginosaan asuntoja kaikenlaisille ihmisille. Kaikkialla on sekä kaupungin vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja että omistusasuntoja. Ne eivät kaupunginosan sisälläkään ole keskittyneet eri kulmille, vaan lähtökohtaisesti samassa talossa tai korttelissa on eri omistusmuotojen asuntoja.

Korttelit ovat pienimittakaavaisia ja niissä on erikokoisia ja -ikäisiä taloja. Asuntojenkin koko vaihtelee: niitä ei ole suunniteltu keskiarvoperheelle, vaan erilaisille ruokakunnille ja erityyppisille kulttuureille ja elämäntavoille. Näiden lisäksi on erilaisia kokeiluja: muunneltavien elinkaariasuntojen vastapoolina myös kevyttä, tarpeen mukaan siirrettävää arkkitehtuuria.

Pysäköintipaikat on erotettu asunnon hinnasta. Kerrostaloalueilla pysäköinti on keskitetty korttelikohtaisiin taloihin; lähin bussipysäkki voi olla lähempänä kotiovea kuin autopaikka. Osa alueista on kokonaan autottomia. Pysäköintipaikkojen rakentamisesta säästyneellä rahalla on rakennettu asukkaille viihtyisiä pihoja ja yhteistiloja.

Pihat on suunniteltu lasten leikkeihin, aikuisten oleskeluun sekä asukkaiden viljelypalstoiksi. Kaavamääräykset edellyttävät rakentamisessa tuhoutuneen vihermassan korvaamista uudella. Rakennusten seiniä pitkin kiipeää vertikaalipuutarhoja ja pihoilla vallitsee biodiversiteettiä tukeva hallittu hoitamattomuus. Katot ovat kalliokasvillisuus- tai muita viherkattoja, elleivät sitten ole päällystetty aurinkopaneelein.

Kukin osallistuu halunsa mukaan

Asukkaat osallistuvat aktiivisesti sekä oman asuntonsa että lähiympäristön, asuntokatunsa, viheralueiden, pihojen ja korttelitalon suunnitteluun. Myös ns. ryhmärakennuttaminen on saavuttanut suosiota; asukkaat palkkaavat suunnittelijan ja rakennuttajan toteuttamaan toiveitaan.

Yhteistoimintaan tarkoitetut korttelitalot, asukaspuistot, taloyhtiöiden kerhohuoneet ja muut vapaan yhdessäolon paikat mahdollistavat yhteisöllisyyden ja ei-kaupallisen ajanvieton. Korttelitaloissa katsellaan elokuvia, tehdään etätöitä ja järjestetään juhlia. Pienet toriaukiot paikalliskeskuksissa sekä omat lähikaupat ja kulmakuppilat luovat viihtyisyyttä. Omaleimaisuutta ja historian tuntua kaupunkikuvaan tuovat kulttuurihistoriallisesti tärkeät rakennukset ja ympäristöt.

Yhteisölliset ratkaisut ovat nousseet suosioon. Huoneistokohtaisia sähkösaunoja ei enää rakenneta kerrostaloasuntoihin. Taloissa on sen sijaan korkeatasoisia yhteissaunoja viihtyisine oheistiloineen, jotka toimivat myös kokous- ja askartelutiloina. Yhteissaunoja on niin talojen katoilla (kuten Arabianrannassa) kuin erillisrakennuksina vehreillä sisäpihoilla (kuten Leppäviidassa).

Hyvin varustetut talopesulat ovat valoisia, lasiseinäisiä tiloja talojen maantasokerroksissa, joten niistä voi samalla seurata lasten leikkejä pihalla.

Tekniikka vastaa ajan haasteisiin

Vain ekorakentamista

Rakennussuunnittelussa kaikilla tasoilla vähennetään rakentamisen energian ja materiaalien kulutusta. Energiatehokkuus alkaa rakennuspaikan valitsemisesta ja rakennusten suuntaamisesta niin, että syntyy hyvä pienilmasto ja sekä aktiivista että passiivista aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää tehokkaasti.

Materiaalien kalleuden takia kierrätysmateriaalit ovat tullet arvoonsa; niitä arvostetaan enemmän kuin uusia myös ekologisuuden takia. Rakennettavan tontin kasvillisuus pyritään säilyttämään niin pitkälti kuin mahdollista, ja rakennuksen alta hävitetty kasvillisuus on korvattava.

Suunnittelussa suositaan terveellisiä ja kulutusta kestäviä materiaaleja sekä panostetaan ratkaisuihin, jotka tekevät ekologisesta arjesta helppoa ja sujuvaa. Ilmastonmuutos asettaa rakenteille entistä kovempia vaatimuksia, joten kosteusvaurioiden estämiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Esteettömyys on otettu kaikilla tasoilla huomioon.

Pääosa uusista rakennuksista on plusenergiataloja eli ne ovat energian tuottajia. Passiivitaloja huonompaa energiatehokkuutta ei ole hyväksytty vuosikymmeniin. Keskimäärin Espoon rakennuskannan energiantarve henkilöä kohden on pienentynyt kolmannekseen. Vanha rakennuskanta niin lähiöissä, työpaikka- kuin pientaloalueilla on remontoitu energiatehokkaiksi ja esteettömiksi.

Alueita on eheytetty mielenkiintoisin uudisrakennuksin; tasakattojen päälle on ilmestynyt lisäkerroksia ja jopa pientaloja. Ylikorkeita rakennuksia on madallettu ja korkeiden rakennusten lomaan rakennettu matalampia taloja. Vanhojen alueiden maisemallisia ominaispiirteitä ja omaleimaisuutta on kunnioitettu ja jopa korostettu niitä uudistettaessa.

Energiaa ja luonnonvaroja säästävä Espoo

Energiankulutus on vähentynyt

Energian kokonaiskulutus on vähentynyt merkittävästi. Lämpöenergian kysyntä on romahtanut murto-osaan paremman rakentamisen takia. Hajautettu energiantuotanto on noussut täydentämään vanhaa kaukolämpöverkkoa. Kaukolämpö on menettänyt suhteellista merkitystään ja paikoin väistynytkin hajautetun energiantuotannon tieltä. Energiaa varastoidaan kaukolämpöverkon yhteyteen ja rakennuksiin, mikä tekee uusiutuvan energian käytöstä kustannustehokkaampaa.

Uuden rakennuskannan parantunut energiatehokkuus ja aikaisempaan nähden romahtanut kulutus suosii hajautettua lämpöenergiaa. Fossiiliset polttoaineet ovat väistyneet. Missä kaukolämpöä edelleen käytetään, se tuotetaan uusiutuvilla tai jäteperäisillä polttoaineilla tai suurin merivesilämpöpumpuin. Osa kaukolämmön lämpöenergiasta saadaan myös aurinkokeräimillä.

Myös sähkön kulutus on laskenut, vaikkei yhtä dramaattisesti. Sähköautojen, raideliikenteen ja tietotekniikan lisääntyminen ovat lisänneet hieman sähkönkulutusta. Toisaalta maalämmöllä on korvattu erityisesti suoraa sähkölämmitystä, mikä on säästänyt runsaasti sähköä. Kodinkoneiden ja muiden sähkölaitteiden kulutusta on rajoitettu kansallisin ja kansainvälisin normein, ja teollisuudenkin prosessit vievät yhä vähemmän sähköä. Sähköautojen lataus on painotettu yöhön ja muihin vähäisen sähkönkulutuksen aikoihin, mikä osaltaan tasaa kulutushuippuja.

Energiantuotanto aiempaa hajautetumpaa

Merkittävä osa kulutetusta energiasta tuotetaan hajautetusti tavallisten rakennusten yhteydessä. Hajautetusti tuotetusta energiasta suuri osa on aurinkoenergiaa. Aurinkokeräimillä katetaan lämmöntarve kesäisin käytännössä kokonaan. Myös sähköntuotannossa aurinkoenergian mahdollisuudet hyödynnetään.

Aurinkopaneeleita voidaan asentaa katoille ja seiniin ja ikkunat voidaan päällystää aurinkokennoilla, jotka hyödyntävät auringonvalon ultraviolettisäteilyn, mutta ovat ihmissilmälle täysin läpinäkyviä. Rakennuksissa tuotettua sähköä on mahdollista syöttää sähköverkkoon ja saada tästä hyvitys.

Suurin osa energiasta tuotetaan kuitenkin yhä keskitetysti, esimerkiksi suurissa ja tehokkaissa tuulipuistoissa, joita on myös Espoon edustan merialueella, sekä suurissa lämpöpumppulaitoksissa. Metsäperäinen energia ei Espoossa ole yhtä merkittävää kuin sisämaassa, vaikka sitäkin hyödynnetään. Sen sijaan vesi- ja jätehuollolla on kaupungin energiantuotannolle paljon annettavaa.

Vesihuolto säästää puhdasta vettä

Vedenoton kannalta tärkeät pohjavedet ja vesilähteet on suojeltu. Dämman on yhä varavesilähde ja paikallisina ratkaisuina vettä otetaan mahdollisesti muualtakin. Asuntokohtaiset vedenkulutusmittarit, siinä kuin sähkömittaritkin, ovat pakollisia ja helpottavat oman kulutuksen seuraamista. Käyttövesi lämpenee huhti-lokakuun aikaan useimmiten aurinkolämmöllä.

Talousvettä käytetään säästeliäästi. Vessoja ei huuhdella juomakelpoisella vedellä, vaan puhdistettuja ns. harmaita jätevesiä kierrätetään huuhteluvesiksi vessoihin ja kasteluun. Siellä missä luonnon olosuhteet sallivat, on toteutettu alueellisia veden kierrätysratkaisuja. Kompostivessat ovat olleet yleisesti käytössä jo kauan haja-asutuksessa ja väljimmillä pientaloalueilla. Kerrostaloissakin vessat ovat erottelevia ja järjestelmät ovat kehittyneet sellaisiksi, että ravinteet ja energia saadaan talteen ja voidaan hyödyntää ilman hygieniariskejä.

Harmaiden talousvesien puhdistuksessa käytetään uusia, ympäristökuormitusta vähentäviä tekniikoita. Vähemmillä kemikaaleilla ja pienemmillä kustannuksilla saadaan aikaan aiempaa parempi puhdistustulos. Espoolaisten Itämerelle aiheuttama ravinnekuorma on pienentynyt.

Jätevedenpuhdistuksessa syntynyt lämpö otetaan talteen ja hyödynnetään kaukolämpönä. Vähentyneen lämmöntarpeen takia tämä kattaa merkittävän osan kaukolämmön kysynnästä. Puhdistuksessa syntynyt liete kompostoidaan mullaksi, jota voidaan käyttää kaupungin viherrakentamisessa, pihoilla ja puutarhoissa.

Jätehuollossa kierrätetään

Jätehuollossa on otettu suuria harppauksia sitten 2000-luvun alun. Jätteen synnyn ehkäisystä on tullut arkipäivää yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Teollisuudessa ja kuljetuksissa sekä kaupoissa ja ravintoloissa on minimoitu bio- ja pakkausjätteen synty kiristyneen ympäristöverotuksen, teknologisten innovaatioiden ja ennen kaikkia uusien käytäntöjen avulla. Käytännöllisesti katsoen kaikki pakkaukset käytetään uudelleen. Sekajätteen käsitettä ei enää tunneta. Lajittelemattomasta – eli väärin lajitellusta – jätteestä joutuu maksamaan rapeat sakot.

Jätteet kierrätetään lähes sataprosenttisesti. Useimmilla alueilla on käytössä automaattinen jätteenkeräysjärjestelmä. Siinä lajitellut jätelajit kulkevat keräyspisteistä käsittelykeskukseen maanalaisissa putkistoissa alipaineen voimalla. Järjestelmä kattaa kaikki yleisimmät jätejakeet. Kierrätyspisteitä on joka korttelissa tai tiiveimmillä alueilla joka talossa.

Tarpeettomaksi käyneiden mutta käyttökelpoisten huonekalujen, kodinkoneiden ja muiden tavaroiden vaihtamista varten joka kaupunginosassa on kierrätyspiste. Käytettyjä tavaroita vaihdetaan ja ostetaan merkittävästi netin kautta. Harvinaiset jätejakeet, kuten ongelmajätteet kerätään alueellisissa kierrätyspisteissä.

Lämpö saadaan jätteistä, maasta ja merestä

Keskitetysti kerätty biojäte mädätetään biokaasua tuottavissa laitoksissa, jonka tuottama sähkö ja lämpö hyödynnetään yleisessä verkossa. Kotikompostointi on luonnollisesti sallittua ja haja-asutusalueilla se on yleisin ratkaisu. Kaukolämpöä saadaan myös Vantaalla sijaitsevasta edistyksellisestä leijupolttolaitoksesta, jossa poltetaan kierrätyskelvottomia mutta puhtaasti palavia jätteitä. Myös jätevedenpuhdistuksesta saadaan lämpöenergiaa.

Muita kuin jäteperäisiä kaukolämmön lähteitä ei juuri tarvita, koska lämmitysenergian kysyntä on pudonnut noin kolmasosaan puolessa vuosisadassa. Koska leijupolttoon menevä jäte on kuivaa, se säilyy hyvin. Sitä voidaan käyttää varavoimana ja polttaa eniten kylmien talvien lämmönkulutushuippujen aikana.

Useilla alueilla hyödynnetään lämmöntuotannossa alueellisia maa-, kallio- tai merivesilämpöpumppujärjestelmiä, joita voidaan käyttää paitsi talvella lämmitykseen myös kesällä viilennykseen. Älykkään tekniikan avulla huoneiden lämpöä säädellään tarpeen mukaan ja asukkaat voivat seurata huoneistonsa kulutusta reaaliaikaisesti. Haja-asutusalueilla osa taloista lämpiää myös puulla.