Muistan hyvin, kun Timo Soini oli vielä sitoutumaton valtuutettu Espoon kaupunginvaltuustossa. Soini pukeutui vanhaan Populisti-t-paitaan ja piti valtuuston parhaat puheet. Niitä tultiin saliin kuuntelemaan, oltiin asiasisällöstä mitä mieltä tahansa. Sana lensi, ja argumentaatio piti vettä.

Sitten puheiden ja kirjoitusten tahti on kiihtynyt, ja sanavedet ryöstökalastettu tyhjiin. Hyvä esimerkki jalosanojen kannan romahtamisesta saatiin 28. lokakuuta, kun Timo Soini julkaisi plokinsa ”Kulttuurimarxistit elävät ja voivat liian hyvin”.

Käsi ylös, kuka tietää, kuka on kulttuurimarxisti? Ja sitten toinen käsi, herättääkö kulttuurimarxisti-sana mielikuvia?

Ploki on siis klassista soinismia. Sen perustuu sanaan, jonka todellisen merkityksen vain harva tuntee, mutta joka herättää voimakkaita tunteita. Ilmaisesti Homma-foorumilta löytämänsä kulttuurimarxisti-sanan avulla Soini leimaa marxilaisiksi niin liberaalit hyödylliset hölmöt kuin tasa-arvoisen avioliittolain puolustajatkin.

Mutta millä logiikalla Soini katsoo tasa-arvoisen avioliiton vievän perheiden itsemääräämisoikeuden ja yksityisen omistusoikeuden, se jää minulle arvoitukseksi? Eikö tarkoitus ole nimenomaan antaa myös samaa sukupuolta olevien parien perheille itsemääräämisoikeus — myös yhteiseen omaisuuteen?

Ilmeisesti Timo Soinin ajatus menee niin, että jos kannattaa mitä tahansa, minkä Yhdysvaltojen oikeistokonservatiivit ovat leimanneet kulttuurimarxismiksi, kannattaa väistämättä myös kaikkea muuta, mitä joku on keksinyt kutsua kulttuurimarxismiksi.

Just.

Timo Soini vastaa plokissaan myös Nasima Razmyarin terveisiin ja toteaa, että ”Perussuomalaisten kantaan voi vaikuttaa vain kuulumalla puolueeseen ja puolueen linja on enemmistön linja.”

Aika mielenkiintoinen käsitys populismista, jonka nimiin Timo Soini aiemmin vannoi, ja josta teki myös gradunsa. Sillä jos Perussuomalaiset olisi populistinen puolue, se nimenomaan noudattaisi kansan enemmistön tahtoa ja kannattaisi tasa-arvoista avioliittolakia. Jopa Perussuomalaisten äänestäjien enemmistö kannattaa rekisteröidyn parisuhteen korvaamista avioliitolla, jos siihen ei liity adoptio-oikeutta, eikä kirkkoa velvoiteta vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja.

Tasa-arvoista avioliittoa vastustaessaan Soini on joutunut turvautumaan jopa ryhmäkuriin, vaikka aiemmin julisti, ettei Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ole ryhmäkuria.

”Minuun ei vaikuta patkääkään median suosima homorummutus. Kuten ei muukaan politiikkani arvostelu. Vapaassa yhteiskunnassa on mielipiteen ja uskonnonvapaus, josta pidän kiinni.”

Vapaassa yhteiskunnassa on tosiaan mielipiteen ja uskonnonvapaus, myös tiedotusvälineillä ja toimittajilla.
Mielipiteenvapauteen kuuluu myös vapaus arvostella eduskuntapuolueen puheenjohtajan politiikkaa. Muutenhan Timo Soinilla itsellään olisivat puheenaiheet hyvin vähissä.