Puoluekokous sujui loistavasti ja puhetta riitti enemmän kuin aikataulu olisi antanut myöten. Myös iltajuhlat näyttivät vetävän paikan täyteen, ja fiilis oli kaikin puolin upea! Espoolaiset pitivät tilaisuudessa useammankin puheen, joista tähän on koottu viisi: Inkan, Saaran, Ilarin, Sakarin ja Timon. Puheet löytyvät alla olevien linkkien kautta.
Inka Hopsu: oppivelvollisuusiän nostosta
”Pyrkimyksenä tulee olla jatkossakin nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja parhaan mahdollisen opetuksen tarjoaminen. Tukea tulee tarjota mahdollisimman varhain ja siihen tulee turvata riittävät resurssit.”
Saara Hyrkkö: jokaiselle toisen asteen koulutus – miten se tehdään
”Haluamme, että nuoret haluavat suorittaa toisen asteen koulutuksen.
Ja että jokaisella on siihen aidosti mahdollisuus.”
Ilari Aula: kansainvälinen talous
”Suomi on osa kansainvälisiä, yhä hajanaisempia ja monimutkaisempia arvoketjuja. Tavoitteenamme on saavuttaa niissä asema, jossa tuotamme parhaalla mahdollisessa tavalla hyvinvointia niin meille kuin muille.”
Sakari Kouti: maailman väestösopimus – tekisikö Suomi aloitteen
”Presidentinvaalikampanjassaan Pekka [Haavisto] muistutti, että maailmalla on ilmastosopimus, mutta ei väestösopimusta. Niinpä hän ehdotti, että Suomi nostaisi kissan pöydälle ja tekisi aloitteen maailman väestösopimuksesta. Se keskittyisi naisten ja tyttöjen koulutukseen, asemaan, terveydenhuoltoon ja hyvinvointiin.”
Timo Kilpiäinen: puheet eivät pelasta poikia
”Annetaan jokaisen lapsen olla oma itsensä meidän peloistamme, epävarmuuksistamme ja huolistamme riippumatta.”