(Helsingin Sanomat 14.7.2008) Uusi terveydenhoitolaki sisältää paljon hyviä asioita muun muassa ehdotuksen palveluseteleiden käytöstä terveydenhoidossa. Palvelusetelin käyttö kuulostaa erinomaisen järkevältä monen pitkäaikaissairaan kohdalla.
Hoitotakuun ansiosta esimerkiksi glaukoomapotilaat pääsevät edullisesti silmälääkärille. Glaugooma eli silmänpainetauti on pitkäaikainen sairaus, joka hoitamattomana johtaa sokeuteen.
Hankintalain mukaan kunnat joutuvat kuitenkin kilpailuttamaan silmälääkäriasemia tietyin väliajoin ja siksi potilaan lääkäri voi vaihtua jopa vuoden välein. Etevinkin silmälääkäri tarvitsee useimpien potilaiden kohdalla tutkimustuloksia myös aikaisemmilta vuosilta. Niitä hänellä ei ole, jos potilas on hänelle uusi.
Kun lääkärisuhde vaihtuu usein, ei potilas saa parasta mahdollista hoitoa. Mutta yhteiskunta maksaa hoidosta kuitenkin täyden hinnan. Jos potilas saisi käyttöönsä palvelusetelin, hän voisi itse valita silmälääkärinsä ja käydä aina samalla lääkärillä. Siten taudin mahdollista etenemistä voitaisiin kunnolla seurata.
Raili Raita-Ruponen
Espoo