Rikkidirektiivi on hyvä esimerkki siitä, miten puolitotuuksista ja suoranaisista valheista tehdään totta toistamalla niitä riittävän monta kertaa.

Vaaliteltoilla ja sosiaalisessa mediassa saadun palautteen perustella moni suomalainen uskoo rikkidirektiivin olevan EU:n päätös, koskevan vain Suomen meriliikennettä. ja olevan pelkästään Vihreiden tai jopa yhden vihreän MEPin tekosia.

 Voi kun me Vihreät voisimmekin ottaa yksin kunnian ihmisten terveyden ja Maailman merien suojelemisesta, mutta kyllä siihen tarvittiin myös muita. Esimerkiksi EU-Parlamentin ratkaisevassa äänestyksessä syyskuussa 2012 rikkidirektiivin puolesta äänesti yhteensä 606 MEPpiä. Vihreiden 55 parlamentaarikon ryhmä ei siis ihan yksin sitä runtannut läpi.

Vaikka Vihreät MEPit ovat taitavia, ei edes Satu Hassi olisi kyennyt manipuloimaan koko EU-parlamenttia, vaikka Eija-Riitta Korhola (kok) niin väittää. Yhtä hyvin Korhola itse olisi voinut manipuloida EU-parlamentin enemmistön päinvastaiselle kannalle, jos hänen argumenttinsa olisivat olleet yhtä hyvät.

¤ ¤ ¤ Itse asiassa EU pani rikkidirektiivin säätäessään vain toimeen kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n vuonna 2008 solmiman MARPOL-sopimuksen (MARine POLlution) lisäpöytäkirjan.

Toki Vihreiden ja etenkin Satu Hassin on väitetty vedättäneen myös IMOa, mikä lähinnä kertoo väitteen esittäjän katsoneen liikaa X-Men-elokuvia. A new hero is born, Satu, the Mind Blender.

Ainoa muutos, jonka EU Parlamentti MARPOL-sopimuksen vaatimuksiin teki, oli Välimeren rikkipäästörajoitusten voimaantulon aikaistaminen (myöhentäminen olisi rikkonut sopimusta). Siitä Vihreät voivat ottaa pienen sulan hattuunsa, sillä Vihreiden Satu Hassi toimi esityksen raportoijana. Mutta jälleen kerran, pelkin Vihrein voimin se ei olisi onnistunut.

Eli se siitä väitteestä, että Vihreät olisivat heikentäneet Suomen merenkulun kilpailuasemaa rikkidirektiivin EU-käsittelyssä.

¤ ¤ ¤ Joka tapauksessa MARPOL-sopimus on lainvoimainen ja laivojen on noudatettava sitä, vaikka rikkidirektiivi olisi kaatunut.

Sinänsä MARPOL-sopimus on lohduttava osoitus siitä, että maailmanlaajuiset kunnianhimoiset päästörajoitussopimukset ovat mahdollisia. Erityisten SECA-rikkipäästörajoitusalueiden (Sulphur Emission Control Area) lisäksi sopimus velvoittaa alentamaan laivojen polttoaineen rikkipitoisuuden 0,5 prosenttiin kaikilla maailman merillä vuoteen 2020 mennessä. Tästä seuraava rikkipäästöjen väheneminen säästää kymmeniätuhansia ihmishenkiä vuodessa.

MARPOL-sopimuksen SECA-alueiden muita meriä tiukemmat päästörajat eivät koske vain Suomea ja Itämerta, vaan sopimus kieltää runsasrikkisen polttoaineen käytön (tai edellyttää vastaavaa pakokaasujen puhdistamista) Itämeren lisäksi Pohjanmerellä, Englannin kanaalissa sekä 200 merimailin leveydeltä USAn ja Kanadan molemmilla rannikoilla. Rikkiä tupruttavilla aluksilla ei siis ole asiaa esimerkiksi Ruotsin, Saksan, Puolan, Hollannin tai Yhdysvaltojen satamiin.

Vaikka Itämeri olisi jätetty MARPOL-sopimuksen SECA-alueiden ulkopuolelle, suomalaiset rahtilaivat eivät pääsisi Juutinraumasta Pohjanmerelle, jos ne eivät vähentäisi päästöjään.

Eli se siitä väitteestä, että Rikkidirektiivi (eli MARPOL-sopimus) aiheuttaisi kustannuksia vain Suomen viennille. Vie siinä sitten tavaraa halpaa runsasrikkistä öljyä käyttävällä aluksella esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jos yhteenkään Yhdysvaltojen satamaan ei pääse.

¤ ¤ ¤ IMOssa ovat jäseninä maailman merenkulkumaat. Kun sopimus kolmen vuoden neuvotteluiden jälkeen vuonna 2008 hyväksyttiin, sen hyväksyi Suomen puolesta Matti Vanhasen (kesk) hallitus. IMO-asioista vastasivat liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk).

Jälkeenpäin esimerkiksi Vehviläinen on todennut sopimuksen tulleen hänelle yllätyksenä. Rohkenen epäillä. Jos virkamiehet pystyisivät salassa kolme vuotta neuvottelemaan monella tapaa merkittävää kansainvälistä sopimusta, jokin olisi Suomen johdossa pahasti vialla. IMO on ehkä merkittävin liikenneministerin vastuualueelle kuuluva kansainvälinen yhteistyöelin.

Se on pakko myöntää, että 2000-luvun alun poliittiseen kulttuuriin on kuulunut julkisuudessa paheksuttujen ulkomaanmatkojen karsiminen minimiin, minkä seurauksena suomalaiset poliitikot ovat vieraantuneet kansainvälisistä verkostoista.

¤ ¤ ¤ IMO määrittelee päästörajoitusalueet alueiden rannikkovaltioiden aloitteesta. Itämeri on siis nimetty SECA-alueeksi Itämeren rannikkovaltioiden omasta aloitteesta. Itse asiassa Itämeren laivojen rikkipäästöjä on rajoitettu jo ennen vuoden 2008 sopimusta. Ensimmäinen sopimus solmittiin IMOssa jo vuonna 1997.

IMOn päästörajoitukset ovat olleet voimassa Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa jo vuodesta 2006, jolloin polttoaineen rikkipitoisuuden ylärajaksi asetettiin 1,5 %. Vuonna 2010 raja laski yhteen prosenttiin, ja nyt, vuonna 2015 0,1 prosenttiin. Sekin on vielä sata kertaa suurempi kuin rekkojen polttoaineena käyttämän dieselin rikkiraja 0,001 %.

Laivaliikenne on kaikkea muuta kuin marginaalinen ilman saastuttaja. Laivojen käyttämä raskas polttoöljy on niin rikkipitoista, että vastaavaa öljyä ei ole saanut polttaa maalla vuosikymmeniin ilman savukaasujen puhdistusta. Itse asiassa merenkulku on yksi maailman saastuttavista talouden sektoreista.

Yksi suuri rahtilaiva voi saastuttaa yhtä paljon kuin 50 miljoonaa autoa.

¤ ¤ ¤

Rikkipäästöjä vähennetään kahdesta syystä. Rikin oksidit aiheuttavat hengitystiesairauksia ja happamoittavat merta. Eduskunnan ympäristövaliokunnalle antamassaan lausunnossa THL:n tutkija Raimo Salonen arvioi rikkidirektiivin vähentävän ennenaikaisia kuolemia pelkästään Euroopassa 16 500:lla vuodessa. Yhdysvaltojen ympäristöministeriön arvion mukaan laivojen rikkipäästöt aiheuttavat Yhdysvalloissa 60.000 ennenaikaista kuolemaa vuodessa ennen rikkipäästöjen rajoittamista.

Laivojen rikkipäästöjen vähentämisestä seuraava sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja terveydenhoitokulujen arvo kansantaloudelle on useissa eri selvityksissä todettu monta kertaa kuljetuskustannusten nousun teollisuudelle aiheuttamia kustannuksia suuremmiksi.

Sairailla ja kuolleilla ei valitettavasti ole lobbareita.
¤ ¤ ¤ Miksi rikkidirektiiviä herättiin vastustamaan Suomessa vasta kun päätös asiasta oli IMOssa jo tehty?

En pysty uskomaan, etteivät suomalaisten varustamoiden ja teollisuuden edunvalvojat saati poliitikot olisi tienneet, mistä IMOssa, meriliikenteen tärkeimmässä kansainvälisessä järjestössä vuosina 2005-2008 neuvoteltiin. Neuvottelupöydässä, jossa myös Suomen hallitus oli edustettuna; Asiassa, jossa Suomi oli yksi aloitteen tekijöistä.

Jos edes IMOa ei ole viitsitty seurata, on aika vaihtaa ihmisiä.

Päinvastoin, uskon rummutuksen olevan tarkkaan ajoitettua iltalypsyä, jolla muokataan julkista mielipidettä vaatimaan teollisuudelle ja varustamoille ”hyvitystä” rikkidirektiviistä. Väylämaksujen poistaminen on jo nostettu esiin.

Iltapypsystä kertoo myös se, miten päästövähennysten kustannukset laskettiin etujärjestöjen raporteissa karkeasti yläkanttiin. Todellisuudessa ne ovat jäämässä paljon alhaisemmiksi. Rahti ei ole myöskään siirtymässä kumipyörille, sillä vähärikkisen polttoaineen kysynnän kasvu meriliikenteessä nostaa rekkojen käyttämän dieselin hintaa.

Jos MARPOL-sopimuksen vastainen lobbaus olisi aloitettu ajoissa, riskinä olisi ollut vaatimusten meneminen läpi, päästörajoitusten viivästyminen ja löystyminen. IMOn päätökset vaativat yksimielisyyttä.

Jos lobbaus olisi pidentänyt siirtymäaikoja tai löysännyt päästörajoja, moni suomalainen olisi joutunut elämään sen tosiasian kanssa, että oma toiminta on aiheuttanut tuhansia kuolemia, jotka olisi ollut mahdollista välttää.