(Helsingin Sanomat 22.11.2012) Espoon Lommilaan, Turun moottoritien ja Kehä III:n risteykseen masinoidaan jättimäistä, noin Vantaan Jumbon kokoista kauppakeskusta, jonne pääseminen olisi ensisijaisesti yksityisautoilun varassa.

Kolossin mahdollistava asemakaavan muutos hyväksyttiin kaupunginhallituksen äänestyksessä äänin 8-5. “Suunniteltu kohta on kaikin puolin luonteva: siellä ei ole nyt mitään järkevää”, perusteli kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Markus Torkki (HS Kaupunki 14.11.)

Lommilan kauppakeskus olisi toteutuessaan loistava esimerkki äärimmäisen huonosta ja lyhytnäköisestä kaupunkisuunnittelusta, jolla ei mitenkään paranneta lähiseudun asukkaiden tai muidenkaan espoolaisten elämää.

Runsaan puolentoista kilometrin päässä sijaitsevassa Espoon keskuksessa on jo Entresse sekä Espoontori kauppoineen ja palveluineen, ja alueen kehittäminen on kokonaan kesken. Jos Lommilan kaava vahvistetaan, on selvää, että Espoon keskuksen kauan odotettu kehittäminen jää ikuisuusprojektiksi.

Espoossa riittää esimerkkejä kauppakolossien tuomasta harmista: palvelut siirtyvät kilometrien päähän, pienyrittäjät joutuvat lujille, lähiöistä tulee elottomia ja virikkeettömiä tyhjiöitä.

Yksi esimerkki monista on Olarin Kuitinmäen aikanaan viihtyisä ostoskeskus, josta hävisi Ison Omenan valmistumisen myötä niin kirjasto, posti, pankit kuin valtaosa ruokakaupoista.

Lommila on Espoon teknisen toimen johtajan Olavi Loukon sekä kaavaa nyt puoltaneiden kokoomuksen ja keskustan lempilapsi. He ovat luvanneet Citymarketille ja Prismalle 10 000 kerrosneliömetriä kauppatilaa.

Lupaus annettiin siitä huolimatta, että Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta teki maaliskuussa 2010 yksimielisen päätöksen, jossa päivittäistavarakaupan määräksi rajattiin 4000 kerrosneliömetriä.

Yksityisautoilulle perustuva jättimäinen kauppakeskus ei edusta hyvää kaupunkisuunnittelua eikä se edistä Espoon asettamaa tavoitetta vähentää kasvihuonepäästöjä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Jopa Ikea haluaa Lommilasta pois – sellaiseen paikkaan, jonne on paremmat julkiset kulkuyhteydet.

Risto Nevanlinna
toimittaja, kaupunginvaltuutettu 2013- (vihr)