Enää poliitikoilla ei ole salarakkaita. Sen sijaan ollaan salasairaita. ”Poliitikko ei voi sairastaa salaa” Helsingin Sanomat otsikoi pääkirjoituksensa lauantaina viides huhtikuuta. Otsikko tuntui toivottavasti absurdilta ainakin kaikkien muiden kuin politiikan toimittajien mielestä.

Vai olemmeko todella luoneet 200 hengen Big Brother -talon, johon valittavilla ei ole edes yksityisyyden rippeitä jäljellä? Entä jos samaa periaatetta sovellettaisiin muihin työtään julkisuudessa tekeviin vallankäyttäjiin, esimerkiksi valtakunnallisten sanomalehtien päätoimittajiin?

Tai HS pääkirjoitusta vapaasti muokaten: ”Lukijoilla on oikeus tietää.”

¤ ¤ ¤

Vakava sairaus vaikuttaa poliitikon kykyyn hoitaa tehtäviään, se on totta. Sekin on totta, että luottamustehtäviin valittujen poliitikkojen yksityisyys on muita kansalaisia rajatumpi siltä osin kuin yksityiselämä vaikuttaa tehtävien hoitoon.

Rajanveto poliitikon yksityisyyden ja julkisuuden välillä on vaikea. Esimerkiksi ministeri ei voi olla pitkään sairauslomalla, tai hänen tehtävänsä on järjestettävä uudelleen. Se ei kuitenkaan mielestäni velvoita ministeriä julkistamaan sairauslomansa syytä yhtään sen enempää kuin missään muussakaan työssä.

Vapaaehtoisesti voi toki kertoa enemmän. Arvostan Timo Soinin ja Juha Sipilän päätöstä puhua avoimesti sairauksistaan. Se avaa kansalaisille myös johtavien poliitikkojen olevan ihmisiä, ja miten kovan inhimillisen hinnan politiikka voi ihmiseltä vaatia.

¤ ¤ ¤
Koin omakohteisesti poliitikon yksityisyyden rajat kun sairastuin keväällä 2003 virtsarakon syöpään. Yritin kokemattomana kansanedustajana viedä lääkärintodistusta sairauslomasta eduskunnan kansliaan, josta minut käännytettiin ystävällisesti ulos: ”Jos jätät lääkärintodistuksen tänne, siitä tulee julkinen asiakirja, ja syöpäsi on pian otsikoissa.”

Päätin silti itse kertoa sairaudestani julkisesti. Halusin minua äänestäneiden tietävän, miksi olen välillä poissa eduskunnasta. Lisäksi halusin omalla toiminnallani antaa esimerkin siitä, että syövästä voi puhua.

Mutta se päätös oli minun eikä kenelläkään muulla ollut mielestäni oikeutta tehdä sitä minun puolestani.

Kaikki eivät olleet päätöksestäni iloisia. Sain eduskunnassa palautetta, että kalastelen äänestäjien myötätuntoa kertomalla sairaudestani. Se kirpaisi pahasti, tunnustan. Opin vaikenemaan sairaudestani, mutta jostain tieto toimittajille tuntui kulkevan.

Kahdeksaan vuoteen en siis ollut kertaakaan virallisesti sairauslomalla, vaikka poissaolotilastoissa luki kyllä toisenkin kerran ”sairaana”.