Uudenmaan Vihreiden yleiskokous hyväksyi tänään 10.6. ensimmäiset ehdokkaat tuleviin eduskuntavaaleihin. Espoosta mukana ovat kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Elo, valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu, kaupunginhallituksen jäsen Saara Hyrkkö sekä kaupunginhallituksen varajäsenet Susanna Rahkonen ja Mari Nevalainen, sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Teemu Hokkanen sekä teekkariopiskelija Jarno Lappalainen.
– Haluan eduskuntaan jatkamaan Vihreiden menestyksellistä työtä luonnon ja ympäristön hyväksi. Tällä kaudella on perustettu Etelä-Konneveden ja Teijon kansallispuistot, seuraavaksi on Uudenmaan ja Porkkalan kansallispuiston vuoro. Ilmastolaki on voitto maapallolle. Suomessa tavoitteeksi on asetettava hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä, ja päätettävä askelmerkit sen saavuttamiseksi, sanoo kokenut vihreä vaikuttaja Tiina Elo.
– Palaan mielelläni takaisin lainsäädäntöhommiin. Tauko eduskunnasta on tehnyt hyvää ja olen imenyt ruohonjuuritason toiminnasta paljon uusia ideoita. Haluan vaikuttaa pääkaupunkiseudun asuntotilanteeseen ja siihen, että mahdollisimman moni voisi saada mahdollisuuksia työhön ja osallisuuteen. Yhteiskuntaa ei saa kehittää vain huippuyksilöiden ehdoilla, kiteyttää tunnelmansa listan kokenein ehdokas, Susanna Rahkonen.
– Onnistuneella sosiaali- ja terveyspolitiikalla ennaltaehkäistään syrjäytymistä ja siihen liittyviä ongelmia, kuten sairauksia tai ajautumista rikollisuuteen. Sosiaali- ja terveyspalveluiden lisäksi tarvitaan turvallisuusviranomaisia. Nykykehitys, jossa entistä vakavammissa tapauksissa poliisi ei pysty auttamaan tai lopettaa rikostutkinnan kesken, on saatava käännettyä. Ihmisten oikeus rauhaan, omaisuuteensa sekä hengen ja terveyden suojaan on turvattava, vaatii poliisi Teemu Hokkanen.
Tähän mennessä nimetyt espoolaiset ehdokkaat:
Tiina Elo
Teemu Hokkanen
Inka Hopsu
Saara Hyrkkö
Jarno Lappalainen
Mari Nevalainen
Susanna Rahkonen