Välillä mietin, tehdäänkö sote-uudistusta tosiaan vain hyvillä voimavaroilla ja turvaverkoilla varustetuille ihmisille. Lopputulos olisi nimittäin melko erilainen, jos uudistuksen keskiössä olisivat esimerkiksi paljon palveluita tarvitsevat, huono-osaisuuden äärellä kulkevat ihmiset.

Saumattomien hoitoketjujen sijaan palvelut sirpaloituvat

Paljon palveluita tarvitseville tämä uudistus voi tarkoittaa entistä useampia luukkuja, entistä vaativampia ponnistuksia ja entistä enemmän väliinputoamisia. Jos ja kun valtion kireä rahoitus usuttaa maakunnat leikkaamaan palveluista, se osuu kipeimmin nimenomaan paljon palveluita tarvitseviin. Sosiaalibarometrin mukaan 56 prosenttia sosiaali- ja terveysjohtajista ja 67 prosenttia sosiaalityöntekijöistä arvioi uudistuksen epäonnistuvan eriarvoisuuden vähentämisessä.

Palveluiden sirpaloituminen ja eriarvoisuuden torjunnan sivuuttaminen ovat sote-uudistuksen keskeisiä ongelmia. Vaan eivät ainoita. Yhtä hätkähdyttäviä arvioita asiantuntijoilla on muistakin sote-uudistuksen alkuperäisistä tavoitteista.

Markkinavetoinen valinnanvapaus johtaa ennen pitkää leikkauksiin

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki on kutsunut tätä sote-mallia osuvasti “jättimäiseksi yritystueksi yksityisille terveysfirmoille”.

Valinnanvapaus ei ole kirosana, mutta tässä mallissa sen toteutus ontuu. Pahimmassa tapauksessa pesuveden mukana menee myös perustavanlaatuisia hyvinvointivaltion elementtejä, jos esimerkiksi neuvolan laatu ja yhdenvertaisuus vaarannetaan. Hallitsemattomasti toteutettu markkinamalli ei tuo mukanaan edes säästöjä, vaan sen arvioidaan kasvattavan kustannuksia. Tämä yhdistettynä valtion budjettiohjaukseen ajaa maakunnat ennen pitkää leikkaamaan palvelutasoa.

Kireä aikataulu tuo mukanaan vakavia riskejä

Jotta uudistus voisi edes teoriassa toteutua onnistuneesti, kaiken pitäisi sujua täydellisesti aikataulussa, ilman töyssyjä ja mutkia. Se on erittäin epätodennäköistä tämän kokoluokan operaatiossa ja siksi aikataulu on suorastaan vastuuton. Uudenmaan haasteet ovat vieläpä aivan omaa luokkaansa.

Kyse on 1,6 miljoonan ihmisen terveystiedoista, jotka on siirrettävä sujuvasti ja turvallisesti yhteiseen järjestelmään. Kymmenistä tuhansista ammattilaisista, jotka siirtyvät kymmenien organisaatioiden palveluksesta yhteen. Useiden tuhansien sopimusten yhteensovittamisesta. Samanaikaisesti on huolehdittava siitä, että ihmisten hoitosuhteet eivät katkea ja että kukaan ei jää ilman tarvitsemaansa apua.

Kaupunkien kyky investoida kouluihin ja päiväkoteihin heikkenee

Ministerit toistavat tuttua mantraa, että sote-uudistus on saatava nyt maaliin, kun sitä on jo niin kauan valmisteltu. Kriittiset puheenvuorot, joita esimerkiksi suuret kaupungit, asiantuntijat ja alan ammattilaiset ovat toistuvasti esittäneet, tuntuvat kaikuvan kuuroille korville.

Kaupungit eivät valita turhasta. Uudistuksen myötä kuntien veroäyriä leikataan, kun iso joukko tehtäviä siirtyy maakunnan harteille. Leikkaus on esimerkiksi Espoon tapauksessa suurempi, kuin mitä olemme sote-palveluihin tähän asti käyttäneet. Monimutkainen rahoitusmalli ei riittävästi tunnista pääkaupunkiseudun erityispiirteitä, kuten voimakasta maahanmuuttoa ja sosiaalisia haasteita. Muutos vaikuttaa erityisesti kaupunkien mahdollisuuksiin kasvaa kestävästi. Verotulot pienenevät merkittävästi, mutta tarve rakentaa kouluja, päiväkoteja, katuja ja koteja ei katoa mihinkään.

Kylmää kyytiä demokratialle

Kaikesta edellä kuvatusta huolimatta ennennäkemättömän monimutkaista ja vakavasti keskeneräistä uudistusta pusketaan läpi valtavalla kiireellä. Eduskunta istuu pitkiä iltoja ja kuulee asiantuntijoita kohtuuttoman kireällä aikataululla. Huolellinen perehtyminen laajaan lakikokonaisuuteen on käytännössä mahdotonta.

Jos lait lopulta muutamien äänten erolla hyväksytään heinäkuussa, on maakuntavaaleihin aikaa alle neljä kuukautta. Euroopan neuvoston suositus on, että vaaleja koskevat lait olisi säädetty viimeistään vuotta ennen vaaleja. Tämä ei ole yhdentekevää – vaalien järjestäminen ja oikeus osallistua vaaleihin ovat demokratian kovaa ydintä.

Miten tästä eteenpäin?

On selvää, että sosiaali- ja terveyspalveluissa on huomattavan paljon kehitettävää niin saatavuuden kuin laadunkin näkökulmasta joka puolella Suomea, myös täällä pääkaupunkiseudulla. Se ei kuitenkaan ole riittävä syy viedä huteraa sote-rakennelmaa maaliin tällaisenaan.

Aivan alusta ei tarvitse aloittaa, eikä täydellistä mallia varmasti ole olemassakaan. Sellainen malli on kuitenkin löydettävä, joka kaventaa terveyseroja, turvaa saumattomat hoito- ja hoivaketjut sekä hillitsee kustannuksia muutoin kuin hillittömillä leikkauksilla. Tarvitaan huolellista ja laajapohjaista valmistelua, jo käynnissä olevasta kehitystyöstä ammentamista, kokeiluja ja vaiheistusta sekä kunnianhimoista, mutta hallittua uudistamista. Esimerkiksi valinnanvapautta voidaan lisätä Sipilän hallituksen markkinamallin sijaan hallittua monituottajamallia hyödyntämällä, kuten Espoossa on tehty.

Monessa paikassa tarvitaan kuntia leveämpiä hartioita, jotta sosiaali- ja terveyspalvelut pystytään järjestämään kestävästi. Maakunnat jäävät kuitenkin nyt esitetyssä mallissa herkästi valtiovarainministeriön sätkynukeiksi. Ilman verotusoikeutta maakunnan mahdollisuus tosiasiallisesti ohjata palveluita on olennaisesti heikompi. Nyt esitetty maakuntamalli tekee lisäksi hallaa suurten kaupunkien elinvoimaisuudelle. Se ei ole kenenkään etu ja siksi suurten kaupunkien erityispiirteet on huomioitava nykyistä paremmin.

Aivan ensimmäiseksi Sipilän hallituksen tulisi kuitenkin myöntää, että pieleen meni. Se on ymmärrettävästi vaikeaa, sillä sote-uudistuksen toteutumiseen on ladattu paljon paineita. Ei silti voi olla niin, että ministereiden kasvojen pelastaminen ajaa suomalaisten edun ohi.