Sote-uudistus on parannus tai heikennys

Sote-uudistusta on nyt puuhattu muutama vuosi, ja jonkinmoinen välipiste oli tänään. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu annetaan viidelle alueelle, ja palveluiden toteuttajia saa olla enimmillään 19. Palvelut tuottavat luultavasti nykyisten sairaanhoitopiirien pohjalle rakennettavat kuntayhtymät.

Koko tämän muutaman vuoden ajan olen seurannut uudistusta tarkkaan, miettinyt sen hyviä ja huonoja puolia ja potentiaalisia kompastuskohtia. En ole osannut sanoa mitä mieltä olen ehdotuksista. Nyt osaan kiteyttää näkemykseni: sote-uudistus on joko parannus tai heikennys, riippuu siitä miten ja millaisena se toteutetaan.

Mahdollisuuksia on nimittäin parempaan: tasaisempi hoidon saatavuus ja kustannusten jako. Kun koko palveluketju on yhden tahon vastuulla, on mahdollista, että kokonaisuus on paremmin hoidossa.

Mahdollisuuksia myös heikompaan on: nykyisen järjestelmän hyvät puolet romutetaan (kuten kustannustehokkuus, joka on Suomessa länsimaiden kärkiluokkaa), kulut kasvavat ja hoito ei ole nykyistä parempaa. Bonuksena vastuut ovat epäselviä ja äänestämälläkään ei voisi enää vaikuttaa.

Olisi helppo todeta että eihän minun maallikkona tarvitse asiaa ymmärtää. En minä oikeasti mikään maallikko tässä asiassa ole: koulutukseltani olen lähihoitaja ja valtiotieteiden maisteri, löytyy siis sekä käytännön että hallinnon puolen tuntemusta. Vuosien varrella olen toiminut muun muassa Espoon kaupunginhallituksessa, Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallituksen varajäsenenä. 

Valitettavasti huomaan kuuluvani siihen porukkaan jonka pitäisi kyetä sanomaan miten asia tulisi tehdä, eikä vain listaamaan mitä palveluita tulisi järjestää.

Vastaan nyt ikiomaan huutooni listaamalla sikermän asioita jotka uudistuksessa tulee kyetä huomioimaan. Eli kääntäen joissa sössiminen kaataisi koko kuvion. Olen niin rakentava kuin osaan.

(1) Sosiaalipalveluita ei saa unohtaa - se on se toinen puolisko menoista jossa ennaltaehkäisyllä voi saada paljon aikaan. Ja voi pojat miten sosiaalipalvelut unohtuvat koko ajan. Sote-uudistusta valmisteleva porukka on pullollaan terveydenhoidon, ja korostuneesti erikoissairaanhoidon osaajia. Kaikki esimerkit kaivetaan terveydenhoidon puolelta. Sosiaalipalveluihin hädin tuskin viitataan. Vai onko joku kuullut sanottavat “kehitysvammaisten palvelut ja sote-uudistus”, tai “omaishoidon tuki ja sote-uudistus”. 

Espoossa valtuustoryhmille esiteltiin alkusyksystä uudistuksen sen hetken vaihetta. Pyysin käyttämään esimerkkiä sosiaalipuolelta. Esittelijä ei sellaista siinä tilenteessa keksinyt.

Vaikuttaa siltä että valmistelussa on ennen kaikkea terveyspalveluiden uudistus. Sosiaalipalveluihin palataan kun terveyspalvelut on uusittu, sillä lailla, että katsotaan miten ne tähän asemoituvat.

Väitän että sosiaalipalveluiden järjestäminen on uudistuksen onnistumisen kannalta merkittävämpi asia kuin terveyspalveluiden järjestäminen. Ikäihmisiä riittää, ja kyse ei ole vain sairauden hoidosta vaan myös terveyden edistämisestä. Tehostamalla leikkauksia voidaan tehdä paljon hyvää, mutta ennaltaehkäisemällä siten että leikkausta ei tarvita, saadaan aikaan vielä enemmän.

(2) Kuka päättää ja kuka maksaa?

Nykyisten suunnitelmien suurin ongelmakohta on se, että on vähä epäselvää kuka päättää ja kuka maksaa. 

Valtiolla on halua malliin jossa tuotantovastuu on rajatun määrän käsissä. Tämä antaa mahdollisuuksia entistä tehokkaampaan keskusjohtoisuuteen: sosiaali- ja terveysministeriö ohjaisi tuotantovastuullisia alueita, jotka vastaavat siitä, että asia toimii.

Vaan mistä raha tulee? Valtio on vetäytynyt ns. hyvinvointipalveluiden rahoituksesta, josta valtion osuus on enää neljänneksen luokkaa. Maksumiehiä ja -naisia olisivat nykyisen mallin tyyliin kunnat. Eli raha ja myös tuotantovastuullisten alueiden päätöksentekijät tulevat kuitenkin kunnista.

Minua huolestuttaa paljon - yhtenä yönä en edes meinannut unta saada - kokonaisuus jossa valtio haluaa ohjata sisältöä (mitä tulee tehdä) mutta laskut lähetetään toiseen suuntaan. Jos tilauksen ja laskutuksen yhteys katkeaa, niin riski aika hurjille kulujen kasvulle on suuri. 

(3) Kuka kantaa vastuun?

Jatkossa tehtänee nelivuotiset tuotantosopimukset vastuualueen ja tuottajan välillä. Esimerkiksi Etelä-Suomen vastuualue tekisi nelivuotisen tuotantosopimuksen Uuden HUSsin kanssa. Kun en saa hoitoa, kenelle valitan?

Valtio voi sanoa että me vain sanomme että mitä tulee tehdä, ei kuulu meille se tylsä toteutuspuoli. Etelä-Suomen vastuualue sanoo, että HUS toteuttaa, soittakaa sinne. HUS sanoo että meillä on tämä nelivuotinen sopimus jossa tätä hoitoa ei ole listattu. Olemme tässä tuottaja vain.

Etelä-Suomen vastuualue sanoo (kun soitan sinne uudestaan) että ymmärrämme kyllä, mutta kun tämä ei ole valtakunnallisissa ohjeissa eivätkä kunnat anna siihen rahaa. Espoon poliittiset päättäjät taas sanovat että me emme vastaa enää palveluiden järjestämisestä, vastuu on noilla tuotantoalueilla. Meille tulee vain lasku.

Vallan, vastuun ja verotusoikeuden tulee mielestäni olla samoissa käsissä. Jos tilauksen teolla ja maksulla ei ole yhteyttä, on hankala saada minkään moisia kustannussäästöjä.

(4) Miten kansalainen voi vaikuttaaa (eli: demokratia). Tämä on tavallaan hassu asia puhuttaessa terveydenhoidosta, kun ihmisiä kiinnostaa enemän onnistunut ohitusleikkaus. Vaan asia ei silti ole mitätön - kun rahat kuitenkin kerätään veroina, niin kyllähän kansalaisilla pitää olla jollakin tavoin mahdollista myös vaikuttaa siihen mitä päätöksiä tehdään. Kääntäen, millaisia ovat valtiot jossa asukas ei voi vaikuttaa verojen käyttöön.

Toki voi huijata itseään sillä ajatuksella, että sosiaali- ja terveyspalvelut eivät ole poliittisia asioita. Kyllä ne kuitenkin ovat, kun asiaa laajasti tarkastellaan. Esimerkiksi sillä on väliä ketkä hoitoa saavat: suunnataanko palveluita työssäkäyville, ikäihmille tai asunnottomille. Tai miten suhtaudutaan huumeiden käyttäjiin. Yllättävän monet sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvinkin vahvasti poliittisia ja eettisiä valintoja joihin vaikuttavat valintoja tekevien näkemykset, vaikka tätä ei usein ääneen sanotakkaan. 

(5) Bonuksena vielä valitusoikeudesta. Kansalaisella on nykyisellään oikeus valittaa saamastaan hoidosta. Minulle on jäänyt auki kenelle uudessa mallissa voi valittaa. Luultavasti tuotantoalueille jotka tilaavat palveluita ja vastaavat niistä. Vaan samaan aikaan korostetaan että tuotantoalueen rakenne pidetään kevyenä, ne vain tilaavat. Noh, mitenkäs toimitaan Uudenmaan alueella kun teoriassa 1,5 miljoonaa ihmistä voi olla yhteydessä ja keskustella hoidostaan tai valittaa sen puutteista.

o o o

Eli tosiaan, muutama kivi on vielä kääntämättä. Kunhan saadaan kuntoon tuotanto, talous ja hallintomalli, niin kaikki on kunnossa. Pitkä tiehän tämä on, joka voi viedä parempaan tai huonompaan.