Osallistuin tänään päättäjänä Soukan asuinympäristökävelylle. Paikalla oli ilahduttavan runsaasti virkamiehiä, paikallisia toimijoita, asukkaita ja luottamushenkilöitä, yhteensä noin 70 henkeä.
Täytyy sanoa, että osallistuminen kannatti – monestakin syystä.
Nykyisen ostarin haasteita on eri tasojen tuoma esteellisyys.
Olen aiemmin liikkunut Soukassa lähinnä ostarilla ja palvelutalossa sekä Soukanpohjan kartanon maisemissa. Nyt tutuksi tulivat keskuksen ja sen lähialueiden laajat kävelyreitit, koulun ympäristö ja kerrassaan hieno puropuisto.
Vaikutuin erityisesti alueen vehreydestä, autottomuuden tunnusta sekä puropuistosta, jossa hoidettu puistoalue asukaspuistoineen yhdistyy hienosti luonnontilaiseen rehevään metsään.
Villi luonto kohtaa hoidetun puiston. Kävelytie toimii talvisin pulkkamäkenä.
Vaikutuksen teki myös asukkaiden vahva kotiseuturakkaus ja yhteisöllisyyden korostus. Sitä kannattaa vaalia!
Järkyttävin yksittäinen epäkohta on kirjaston esteellisyys. Sattumalta juuri ramppia kauhistellessamme kirjastosta tuli äiti lastenvaunujen kanssa. Siinä sitten katsoimme kun avulias nuori mies auttoi äidin rattaineen alas. Ei voi olla niin, että kirjastoon pääsy on mahdotonta lastenrattaiden kanssa tai pyörätuolilla ilman apua tai normaalia vahvempia lihaksia. Eikä voi olla niin, ettei epäkohtaa korjata, koska Espoonlahteen on tulevaisuudessa tulossa uusi aluekirjasto. Täytyy myöntää, etten ole ymmärtänyt, miten iso ongelma jyrkkä ramppi on.
Tämä on “esteetön” kulkutie Soukan kirjastoon.
Kävelyn päätteeksi järjestetyssä keskustelutilaisuudessa esiin nousivat putkiremontti-ikään tulevien ja hissittömien taloyhtiöiden haasteet sekä metron mukana tuleva täydennysrakentaminen. Kalliita remontteja on mahdollista rahoittaa lisärakennusoikeuksilta, mikä toisi osaltaan lisää asumista metron läheisyyteen. Asukasmäärän kasvattaminen mahdollistaa myös palvelujen säilymisen ja parantamisen.
Käytin tilaisuudessa puheenvuoron sen puolesta, että asukkaat on otettava alusta asti vahvasti mukaan alueen suunnitteluun ja kaavoitukseen. Näin saadaan asukkaiden asiantuntemus parhaiten hyödynnettyä.
Soukka on kaunis puutarhakaupunki, joka ansaitsee tulla kaavoitetuksi samalla intohimolla ja pieteetillä kuin Tapiola.