Kaupunginhallitus teki eilen päätöksiä Suomenojan satamasotkujen selvittämisestä. Päätimme käynnistää ulkoisen tarkastuksen. Se on välttämätöntä, koska sisäinen tarkastus herätti vain lisää kysymyksiä.

Nyt valmistelu on sillä tasolla, mitä olisi odotettu jo syksyllä, kun epäkohdat tulivat ilmi. Ulkoiselta tarkastukselta odotetaan paljon ja  kaupunginhallitus teki jatkoa koskevat päätökset yksimielisesti perusteellisen keskustelun pohjalta.

Vihreiden ryhmä on tehnyt töitä laajalla rintamalla sotkun selvittämiseksi ja toin kokouksessa esiin mm. seuraavat kysymykset ja huomiot, joihin luvattiin sisällyttää erityistilintarkastukseen (olen toimittanut kysymykset myös kaupungin reviisorille):

– Millä perustein on päädytty siihen, ettei polttoainehävikkiä tutkita aiemmilta vuosilta? HS:n hallussa olevan asiakirjan mukaan työntekijät ilmoittivat kaupungin sisäiselle valvonnalle asiattomasta tankkaamisesta esimerkiksi vuonna 2010. Onko asiatonta tankkausta selvitetty 2010 ilmoituksen perusteella aiemmin? Jos ei, miksi ei?

– Miksi taloudellisia tappioita arvioitaessa tarkasteluajaksi on otettu 1.1.2013 – 31.8.2014?

– Mökkien käyttö on kuitattu ylimalkaisesti. Mitä tarkkaan ottaen päätös vuodelta 1993 pitää sisällään? Miksei käyttöön ole puututtu aiemmin? Kenellä on siitä vastuu? Yhdymme Särkijärven näkemykseen, että on syytä pyytää verottajalta lausunto siitä, syntyykö saajalle verotettavaa etua.

– Ulkoinen erityistilintarkastus on välttämätön. Olennaista on, miten tarkastuksen sisältö rajataan ja kuka rajauksen tekee? Miten varmistetaan, ettei mitään olennaista rajata tarkastuksen ulkopuolelle?

– Asian otsikointi ohjaa selostuksen käsittelemään vain sisäisen tarkastuksen piirissä olevia asioita. Koko vyyhdin perkaamiseksi on kuitenkin tarpeen tarkastella asiaa kokonaisuutena, jolloin myös Massimo Carbonen tekemät rikosilmoitukset sekä vuoden 2010 laittoman irtisanomisen kytkeytyminen asiaan on syytä pitää tarkastelussa mukana. Näitä ei ole mainittu selostuksessa.

– Sisäisessä tarkastuksessa havaittu hankintalain noudattamatta jättäminen tarkoittaa lain rikkomista. Kenen vastuulla on, että lakia/sääntöjä ei ole Espoossa noudatettu? Mitä seuraamuksia tästä on?

Varsinaisen päätöksen osalta edellytimme, että kun kokonaisuus ei ole vielä tiedossa, vastuu kurinpitotoimiin ryhtymisestä on kaupunginjohtajalla eikä liikunta- ja nuorisotoimen johtaja Martti Merralla. Näin myös päätettiin (päätös kokonaisuudessaan viestin lopussa).

Lisäksi edellytimme, että ulkoisen tarkastuksen yhteydessä arvioidaan myös johtamisjärjestelmän toimivuus ja vastuut. Ulkoinen tarkastus on tehtävä täysin riippumattomana ja sen on ulotuttava myös tarkastelemaan vastuita laajemmin kuin merellinen ulkoilu -yksikön osalta. Tämä lisättiin selostusosaan.

Miten tästä eteenpäin?

Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana seuraan tiiviisti asian etenemistä. Ulkoinen tarkastus on tehtävä riittävän laajana, jotta avoimiin kysymyksiin saadaan vastaukset. Johtopäätöksiä tehdään välittömästi, kun ulkoinen tarkastus on valmis ja poliisitutkintojen tulokset tiedossa.

On myös tärkeää, että sisäisessä tarkastuksessa havaittujen puutteiden johdosta selvitetään laajemmin, hoidetaanko kaupungin muissa yksiköissä kilpailutukset asianmukaisesti ja noudatetaanko niissä hankintalakia. Tästä kaupunginhallitus oli yksimielinen. Minusta tämä pitää kuitenkin pitää satamasotkuista erillisenä asiana.

Lisäksi pidän erittäin tärkeänä, että selvitetään laajemmin johtamisjärjestelmien toimivuus ja vastuut. Luottamuksen palauttaminen edellyttää vastuunkantoa ylintä virkamiesjohtoa myöten.

* * *

Tässä kaupunginhallituksen päätös kokonaisuudessaan:

1

merkitsee selostusosassa kuvatut toimenpiteet tiedoksi.

2

kehottaa kaupunginjohtajaa välittömästi aloittamaan hallinnon sisäiset kurinpitotoimenpiteet koskien merellinen ulkoilu -yksikön työntekijän asiatonta käytöstä satamassa.

3

päättää, että merellinen ulkoilu -yksikön toiminnasta tehdään kaupunginjohtajan ja ulkoisen tarkastuksen johdolla ulkopuolinen erityistilintarkastus, jonka valmistumisen jälkeen päätetään mahdollisesti tarvittavista muista toimenpiteistä.

4

päättää, että eritystilintarkastuskertomus tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi heti sen valmistuttua ja samalla raportoidaan, miten selostusosassa kuvattujen toimenpiteiden toteutus on edennyt.

5

toteaa, että asiassa tehtyjen rikosilmoitusten johdosta suoritettavat tutkinnat ovat edelleen kesken. Niiden tuloksista tuodaan kaupunginhallitukselle selvitys heti, kun se on mahdollista.