Avoimen tietoyhteiskunnan edellytyksenä on julkiseen päätöksentekoon käytettävien algoritmien ja simulaatioiden avaaminen kansalaisten arvioitavaksi ja kokeiltavaksi. Pohdin heinäkuussa digitalisaation vaikutuksia työelämään ja vähän laajemminkin. Sain palautetta, että olin sivuuttanut politiikan ja julkisen päätöksenteon. Digitalisaation vaikutuksista politiikkaan on keskusteltu ylipäätään yllättävän vähän. Aivan kuin liberaali demokratia (tai autoritäärinen demokratia, tai yksipuoluejärjestelmä tms.) olisi immuuni teknologian kehitykselle.

E-government-keskustelu on keskittynyt äänestäjien voimaantumiseen tieto- ja viestintätekniikan avulla. Demokratia 2.0 ja muut vastaavat käsitteet kuvaavat yhteiskuntaa, jossa kansalaiset saavat äänestyspäätöstensä tueksi tietoa aiempaa enemmän ja voivat keskustella yhteisistä asioista aiempaa vapaammin. Päätöksenteon rakenteiden kuten vaalien ja vallan kolmijaon on kuitenkin oletettu pysyvän ennallaan.

Mikä on tietysti harhaa. Totta kai digitalisaatio mullistaa myös poliittisen päätöksenteon rakenteet ja toimintatavat. Poliitikot ovat kuitenkin yhtä huonosti valmistautuneita kohtaamaan radikaaleja muutoksia omassa arjessaan kuin kaikki muutkin.

Murroksen käytännön yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa, eikä niistä ole keskusteltu läheskään yhtä laajasti kuin esimerkiksi talouden ja työelämän muutoksista. Siksi kehotan ripottelemaan seuraavaksi esittämiini ajatuksiin toisenkin kourallisen suolaa. Nämä ovat vasta keskustelua herättämään tarkoitettuja visioita.

# # #
Ensimmäiseksi julkista päätöksentekoa muuttaa big data. Teknologian kehitys mahdollistaa aiempaa paljon suurempien tietomäärien varastoinnin ja analysoinnin. Toki ennenkin kerättiin ja analysointiin tietoa, mutta jo lähivuosina analyysi on jatkuvaa ja ohjaa päivittäistä päätöksentekoa. Valtionhallinnon työtä tukee joukko tutkimuslaitoksia (VATT, Kotus, Metla, MTT, RKTL, Mikes, VTT, THL, TTL, SYKE), jotka seuraavat yhteiskunnan kehitystä eri näkökulmista ja tuottavat tietoa yhteiskunnan käyttöön. Kyse on kuitenkin ennemmin kehityksen seuraamisesta kuin ohjaamisesta. Esimerkiksi viimeisimmät viralliset Suomen talouspolitiikan tunnusluvut ovat vuodelta 2011. Vuosien 2012 ja 2013 osalta tiedot ovat tätä vuoden 2014 lopulla kirjoitettaessa edelleen ”ennakkotietoja”.

Ei ihme, että valtion ja kuntien talouspolitiikkaa vaikuttaa sokkona pimeässä sohimiselta.

Kun yritykset, kunnat ja ministeriöt raportoivat tietonsa reaaliaikaisesti, esimerkiksi kunnat tietävät jatkuvasti paljonko veroja on kertynyt, miten kunnan talous toimii, miten kunnassa toimivat yritykset voivat. Enää eivät suuren työantajan irtisanomisten jälkeen maksettavien ansiosidonnaisten työttömyyspäivärahojen (ja niistä saatavien verojen) loppuminen 500 arkipäivää irtisanomisten jälkeen tule kuntapäättäjille yllätyksenä.

Nopeasti muuttuvassa maailmassa kerran neljässä vuodessa kirjoitettavat hallitusohjelmat ja kerran vuodessa päätettävät talousarviot ovat nykymaailmaan aivan liian hitaita ja jäykkiä päätöksenteon välineitä. Ketterä politiikka edellyttää reaaliaikaista tietoa ja analyysiä sekä kykyä reagoida tilanteisiin paljon nykyistä nopeammin.

Kykenevätkö poliitikot siirtymään vuosikirjanpidosta kuukausikirjanpitoon? Tai luopumaan neljän vuoden hallitusohjelmista, joiden lähtöolettamat ovat vaalikauden loppupuolella kaukana todellisuudesta? Entä äänestäjät?

# # # Algoritmit ja tekoälyt automatisoivat julkishallintoa siinä missä muutakin työtä. Jos pankin algoritmi kykenee päättämään, kuka saa asuntolainan ja kuka ei, miksei esimerkiksi verohallinnon, autorekisterikeskuksen, kansaneläkelaitoksen ja sosiaalitoimistojen rutiinipäätöksiä olisi mahdollista automatisoida? Ja jättää vain tulkintaa ja kokonaisarviointia vaativat päätökset ihmisille.

Esimerkiksi, miksi ihmeessä lapsilisää pitää hakea ja siitä pitää tehdä päätös, jos kerran kaikilla on siihen oikeus?

Julkishallinnon rakenteet ja kulttuuri muuttuvat dramaattisesti. Edessä on valtava rakenneuudistus ja henkilöstön uudelleenkoulutus, kun aiemmin numeroita ja papereita käsitelleet viranhaltijat opiskelevat uusien tehtävien ja ammattien edellyttämiä taitoja.

# # # Tekoälyt ja algoritmit mullistavat myös lakien valmistelun ja tulkinnan vähintään yhtä perusteellisesti kuin ne ovat jo muuttaneet arvopaperikaupan. Maailmantalous sykkii jo käytännössä tekoälyjen kellotaajuuden tahdissa, miksei siis lainsäädäntö? Yhdysvalloissa asianajotoimistot jo käyttävät tekoälyjä etsiessään kuhunkin tilanteeseen sopivia ennakkotapauksia.

Lait sopivat periaatteessa hyvin tekoälyjen valmisteltaviksi ja analysoitaviksi. Ne ovat rakenteisia asiakirjoja, joiden pitäisi olla yksiselitteisiä.

Todellisuudessa lait ovat kuitenkin ainakin toistaiseksi ihmisten ihmisille kirjoittamia, täynnä epämääräisyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Aluksi tekoälyjä todennäköisesti käytetäänkin lainvalmistelun laadunvarmistukseen, tunnistamaan epämääräiset ja ristiriitaiset käsitteet ja säädökset. Esimerkiksi tekijäoikeuslain sisäisten viittausten määrä on niin suuri, ettei ihminen enää kykene hahmottamaan kokonaisuutta saati lain yhteentoimivuutta muun lainsäädännön kanssa.

Juristien ammattikunnalla riittää vielä 2020-luvulla töitä, mutta sen jälkeen voi hyvin olla, että lakien valmistelu ja tulkinta siirtyy kasvavassa määrin tekoälyille. Rutiiniasiat käsitellään automaattisesti, ja vain tulkintaa vaativat tapaukset tuodaan oikeussaliin ihmisten arvioitaviksi.

Mutta kuka määrittelee lähtöarvot ja prioriteetit, joita lakeja valmistelevat ja tulkitsevat tekoälyt noudattavat? Eduskunta? Kansalaiset? Vaaleissa?

Päätetäänkö vuoden 2027 eduskuntavaaleissa, minkä valmistajan tekoäly Arkadianmäelle asennetaan?

 # # # Kun yhä suurempi osa päätöksenteosta siirtyy algoritmeille ja tekoälyille, ne muuttuvat samalla yhä monimutkaisemmiksi. Alamme olla jo tilanteessa, jossa ihmiset eivät enää ”käsityönä” pysty tarkistamaan, mihin tekoälyn johtopäätökset perustuvat.

Esimerkiksi liikenneverkon rakentaminen perustuu jo nyt simulaatiomalleihin, joiden sisäisen toiminnan ja lähtöarvojen oikeellisuutta päätöksistä vastaavat poliitikot eivät kyseenalaista. Lisäksi päätöksenteon tukena käytetyt simulaatiomallit perustuvat usein kaupallisten yritysten suljettuihin järjestelmiin, joiden sisäiset toimintaperiaatteet ovat liikesalaisuuksia. Niiden tuloksiin pitää vain luottaa, kun simulaatioiden perusteella tehdään satojen miljoonien investointeja.

Ehkä yhteiskunnallisesti merkittävät investointipäätökset tulisi perustella vähintään kahdella tai jopa kolmella eri simulaatiomallilla?

Avoimen tietoyhteiskunnan edellytyksenä on paitsi viranomaisten käyttämien tietojen myös julkiseen päätöksentekoon käytettävien algoritmien ja simulaatioiden avaaminen kansalaisten arvioitavaksi ja kokeiltavaksi. Miten muuten kansalaiset voivat luottaa päätösten riippumattomuuteen ja oikeellisuuteen?

# # # Niin ja miten tekoälyt ja algoritmit tulisi huomioida lainsäädännössä? Esimerkiksi kuka on vastuussa geneettisen algoritmin uudessa tilanteessa aiheuttamasta vahingosta? Tai virheestä simulaatiomallista, jonka perusteella on tehty väärä investointipäätös? Kuka omistaa tekoälyn kirjoittaman artikkelin tekijänoikeudet?