Parempaa demokratiaa

Mari Anthoni on Vihreiden valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja poikkihallinnollisen Osallistuva Espoo -ohjelmatyöryhmän varapuheenjohtaja. Osallistuva Espoo -ryhmässä Anthoni on edistänyt kaupunkilaisten osallistamista, avoimuutta ja lähidemokratiaa. Lähidemokratialla Anthoni tarkoittaa asukkaiden aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja asuinaluettaan koskeviin asioihin. Lue myös, miten Aki Saariaho ja Leila Tauriainen ottaisivat asukkaat paremmin mukaan vaikuttamaan.

Espoolaisten on voitava luottaa siihen, että lapset saavat käydä koulua terveellisissä ja turvallisissa tiloissa. Tämä vaatii lisää korjausrahaa sekä resursseja sisäilmatutkimusten tekemiseen, riittävästi väistötiloja, uusia toimintamalleja korjausten nopeuttamiseen sekä avointa ja reaaliaikaista viestintää vanhemmille ja henkilökunnalle. Näiden puolesta vihreät ovat taistelleet kuluneella valtuustokaudella ja jatkamme töitä myös vaalien jälkeen.

Helsingin ja Espoon vihreät valtuustoryhmät esittävät, että kuntien omistamissa yhtiöissä noudatettaisiin jatkossa julkisuuslakia, eli yhtiön asiakirjat olisivat avoimesti kenen tahansa saatavilla.

Valtuustossa oli suuri talouskeskusteluilta, kun käsittelyssä oli vuoden 2016 seurantaraportti, vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmien kehykset ja tulevan vuoden veroprosentti. Tärkeintä vihreiden mielestä on turvata kasvavan kaupungin palvelut ja pistää huonokuntoiset koulurakennukset kuntoon. Emme halua kasvattaa päivähoidon ja koulujen ryhmäkokoja, luopua subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja korottaa peruspalveluiden asiakasmaksuja kohtuuttomasti.

Espoon Vihreät vaativat läpinäkyvyyttä kaupungin omistamiin osakeyhtiöihin. Viime aikoina muun muassa Länsimetron ja Espoon sairaalan viivästykset ja kustannusten nousu ovat herättäneet julkisuudessa aiheellista keskustelua kunnallisten osakeyhtiöiden toiminnan julkisuudesta. Esimerkiksi Ruotsissa julkisuuslakia sovelletaan myös osakeyhtiöihin, joista julkinen taho omistaa yli puolet. Avoimuuden merkitys korostuu, kun kaupungin toimintoja siirretään yhä enemmän yhtiömuodon piiriin.

Kaupunginjohtaja valitsi rahoitusjohtajaksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Konttaksen (kok.). Konttaksella on vankka rahoitusalan työkokemus. Lisäksi hän on keskeinen espoolainen kokoomusvaikuttaja. Rahoitusjohtaja on osa kaupungin johtoryhmää ja osallistuu siten keskeisesti asioiden valmisteluun.

Länsiväylä 31.1.2015 Espoo on jatkuvasti otsikoissa hallintoon liittyvien epäselvyyksien takia. Suomenojan sataman sotkuja on setvitty puoli vuotta, eikä asiaa saada järjestykseen. Viimeisimpänä liiketoimintajohtajan kytkökset johtavat selvitykseen korkeiden virkamiesten sivutoimiluvista ja niiden perusteista. Espoo on pitkään ollut vahvasti yhden puolueen, Kokoomuksen, johdossa. Vuosien varrella valtaa on siirretty merkittävästi luottamushenkilöiltä virkamiehille, mikä on vähentänyt päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Samalla vaatimuksiamme avoimuuden lisäämiseksi on vähätelty. Kun ostopalveluiden käyttöä on jatkuvasti lisätty, on hankintamenettelyjen läpinäkyvyyden merkitys korostunut. Kaupungin ylimmän johdon on kaikessa toiminnassaan ymmärrettävä roolinsa julkisen rahan ja vallan käyttäjinä. Varaa ylimielisyyteen ei ole,…

Tiedote 28.1.2015 Espoon Vihreät vaatii käynnissä olevalle oman palvelutuotannon uudistamiselle, niin sanotun tilaaja-tuottajamallin tarkastelulle, aikalisää. Iso organisaatiouudistus edellyttää laajaa, monipuolista ja avointa valmistelua. – Valmistelu on nyt keskeisesti liiketoimintajohtaja Mauri Suuperkon vastuulla. Voidaan kysyä, pystyykö hän tarkastelemaan vaihtoehtoja kaupungin kokonaisedun näkökulmasta toimiessaan palveluliiketoimen johdossa ja hakiessaan samaan aikaan teknisen toimen johtajan paikkaa, toteaa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo. Espoon Vihreät pitää tärkeänä, että liikelaitosten tulevaisuutta tarkastellaan kokonaisuutena ja valmistelun tueksi hankitaan ulkopuolista osaamista. – Ulkopuolista asiantuntemusta tarvitaan, koska toimialoilla on tällä hetkellä täysin erilaiset näkemykset siitä, miten palvelujen…

Helsingin sanomien uutinen Espoon liiketoimintajohtajan sidonnaisuuksista osoittaa, kuinka tärkeää on, että niin luottamushenkilöiden kuin johtavien virkamiesten sidonnaisuudet ovat julkisia. Uudessa kuntalaissa esitetään, että keskeisten luottamushenkilöiden ja johtavien virkamiesten sidonnaisuudet on julkaistava. Toivottavasti eduskunta hyväksyy lain pian. Vihreät ovat tehneet eduskunnassa työtä avoimuuden lisäämiseksi, ja itsekin olen myötävaikuttanut siihen, että sekä Espoon että seudullinen päätöksenteko on aiempaa avoimempaa. Mutta aiempaa avoimempi ei vielä riitä. Uusi kuntalaki on hyvä alku. Työtä päätöksenteon avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi tarvitaan myös sen jälkeen. Ensimmäinen askel on saada kaikki tieto jo valmisteluvaiheessa avoimeksi. Samoin…

Vuosikertomus 2014

Vuosi lähestyy loppua, joten on jälleen aika summata, mitä tulikaan tehtyä. Tämän vuoden teemoja ovat olleet koulutus, avoimuus, asuminen, joukkoliikenne, rasisminvastaisuus, sisäilmaongelmat, ennaltaehkäisy, kuntauudistus, soteuudistus, demokratia ja tasa-arvo. Toimintaani kaupungin ja puolueen luottamustoimissa sekä eduskuntavaaliehdokkaana voi seurata myös Twitterissä, Facebookissa … Continue reading