Tavoitteeni on avoimempi päätöksenteko. Olen vuoden aikana avannut 100 blogikirjoituksella työtäni kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana mm. raportoimalla päätettävistä asioista ennen ja jälkeen kokousten. Haluan rakentaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää Espoota, Uuttamaata ja Suomea. Kuluneena vuonna olen mm. puolustanut lähikirjastoja, vaatinut avoimuutta ja läpinäkyvyyttä Espoon hallintoon sekä neuvotellut lisäresursseja koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien ennaltaehkäisyyn ja korjaamiseen. En olisi voinut tehdä tätä kaikkea ilman vahvaa ja aktiivista Vihreää valtuustoryhmää sekä vihreiden edustajia lautakunnissa ja muissa luottamustoimissaan. Kiitos koko Vihreälle porukalle hyvästä työstä paremman Espoon puolesta! 1. Metropolihallinto ratkomaan Helsingin seudun ongelmia…

Kolumni on julkaista Vihreässä Langassa 19/2014. Asukkaiden yhteydenotot ovat kuntapäättäjälle sekä ilo että päänvaiva. Parhaimmillaan ne herättävät tarkastelemaan isoa kuvaa: Onko tehtyjä päätöksiä syytä korjata tai toimintaa tarpeen parantaa? Joskus ilmi tuotu epäkohta repäisee auki railon, josta pulppuaa aina vain … Continue reading

Jätin valtuustoaloitteen Espoon ostotietojen julkaisemiseksi kokouksessa 3.12.2014. Sen allekirjoitti 36 valtuutettua. Myös Helsingin Sanomat uutisoi aloitteeni. Kunta on asukkaidensa yhteisö. Asukkailla on oikeus tietää, millaisia päätöksiä kaupungissa tehdään ja mihin verorahoja käytetään. Nykyaikana avoimuudella on yhä suurempi rooli luottamuksen rakentamisessa … Continue reading

Espoon kaupunginhallitus on päättänyt avata haun teknisen toimen johtajan vakituiseen virkaan. Vihreät esittivät kaupunginhallituksessa, että virka olisi täytetty määräaikaisesti, jotta kaupungin johtamisjärjestelmän uudistaminen kohti esimerkiksi pormestarimallia olisi voitu aloittaa jo seuraavien kuntavaalien yhteydessä.