Keskustelussa mukana mm. Hornetit, Isis ja yllätysvieraana itse Vladimir Putin. Kaupunginvaltuuston ylimääräisen kokouksen pääaiheena oli Länsimetron jatkon rahoitus eli Länsimetro Oy:n rakentamistyötä varten tarvitsemien lainojen takaamisesta. Helmikuussa valtuusto teki rakentamisesta jo periaatepäätöksen, mutta nyt päätettiin rahoituksesta eli käytiin… Read More
1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3. Teknisen lautakunnan jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali Vihreiden Tiina Hoffström luopui tehtävästään muutettuaan toiselle paikkakunnalle ja tilalle valittiin niin ikään Vihreiden Marjo Matikka. 4. Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen… Read More
Tässä raporttia tämän päiväisestä kaupunginhallituksen kokouksesta niiltä osin kuin kokouksessa tehtiin muutoksia. Esityslista avattuna löytyy täältä. – Högnäs, asemakaavan sekä maankäyttösopimusten hyväksyminen, alue 633000, 65. kaupunginosa, Högnäs, (osittain Kv-asia) (Pöydälle 16.6.2014) Högnäs jäi kesäkuussa pöydälle, jotta ryhmillä oli aikaa paneutua asiaan. Moni olikin käynyt paikan päällä ja lukenut huolella paperit. Eniten keskustelua herätti viimeisestä kaavaehdotuksesta puuttuva ELY-keskuksen lausunto sekä ELYn lausunnon merkitys ylipäänsä. Valmistelijoiden näkemyksen mukaan ELY-keskuksen edellisestä kaavaehdotuksesta saatu lausunto ei ole kovin kriittinen. Ryhmämme tulkinta on, että lausunto on kriittinen (todetaan muun muassa, ettei yleiskaava ole…
Kaupunginhallituksen syyskausi alkaa maanantaina. Ensimmäisen kokouksen lista on melko kevyt. Alla asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. – Lainan myöntäminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselle Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos anoo Espoon kaupungilta 370 000 euron suuruista lainaa ensihoitopalvelujen käynnistämiseksi Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueella. Jotta toiminnan käynnistäminen heti 2015 alussa olisi mahdollista, täytyy Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen tehdä kalustehankintoja jo vuoden 2014 aikana. Hankintoja varten ei ole budjetoitu rahaa eikä kuluja sairaanhoitopiiriltä voida laskuttaa ennen sopimuksen voimaantuloa vuonna 2015. Yhteistoimintasopimus on voimassa 1.1.2015 – 31.1.2017, jonka aikana laina lyhennetään. – Korvauksen maksaminen vahinkorahastosta Tilakeskus-liikelaitoksen korvaushakemuksen mukaan Tilakeskus-liikelaitos hakee…
Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 11.8. kesäkuussa pöydälle jätettyä Högnäsin asemakaavaehdotusta. Vihreiden mielestä kaava tulee palauttaa uudelleenvalmisteluun, koska alueen kulttuuri-, luonto- ja maisema-arvoja ei ole riittävästi huomioitu. – Viranomaislausunnoissa ja Natura-arviossa korostetaan asukasmäärän merkittävää vähentämistä sekä riittäviä suojavyöhykkeitä, jotta suojelualueen… Read More