Etukäteen oli tiedossa, että valtuuston viimeinen kokous ennen kesätaukoa tulee olemaan pitkä. Valtuuston puheenjohtaja Timo Soini (perus) ei ollut kokouksessa paikalla ja puikoissa oli varapuheenjohtaja Markus Torkki (kok). Hän sanoi vetävänsä kokouksen kaikki asiakohdat läpi, kesti miten kauan… Read More
Pohjois-Espoon kehitys on juuttunut pattitilanteeseen: Yleiskaava on vanhentunut, ja asemakaavat kaatuvat oikeudessa. Myöskään suunnittelutarveratkaisuja ei myönnetä asemakaavoittamattomille alueille. Tilanne huolestuttaa sekä alueelle suurin toivein muuttaneita että sukupolvien ajan paikalle juurtuneita asukkaita. Espoolta puuttuu selvä visio alueen tulevaisuudesta. Kanta-Espoon… Read More
Espoon Vihreiden valtuustoryhmä kannattaa vahvaa metropolihallintoa, joka ratkaisee pääkaupunkiseudun ongelmia myös tulevaisuudessa. Kysymys seudun kuntien lukumäärästä on toissijainen. – Pahimmillaan kuntaliitoksilla vain lisätään kuluja ja byrokratiaa ja samalla hidastetaan tai jopa pysäytetään Helsingin seudun kehittäminen kokonaisuutena, toteaa valtuustoryhmän… Read More
Valtuustoillan kuumin aihe oli Blominmäen jätevedenpuhdistamon osayleiskaavan hyväksyminen. Valtuusto päätti jo vuonna 2009, että nykyisin Suomenojalla sijaitseva puhdistamo siirretään Kehä III:n varteen pari kilometriä Espoon keskustasta länteen. Nyt sitten valtuuston tuli päättää osayleiskaavasta, jotta puhdistamon rakentaminen voidaan aloittaa… Read More
Julkaistu Helsingin Sanomissa 4.3.2013 Espoon valtuusto hyväksyi 25.2. Turvesuon kaupan kaavan. Vihreät esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, koska kaava on ely-keskuksen lausunnon mukaan yleiskaavan vastainen. Alueen kaava mahdollistaa jo retail-parkin, mutta uudella kaavalla on tarkoitus laajentaa kauppakeskusta yleiskaavan viheralueelle maakunnallisen viheryhteyden päälle. Hanke käynnistyi, kun kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto myönsi vuonna 2008 rakennuttajalle suunnitteluvarauksen. On
Oli minun vuoroni raportoida valtuuston kokouksesta Espoon vihreiden nettisivuille, joten tämä kirjoitus on julkaistu myös siellä. Tänään valtuustossa eniten puhuttivat viime vuoden tilinpäätös ja kuntarakennelaki. Ympäristön kannalta tärkeä päätös oli Turvesuon kaava. Blominmäki jäi pöydälle, kun valtuuston puheenjohtaja Timo Soini päätti kokouksen klo 23 Kiinteistön ostaminen Tapiolan keskustasta Ennen kuumia kysymyksiä valtuusto päätti ostaa ns.
Tänään valtuustossa eniten puhuttivat viime vuoden tilinpäätös ja kuntarakennelaki. Ympäristön kannalta tärkeä päätös oli Turvesuon kaava. Blominmäki jäi pöydälle, kun valtuuston puheenjohtaja Timo Soini päätti kokouksen klo 23 Kiinteistön ostaminen Tapiolan keskustasta Ennen kuumia kysymyksiä valtuusto päätti ostaa… Read More
Osallistuin tänään päättäjänä Soukan asuinympäristökävelylle. Paikalla oli ilahduttavan runsaasti virkamiehiä, paikallisia toimijoita, asukkaita ja luottamushenkilöitä, yhteensä noin 70 henkeä. Täytyy sanoa, että osallistuminen kannatti – monestakin syystä. Nykyisen ostarin haasteita on eri tasojen tuoma esteellisyys. Olen aiemmin liikkunut Soukassa lähinnä ostarilla ja palvelutalossa sekä Soukanpohjan kartanon maisemissa. Nyt tutuksi tulivat keskuksen ja sen lähialueiden laajat
(Helsingin Sanomat 5.3.2012) Espoon Tapiolan kulttuuriympäristön viereen, Keilaniemeen esitetään sijoitettavaksi Suomen korkeimpia asumiseen tarkoitettuja pilvenpiirtäjiä (HS Kaupunki 21.2.2012). Luottamusmiesten hyväksyttäväksi tarjotaan Keilaniemen asemakaavaehdotusta, jossa Tapiolan ja Otaniemen muodostaman yhtenäisen kulttuurihistoriallisen rakennetun ympäristön RKY:n (VAT-alueet), Tapiolan Itärannan kansallismaiseman välittömään… Read More
Keskuspuiston jatkuva nakertaminen kaavamuutoksilla on lopetettava. Holmanpuisto II:n kaavan tavoitteista päätettäessä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti Tiina Elon esityksestä, että ”olennaiset ekologiset yhteydet turvataan toimivina” ja ”rakentaminen sijoitetaan niin, että alueen luonto-, virkistys- ja maisema-arvoja korostetaan.” Päätöksenteon seuraavissa vaiheissa taistellaan edelleen… Read More