Rauli Virtanen kertoo, miksi päätti lähteä ehdolle kuntavaaleissa. Lue myös, miten ehdokkaamme Ekim Özdemir (kuvassa) ja Mikko Välisalo panostaisivat maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Valtuustossa oli suuri talouskeskusteluilta, kun käsittelyssä oli vuoden 2016 seurantaraportti, vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmien kehykset ja tulevan vuoden veroprosentti. Tärkeintä vihreiden mielestä on turvata kasvavan kaupungin palvelut ja pistää huonokuntoiset koulurakennukset kuntoon. Emme halua kasvattaa päivähoidon ja koulujen ryhmäkokoja, luopua subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja korottaa peruspalveluiden asiakasmaksuja kohtuuttomasti.

Espoon Vihreiden valtuustoryhmä pitää ensi vuoden talousarvion valmisteluun liittyviä opetukseen ja päivähoitoon sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvia leikkauspaineita liian suurina. Espoon väestö kasvaa tuhansilla vuosittain ja kasvavan kaupungin uudet asukkaat tarvitsevat päiväkoteja, kouluja ja muita palveluita. Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien ratkaisuun on varattava riittävästi rahaa. Vuoden 2017 talousarvion kehyksestä ja veroprosentista päätetään kaupunginhallituksessa 29.8 ja valtuustossa 12.9.

Sisäilmaongelmat ovat riivanneet Espoon kouluja jo vuosia ja sadat lapset, nuoret ja opettajat oirehtivat, osa on sairastunut loppuelämäkseen. Espoo ei ole ongelman kanssa yksin, mutta kaupungin on kannettava vastuu siitä, että espoolaislapsille tarjotaan turvalliset tilat käydä koulua. Näin ei voi jatkua.

Valtuuston neuvottelutoimikunnan budjettineuvotteluissa saatiin aikaan budjettisopu lähes 6 miljoonan euron lisäyksin kaupunginjohtajan esitykseen. Neuvottelujen päättyessä perussuomalaiset tosin ilmoittivat, etteivät sopua hyväksy, valtuustokäsittelyn perusteella syynä maahanmuuttokysymykset. 

Kommentoin kolmen kirjoituksen sarjassa tutkimus- ja innovaationeuvoston listaa korkeakoululaitoksen uudistamiseksi. Tämä on ensimmäinen osa. Helsingin Sanomat esitteli OKM:n tutkimus- ja innovaationeuvoston listan, jossa esitetään muutoksia korkeakouluihin. Mukana on ihan perusteltujakin esityksiä, mutta osa vaikuttaa hätiköidyiltä. Hyvä jos muste… Read More

20.6.2013 ilmestyneen Kauppalehden debatti-osiossa oli Suomen Strategisen Johtamisen Seuran kunniajäsenen kirjoitus. Teksti käsitteli enimmäkseen yritysten strategisen osaamisen puutteita, mutta varsinkin viimeinen kappale on omistettu valtion strategiselle johtamiselle:

”Aivan oma lukunsa ansaitsee Oy Suomi Ab:n strateginen ajattelu. Yhteiskunta ja sen eri tasot ovat täynnä ristiriitaisia elementtejä. Strategia ei ole koskaan tasajakoa, vaan kovia valintoja eri vaihtoehtojen välillä ja niiden määrätietoista toteuttamista. Ylidemokratisoitunut ajattelu ja jatkuva jargon tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja hyvinvointiyhteiskunnasta ei auta saavuttamaan kansakunnalle kilpailuetuja. Tarvitaan kovia -ja kipeitäkin- päätöksiä ja näiden päätösten kurinalaista käytäntöön viemistä.”

Minua aina häiritsee kun joku mainitsee sanaparin Oy Suomi Ab. Kyseisessä kirjoituksessa näin tapahtuu joka kerran Suomesta puhuttaessa. Mutta eihän valtio ole yritys! Valtionjohdossa ja yritystoiminnassa on tietenkin joitain samoja piirteitä, kuten että on tärkeää, että pidemmällä aikavälillä tulot ja menot ovat tasapainossa ja että on kilpailukykyä (maailman) markkinoilla. Mutta valtio on kuitenkin valtio, sen perimmäinen tarkoitus ei ole tehdä voittoa, vaan järjestää palvelut kansalaisilleen ja niin edelleen.

Jos yrityksessä pitää tehdä leikkauksia toimintaan, niin yleensä keskitytään vähemmän tuottaviin yksiköihin. Myös valtiossa voidaan ajatella esimerkiksi lapsiin ja koulutukseen panostamista investointeina, mutta on ajateltava myös sitä, mikä on inhimillistä, oikeudenmukaista ja niin edelleen.
On totta, että julkisella sektorilla on jo otettu käyttöön paljon yritysmaailmasta tuttuja käytäntöjä. Mielestäni on aina pohdittava, milloin ne ovat aidosti hyödyllisiä eikä vain kopioida jotain ideaa mahdollisesti erilaisesta toimintaympäristöstä.

Esimerkiksi lääkäreiden tai opettajien tulospalkkaukseen sisältyy tai tulisi todennäköisesti sisältymään tiettyjä ongelmia. Jos lääkäreille maksetaan hoidettujen potilaiden määrästä, on teoriassa olemassa riski, että mahdollisimman moni saa kyllä hoitoa, mutta hoito ei ole enää yhtä tuloksellista, koska aikaa potilasta kohden käytetään vähemmän. Välillä on puhuttu, että lääkäreille tulisi maksaa väestön pitämisestä mahdollisimman terveenä. Miten tämä suhteutuu asuinalueiden välisiin terveyseroihin, tuleeko ne huomioida? Jos eroja ei huomioitaisi ollenkaan, niin lääkäreiden kannattaisi tässä mallissa hakeutua töihin terveysasemalle, jonka alueen väestö on mahdollisimman tervettä.

Myös oppimistuloksiin vaikuttaa perhetausta. On välillä hämmentävää kuulla, että jossain Espoon koulussa olisi poikkeuksellisen hyvät opettajat. (Keskustelussa Tapiolan koulun väistötiloista on välillä sivuttu tätä.) Uskon, että kaikissa espoolaisissa kouluissa on erittäin hyvät opettajat. Suomessa on yleensä hyvät opettajat, koska koulutus on korkealaatuista ja opettajaksi on vaikea päästä. Oppilaspohjissa on sen sijaan eroja. On selvää, että jos esimerkiksi asuinalueella asuu paljon maahanmuuttajia, niin myös lukio- ja korkeakoulutukseen hakeutuu vähemmän oppilaita. Ylipäätänsä koulutus periytyy edelleen Suomessa yllättävän vahvasti. Oppimistuloksiin vaikuttaa niin moni asia, että opettajien tulospalkkaus kaikkine mahdollisine muuttujineen tuntuu huonolta ajatukselta.

Yllä siteeratusta mielipidekirjoituksesta tulee sellainen olo, että talous on isäntä eikä renki. Aivan kuin valtio pitäisi valjastaa edistämään talouskasvua eikä talouskasvu kansalaisten hyvinvointia.

Mielestäni juuri nyt pitäisi puhua siitä, miten talous palvelee hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä eikä että miten hyvinvointiyhteiskunta vaikeuttaa tietynlaista talouspolitiikkaa. Jutusta tulee sellainen olo, että hyvinvointiyhteiskunnalla ei ole arvoa vaan se on pikemminkin ongelma. Kun resurssit todennäköisesti vähenevät lähitulevaisuudessa (verotulot laskevat, mutta palvelujen tarve ja terveydenhuollon kustannukset kasvavat), niin olisi puhuttava paitsi siitä, miten työllisyys saadaan nousuun ja siitä, mikä kaikki on erityisen tärkeää (itse lähtisin ensimmäisenä leikkaamaan ympäristölle haitallisista tuista), niin myös siitä, miten hyvinvointia pystytään ylläpitämään nykyistä heikommassa taloustilanteessa.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttämisen tulisi olla kaiken strategisen ajattelun ja poliittisen toiminnan lähtökohta. Tämä yhteiskuntamalli on ollut Suomen menestyksen tae historiassa ja toivottavasti se on myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi hyvinvointivaltion periaatteisiin kuuluva maksuton korkeakoulutus on mahdollistanut sen, että opintoihin hakeutuvat soveltuvimmat, eivät varakkaimmat kuten joissain muissa yhteiskuntajärjestelmissä. Tämä on strategisesti järkevää.

Espoon strategiaa on tehty kuukausien ajan asukkaita, kaupungin työntekijöitä ja poliitikkoja laajasti osallistaen. Viime metreillä valtuustossa tarvittiin neuvottelutauko, jotta strategia saatiin hyväksyttyä. Espoon valtuusto asettui tänään tavoittelemaan ilmastopäästöjen 30% vähennyksiä vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Kyseisen toivomuksen… Read More

Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee tänään kokouksessaan ensi vuoden talousarviota. Valtuuston hyväksymä kehys ei pidä sisällään edes kaikkia toimialan pakollisia menoja. – Lautakunnalle esitettävä talousarvio tarkoittaisi henkilökunnan vähentämistä, eli opetuksen tason laskua. Sitä emme voi hyväksyä. Espoo on… Read More

Olin tänään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Opetushallituksen järjestämässä erinomaisessa seminaarissa: Nuorten syrjäytymisen ehkäisy – tilannekartoituksesta toimintaan. Seminaarissa nuorten syrjäytymistä tarkasteltiin useasta eri näkökulmasta.

Presidentti Sauli Niinistö pohti omassa puheenvuorossaan sitä, mitä menestyksellä tarkoitetaan. Niinistö kysyi, milloin olemme leimanneet menestyjäksi jonkun aivan tavallista elämää elävän? Menestymisellä tarkoitetaan usein rikastumista tai jollain tapaa poikkeuksellista suoritusta.

Niinistön huomio on aiheellinen. Olisi arvostettava kaikenlaista osaamista, kaikenlaisia ammatteja, sitä aivan tavallista elämää. Ammattiylpeys saattaisi esimerkiksi edesauttaa ammattitutkinnon suorittamista loppuun. On tärkeää, että nuori arvostaa itseään, omia kykyjään ja elämäänsä, ja tietää myös yhteiskunnan arvostavan näitä. Onnistumisen kokemuksia pitäisi tulla muutenkin kuin huippusuorituksista.

THL:n pääjohtaja Pekka Puska puhui muun muassa alkoholin vaikutuksesta nuorten elämään. Joka neljäs nuori kokee vanhempiensa käyttävän liikaa alkoholia. Vanhempien päihdeongelmiin voi liittyä myös mielenterveysongelmia ja perheväkivaltaa. Puska peräänkuulutti ennaltaehkäiseviä toimia, perhe- ja sosiaalipalvelujen ohella muun muassa alkoholiveron nostoa. Puskan mukaan nuoret itse sanovat, että syrjäytymistä ehkäisevät erityisesti ystävät ja sosiaalinen tuki. Puska muistutti järjestöjen, kuten esimerkiksi urheiluseurojen merkityksestä nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.

Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä puhui luonnollisesti koulusta yhtenä lapsen tärkeistä kehitysyhteisöistä. Opetusryhmien koon pienentäminen ja oppilashuoltoon satsaaminen ovat hyviä tavoitteita. Pitkälä oli erityisen huolestunut kuntien välisistä eroista. Tällä hetkellä riippuu paljolti asuinpaikasta, miten lapsi saa apua ongelmiinsa. Pitkälä puhui moniammatillisen yhteistyön kehittämisen puolesta. Pitkälä pohti ammatillisen koulutuksen kehittämistä siihen suuntaan, että koulumaista opiskelua olisi jatkossa kolmen sijasta kaksi vuotta ja kolmas vuosi vietettäisiin oppisopimusharjoittelussa tai muuten työelämässä.

Kannatan Pitkälän ehdotusta. Tällä hetkellä ammatillisen koulutuksen keskeyttää 9 prosenttia aloittaneista (lukiokoulutuksen 4%). Osa ihmisistä oppii ja motivoituu nimenomaan käytännössä tekemällä. Myös muunlainen kuin teoreettinen tieto on arvokasta.

THL:n ylijohtaja, lääkäri Marina Erhola puhui muun muassa ylisukupolvisesta syrjäytymisestä. Erhola huomautti, että biologinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja aineellinen pääoma siirtyvät myös seuraaville sukupolville. Ylisukupolviseen syrjäytymiseen vaikuttaa siis moni seikka. Erhola pohti myös tutkimustuloksia siitä, että lapsuudessa koettu rankka elämänkokemus vaikuttaa pysyvästi hormonijärjestelmään ja stressivasteeseen. Erholan mukaan myös sikiövauriot ovat yleistyneet. Jo 1/100 lapsella on niin sanottu fetaalialkoholisyndrooma eli selviä merkkejä alkoholin aiheuttamasta vaikutuksesta.

Erholan puheenvuoro toi kiinnostavan lisän ikuisuuskeskusteluun yksilön versus yhteiskunnan vastuusta.

Opetushallituksen johtaja Jorma Kauppinen pohti sitä, miksi oppimistulokset ovat heikentyneet sekä sitä, opetetaanko koulussa oikeita asioita. Kauppisen mukaan opettajien pitäisi opettaa nykyistä enemmän elämäntaitoja ja elämänhallintaa sekä tukea nuoren kasvua.

Olen periaatteessa aivan samaa mieltä Kauppisen kanssa. Koti ja koulu ovat lapsen keskeiset kehitysyhteisöt. Ei ole hedelmällistä toistella, että ensisijaisesti kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat, koska lapsi kuitenkin oppii ja kasvaa ja imee vaikutteita kaikissa ympäristöissä. Kaikki lapset eivät myöskään saa kotoa hyviä eväitä kasvuunsa. Silloin koulun merkitys voi olla aivan ratkaiseva.

Minua kuitenkin häiritsee se, ettei sanota konkreettisesti, millä ajalla opettajat opettavat näitä taitoja ja mitä kaikkea elämäntaitojen ja elämänhallinnan opetukseen tarkalleen ottaen pitäisi kuulua ja ovatko kaikki opettajat luokka-asteesta ja opetettavasta aineesta riippumatta tästä vastuussa? Tarkoitetaanko yleistä keskustelua ja oppilaiden tukemista vai jotain tarkemmin määriteltyä? Välillä tuntuu, että opettajille kasataan todella paljon odotuksia ilmaisematta tarkkaan, miten ne tulisi toteuttaa, jos opetussuunnitelmista ei kuitenkaan olla poistamassa mitään. Mielestäni terveystiedon opetukseen tulisi aina sisällyttää mielen hyvinvoinnin opetusta ja yleinen elämänkatsomustiedon kaltainen oppiaine olisi tarpeellinen kaikille oppilaille.

THL:n erityisasiantuntija Jukka Mäkelä muistutti, että kukaan ei halua syrjäytyä. Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve kuulua johonkin ryhmään. Mäkelä painotti sitä, miten tärkeää on, että lapsi kyetään hyväksymään omana itsenään ja että häpeää ja häpäisemistä ei käytetä kasvatuskeinona.

Mäkelä korosti sitä, miten tärkeää on auttaa lasta pääsemään mukaan erilaisiin ryhmiin. Jos lapsi käyttäytyy haastavasti ja muut lapset yrittävät siksi sulkea hänet ryhmästä pois, niin aikuisten tehtävä on auttaa ryhmää toimimaan yhdessä ja tukea muita lapsia niin, että he leikkisivät myös sen lapsen kanssa, jolla on hieman huonommat sosiaaliset taidot. Ryhmästä toistuvasti ulos jääneille lapsille on todettu ilmaantuvan oppimisvaikeuksia ja käyttäytymishäiriöitä. Lapsi myös yrittää lopulta löytää ryhmän, jossa hänet hyväksytään, olipa se sitten esimerkiksi koulukiusaajien ryhmä tai muu negatiivinen viiteryhmä.

Mäkelän puheesta jäi myös mieleen kaksi muuta asiaa: kannattaako lapsen arkuutta todella hoitaa psykoterapialla vai olisiko kuitenkin ensijainen ratkaisu se, että ympäristö huomioisi ja hyväksyisi aran lapsen paremmin ja auttaisi häntä vähän kerrassaan osallistumaan ryhmissä. Toinen huomio oli se, että yhden lapsen huostaanotto maksaa kunnalle vuodessa enemmän kuin yhden sosiaalityöntekijän palkka ja samaan aikaan on tutkitusti todettu, että korkeampi sosiaalityöntekijöiden määrä kunnassa vähentää huostaanottoja.

Mäkelä myös muistutti viime laman virheistä. Lasten ja nuorten palveluista leikkaaminen näyttäisi vain lisäävän kustannuksia tulevaisuudessa.

Seminaarissa oli myös niin sanotun kokemusasiantuntijan puheenvuoro. Itse lapsena huostaan otettu kertoi kokemuksiaan selviytymisestä. Kokemusasiantuntijuuden hyödyntäminen ja niiden mielipiteiden kysyminen, jotka palveluita ovat myös käyttäneet, ovat erinomainen juttu. Hyvin usein seminaareista jää nykyään mieleen nimenomaan kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot. Tämänpäiväisen jäljiltä myös tarina siitä, miten vaikeista kotioloista kärsivä lapsi ei saanut leikkiä joidenkin koulukavereidensa kanssa, koska näiden vanhemmat pelkäsivät huonojen elämäntapojen ensin periytyvän ja sitten tarttuvan. Tarina ei kertonut, syrjäytyikö vai selviytyikö tämä lapsi itse.

Seminaari oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Ainut, mitä jäin hieman kaipaamaan, oli työmarkkinaosapuolten tai jonkun työelämän asiantuntijan puheenvuoro. Syrjäytymiseen vaikuttaa myös se, että on yhä vähemmän sellaisia työtehtäviä, joita voi tehdä ilman koulutusta ja vähäisemmillä tiedoilla ja taidoilla. Tulevaisuudessa näistä tehtävistä saattaa olla entistä kovempi kilpailu. Tämä liittyy myös maahanmuuttajien kotouttamiseen, koska puutteellinen kielitaito johtaa usein siihen, että suorittavan tason työt ovat ensimmäinen vaihtoehto.

Vanhusikäisen väestön määrä kaksinkertaistuu seuraavina vuosikymmeninä. Huoltosuhteen ja mahdollisesti myös talouskasvun heikkenemisen takia meillä ei ole varaa jättää ihmisiä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Syrjäytyminen on myös aina jonkinlainen tragedia ihmiselle itselleen ja hyvässä yhteiskunnassa kaikki pyritään pitämään mukana.