– Olemme pettyneitä siihen, ettei kaupunginhallituksen enemmistö halunnut järjestää Jousenkaaren koulun oppilaille väistötiloja Tapiolasta ja aikaistaa koulun peruskorjausta, toteaa Tapiolan seudun vihreiden puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo.
Tapiolan alue kasvaa metron myötä voimakkaasti ja kaupungin on pystyttävä tarjoamaan lapsiperheille kattavat palvelut nyt ja tulevina vuosina. Tällä hetkellä kaksi kolmesta suomenkielisestä alakoulusta on suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi.
– Aarnivalkean koulun osalta edellytämme väistötilojen järjestämistä Tapiolan alueelle mahdollisimman pian ja koulun korjaustarpeen perusteellista selvittämistä. Koulut pitää korjata turvallisesti ja varmasti puhtaiksi, eikä lapsia tule siirrellä edes takaisin tehden pieniä korjauksia. Tapiolan alueen kaikilla lapsilla tulee olla oikeus lähikouluun, jatkaa vaalivastaava Jenni Koski, jonka lapset ovat väistössä Järvenperän koulun pihassa sijaitsevissa parakkirakennuksissa.
Tapiolan seudun vihreät pitää tärkeänä, että metron kyytiin pääsee heti kun se on teknisesti mahdollista. Länsimetro Oy:n arvion mukaan metro voisi kulkea huhtikuussa Tapiolaan ja kesäkuussa Matinkylään.
– Haluamme, että metroliikenne aloitetaan Tapiolaan heti huhtikuussa. Bussiliikenteen osalta liityntäliikenteeseen kannattaa siirtyä kerralla, joten muutama kuukausi voidaan ajaa rinnan metroa ja busseja. Näin tehdään muutos ja metroon totuttautuminen asukkaille mahdollisimman helpoksi, painottaa Elo.
Viime kuntavaaleissa Tapiolan suuralueelta tuli valituksi kahdeksan vihreää valtuutettua, joista kaksi kansanedustajaa. Seitsemän heistä on ehdolla myös ensi kevään vaaleissa.
– Tapiola on vihreiden vahvaa kannatusaluetta. Näyttävällä kampanjalla, viihtyisän asuinympäristön puolustamisella ja vahvalla ehdokaslistalla lähdemme hakemaan kaikkien aikojen parasta kuntavaalitulosta, toteaa kuntavaalivastaava ja itsekin ehdokkaana oleva Jenni Koski.
Tapiolan seudun vihreät valitsi syyskokouksessa uuden hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin Tiina Elo, varapuheenjohtajaksi Noora Koponen ja vaalivastaavaksi Jenni Koski. Hallituksen jäseninä jatkavat Sanna Kausniemi, Aku Kopakkala, Hanna Pohjakallio, Heidi Sipilä, Mirjami Vuori.
Espoon vihreiden ehdokaslistalle on toistaiseksi valittu reilu 80 ehdokasta, joista 14 Suur-Tapiolan alueelta:
Anthoni Mari, Yrittäjä, valtiotieteiden maisteri, valtuutettu, Tapiola
Elo Tiina, Kunta-asioiden päällikkö, kaupunginhallituksen vpj, Laajalahti
Hosia Helka, erikoislääkäri, lääketieteentohtori, Pohjois-Tapiola
Hyrkkö Saara, Diplomi-insinööri, valtuutettu, Pohjois-Tapiola
Karimäki Johanna, Kansanedustaja, DI, Pohjois-Tapiola
Kasvi Jyrki, Tekniikan tohtori, kansanedustaja, Laajalahti
Kopakkala Aku, Psykologi, Tapiola
Koponen Noora, fysioterapeutti AMK, Tapiola
Koski Jenni, Ammatillinen opettaja, erityistason perheterapeutti, Tapiola
Lappalainen Jarno, viestintäsuunnittelija, tekniikan kandidaatti, Pohjois-Tapiola
Louhelainen Kirsi, Ohjelmistoarkkitehti, valtuutettu, Tapiola
Mansukoski Nina, suunnittelija, Tontunmäki
Partanen Henna, arkkitehti, valtuutettu, Tapiola
Sorri Mikael, opettaja, Tapiola
Espoon vihreät asettaa kuntavaaleihin täyden 112 ehdokkaan listan.
Lisätietoja:
Tiina Elo, p. 045 261 7447
Jenni Koski, p. 044 529 2319