Oscar Smith, 17, Vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi 

Espoon Vihreät on nimennyt 17-vuotiaan Etelä-Tapiolan lukiossa opiskelevan Oscar Smithin ehdokkaaksi tuleviin kesäkuun kuntavaaleihin. Smith on yksi niistä noin 9000 tuhannesta nuoresta, jotka ehtivät täysi-ikäistyä uuteen vaalipäivään mennessä ja voivat näin äänestää sekä olla ehdolla vaaleissa. Alun perin kuntavaalien vaalipäivä oli 18. huhtikuuta, uusi vaalipäivä on 13. kesäkuuta.

“Vaalipäivän siirtyminen antaa yhä useammalle nuorelle tilaisuuden vaikuttaa oman kuntansa asioihin äänestämällä tai olemalla itse ehdolla. Minulle se avasi mahdollisuuden lähteä tuorein voimin ja täynnä intoa edistämään nuorten asioita,” Smith kertoo ehdokkuudestaan. Hän ehtii täyttää 18 vuotta juuri ennen vaalipäivää toukokuun lopussa ja voi hyvin todennäköisesti olla koko Espoon nuorin ehdokas ja varmasti nuorimpien joukossa myös valtakunnallisesti.

Espoon nuorisovaltuustossa tällä hetkellä vaikuttava Smith aikoo toimia kuntavaaleissa ja politiikassa samojen asioiden edistäjänä, joiden puolesta hän on puhunut nuorisopolitiikassa. Hän haluaa vaikuttaa erityisesti yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja ilmastoon liittyvissä asioissa, ja hänen mielestään nuorten hyvinvoinnin varmistaminen on yksi Espoon tärkeimmistä tehtävistä. “Koronapandemian jäljiltä minun sukupolveani uhkaa vakava mielenterveyskriisi ja syrjäytymisaalto, jota voidaan ehkäistä vain panostamalla nuorten hyvinvointiin esimerkiksi lisäämällä opiskeluterveydenhuollon ja mielenterveyspalveluiden resursseja.“

Smith tulee Espoon Vihreiden ehdokaslistalle historian tutkija ja tietokirjailija Mikko Laakson tilalle. Laakso kertoo luopuvansa ehdokkuudesta, sillä vaalien muuttunut ajankohta ei sopinut hänen työtilanteeseensa. Hän pyrkii viimeistelemään väitöskirjansa päivätyönsä ohella kesäkuun aikana ja aikoo silti pysyä aktiivisena vaikuttamisen saralla, vaikkei nyt ehdolla vaaleissa olekaan. 

“Vaalipäivän vaihtuminen ja kuntavaalien lykkääntyminen oli varmasti iso pettymys monelle ehdokkaalle, mutta toisaalta se mahdollistaa esimerkiksi nyt nähdyt muutokset ja jouston ehdokkaiden elämäntilanteiden kohdalla,” kommentoi Espoon Vihreiden toiminnanjohtaja Valtteri Törmänen. “Niin ehdokkaat, vaalitoimitsijat kuin ihan jäsenemmekin ovat kuitenkin suhtautuneet kaikesta huolimatta muuttuneeseen vaalipäivään rauhallisesti, vaikka tilanne on ollut kaikille uusi ja poikkeuksellinen. Mielestäni tämä kertoo hyvin kuinka sitoutuneita ehdokkaat ovat, mutta uskon kaiken tuen olevan tervetullutta ehdokkaille – oli se sitten tsemppiviesti, peukutus somessa tai lahjoitus kampanjaan.”


Espoon Vihreiden kaikkiin ehdokkaisiin voi tutustua kotisivujemme , josta löydät ehdokkaiden kuvausten ja lisätietojen lisäksi myös mahdollisuuden lahjoittaa heidän kampanjoihinsa.