(Länsiväylä 24.9.2014) Länsiväylässä on ansiokkaasti kirjoitettu Träskändan kartanon rappiosta ja visioitu tulevaa käyttöä. Länsiväylän yleisönosastolla (LV 10.9.) esitettiin toive kartanon saamisesta kuntalaisten ja asukasjärjestöjen käyttöön.

Toive on kannatettava, mutta valitettavasti epärealistinen näinä poikkeuksellisen tiukkoina talouden aikoina. Nyt on tärkeintä saada kartano nopeasti kunnostettua ja siten huolehdittava sen säilymisestä myös tuleville espoolaisille sukupolville. Pidämme myös tärkeänä, että kartano pysyy kaupungin omistuksessa.

Kartanon kunnostaminen vaatii rahaa ja sijoitetuille verorahoille on saatava tuottoa. Mielestämme kartano kunnioittaisi Auroran henkistä ja taloudellista perintöä toimimalla vanhuksille tarkoitetussa asuinkäytössä. Tärkeintä on, että uusi käyttö avaa Träskändan kartanon ovet myös asukkaille ja antaa jokaiselle mahdollisuuden päästä nauttimaan upean puiston ohella myös kartanon kauniista sisätiloista.

Alakerran tiloihin sijoitettu kahvila toimisi seudun ja kartanon asukkaiden sekä ulkoilijoiden viehättävänä kohtauspaikkana. Kun vielä varattaisiin kokoustilaa asukasyhdistysten ja järjestöjen pieniä kokoontumisia varten, voisi kartanon kunnostaminen ja sen käyttö olla taloudellisesti kannattavaa, lähiseudun asukkaita palvelevaa ja kulttuurihistorialtaan rikkaalle kartanolle sopivaa. Träskändan kartanon loiston ajoista ja puiston läpi kulkevan Kuninkaantien historiasta voisi kertoa kahvilassa pienimuotoisin näyttelyin. Näin Taidetalo Pikku-Aurora ja Träskändan kartano muodostaisivat ainutlaatuisen historiallisen ja arkkitehtonisen kokonaisuuden.

Träskändan kartanon merkittävin omistaja oli aikoinaan Aurora Karamzin, joka oli aikansa suuri hyväntekijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Träskändan kartanon avautumisen myötä Auroran elämäntyö tulisi paremmin tunnetuksi.

Tiina Elo
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston puheenjohtaja

Sirpa Hertell
Valtuuston varapuheenjohtaja