(Helsingin Sanomat 20.8.2008) Leena Niskanen (HS 15.8) piti tiiviisti rakennettua ympäristöä ja lasten kasvatusta pienissä kerrostaloasunnoissa lapsille epäterveellisenä. Itse tiiviisti rakennetussa ynpäristössä kasvaneena ja omia lapsiani kasvattaneena olen ihmeissäni tästä näkemyksestä.

Suurissa taloyhtiöissä lapsille riittää paljon leikkiseuraa ja vanhemmat voivat jakaa lasten leikkien seurausvastuuta. Itse muistan lapsuudestani Espoon Latokaskessa ja Kivenlahdessa päivittäiset pihaleikit ja pelit isolla porukalla.

Lapset voivat lähiöissä myös kyläillä helposti toistensa luona ja tutkia lähiympäristöä ja kaupunkiluontoa; takapihojen lähimetsikköjä, kallioita, lätäkköjä ja kiipeilypuita. Palvelut kuten kirjastot, urheilukentät, kaupungin leikkipuistot, kerhot, harrastukset ja kaupat ovat usein kävelymatkan päässä. Vanhempien näkökulmasta on myös hienoa että lapsiaan kotona hoitava ei jää yksin. Itse pieniä lapsiani hoitaessani nautin päivittäisistä leikkipuisto- ja ulkoiluretkistä joissa tutustuimme isoon joukkoon asuinalueemme lapsia ja vanhempia.

On totta, että nykyään kaikki lapset eivät liiku tarpeeksi. En kuitenkaan usko, että tietokonepelejä ja televisionkatselua harrastetaan vain lähiöissä ja kaupungeissa. Asuinpaikasta riippumatta vanhempien tehtävä on pienestä pitäen totuttaa lapset arkiliikuntaan ja ulkoiluun perheen arkeen sopivalla tavalla. Tiiviisti rakennetussa ympäristössä tämä onnistuu helposti pihaleikkien lisäksi mm. kauppa-, harrastus- ja muut asiointimatkat kävelemällä tai pyöräilemällä ja käymällä samalla vaikka leikkipuistossa. Tiivis kaupunkirakenne myös mahdollistaa arjen ilman jatkuvaa lapsia passivoivaa autoilua.

Ilmansaasteet ovat tietysti terveysongelma isoissa kaupungeissa ja isojen teiden varsilla. Tähän ongelmaan auttaa parhaiten vähäpäästöisten autojen hankinnan suosiminen, ruuhkamaksut, joukkoliikenteen ja lähipalveluiden tukeminen ja kehittäminen sekä raideliikenteen suosiminen.

Olen samaa mieltä että tarvitsemme asutuskeskuksia, jotka tukevat eri-ikäisten asukkaiden terveyttä, mutta uskon että tiivis kaupunkirakenne ei ole ristiriidassa tämän tavoitteen kanssa.

Todelliset asiantuntijat lapsiystävällisen ympäristön suhteen ovat tietysti lapset itse. Veikkaisin että harva kaupungissa tai lähiöissä kasvanut lapsi haluaisi muuttaa omakotitaloon kauas kavereista, koulusta ja harrastuksista. Ilmastovastuu ja lasten etu molemmat siis tukevat kaupunkirakenteen tiivistämistä.

Tiina Pursula
Espoo