Tajan esityslista jäi postaamatta blogiin, kun budjettineuvottelut ja kaupunginhallituksen isot asiat (mm. Tapiolan koulu) veivät kaiken ajan ja energian. Asiat menivät kaikki esityksen mukaan, mutta kävimme hyvää evästyskeskustelua niin päiväkotirakentamisesta kuin väistökouluratkaisuista.
– Tilakeskus-liikelaitoksen lokakuun 2013 kuukausiraportti
Kiinnitin huomiota siihen, että kestävän kehityksen tavoitteita ja mittareita ei oltu seurattu. Tilakeskuksella on merkittävä rooli mm. energiatehokkuuden parantamisessa.
– Nuumäen päiväkodin peruskorjauksen hankesuunnitelma
5-ryhmäinen päiväkoti 1 – 6-vuotiaille lapsille, laskennallinen hoitopaikkamäärä on 105. Kyseessä on kaupungin oma hanke, jonka kustannusarvio on 3,8 me. Hoitopaikan hinta lasta kohden on 36 000 euroa. Päiväkodin toimitilavuokra on arviolta 339 000 euroa/ vuosi.
Hankesuunnitelmassa rakennussuunnittelu on ajoitettu tammikuusta 2014 helmikuulle 2015 ja rakentaminen kesäkuusta 2015 kesäkuuhun 2016. Päiväkodin käyttöönotto olisi elokuussa 2016.
Kävimme tässä yhteydessä laajemmin keskustelua päiväkotirakentamisen tavoitteista. Keskeiset kysymykset ovat, miten saamme painettua kustannuksia alas ja miten varmistamme ettei lopputuloksena ole enää yhtään sisäilmaongelmista kärsivää rakennusta.
Tilakeskuksessa on selvitetty ns. tyyppipäiväkotien hankintaa. Ongelmana on, että kaupungin tontit ovat hyvin erilaisia, ja valitettavan usein hankalasti rakennettavia. Nyt ollaan kuitenkin käynnistämässä hanketta, jolla haetaan monistettavuutta suunnittelussa ja hankinnassa.
Suuri tarve on myös siirtokelpoisille päiväkoti- ja koulurakennuksille. Samalla tutkitaan, löytyisikö näiltä markkinoilta siirtokelpoisten lisäksi pysyviä rakennuksia.
Espoossa kolmasosa päivähoidosta järjestetään yksityisissä päiväkodeissa. Jostain syystä yksityiset rakentavat päiväkoteja paljon halvemmalla. Näihin eroihin pitää päästä kiinni. Yksi keino voisi olla hintakaton asettaminen hoitopaikan hinnalle.
Kepelin päiväkoti on hyvä esimerkki kustannustehokkaasti toteutetusta rakennuksesta, joka valmistui alle budjetin. Tilakeskuksessa tullaan tekemään vertailua yksityisten ja julkisten päiväkotien rakentamisen välillä.
Keskusteltiin myös arkkitehtuurin ja kaupunkikuvan merkityksestä. Ja todettiin, että edullinen, kestävä ja toimivakin voi olla kaunista.
– Pihatalon ja Virastotalo 3:n lasirakenteiden muutos- ja korjaustöiden hankesuunnitelma
Hankkeessa uusitaan rakennusten lasirakenteita runkorakenteineen. Vinot rakenteet ovat aiheuttaneet rakennuksen eräissä osissa sekä rakenteellisia ongelmia että turvallisuusriskin. Vinoissa rakenteissa on esiintynyt vuotokohtia. Osa lasirakenteista on elinkaarensa päässä. Muutettavat vinot lasiosat muutetaan pystysuoriksi rakenteiksi. Korjaus- ja muutostöissä parannetaan samalla rakennusten lasirakenteiden lämmöneristävyyttä.
Kyseessä on kaupungin oma hanke, jonka kustannusarvio on 1,49 milj. euroa. Hankkeen on määrä valmistua marraskuussa 2014.
– Pohjois-Tapiolan päiväkodin peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen
8-ryhmäinen päiväkoti 1 – 6-vuotiaille lapsille, laskennallinen hoitopaikkamäärä on 168. Kyseessä on kaupungin oma hanke, jonka kustannusarvio on 6,98 milj. euroa. Hoitopaikan hinta lasta kohden on 41 530 euroa. Päiväkodin toimitilavuokra on arviolta 834 516 euroa/vuosi.
Rakentaminen alkaa vuonna 2015 ja päiväkodin käyttöönotto olisi elokuussa 2016.
Kyselimme, miksi tämä hanke on näin kallis. Syynä se, että kyse on vanhan peruskorjauksesta ja uuden laajennuksen sopeuttamisesta osaksi vanhaa rakennuskantaa. Ollaan siis sidoksissa vanhaan rakennukseen.
– Vuoden 2014 erityisryhmähankkeiden avustusten sekä niihin liittyvien korkotukilainahakemusten käsittely sekä yhden asumisoikeustalohankkeen puoltaminen
Päätettiin puoltaa seuraavia erityisryhmähankkeita:
– Leppävaaran elä ja asu -seniorikeskus
– Lintuvaaran Validia-talo
– RK-Asunnot Pellas
– Hoas Suvela, Kirstinharju 1-3 (kp 108)
– KOy Palvelukoti Mäkkylä
Lisäksi tila- ja asuntojaosto puoltaa Mindeninkuja 2:n asumisoikeushanketta.
– Paapuurin päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen
7-ryhmäinen päiväkoti 1 – 6-vuotiaille lapsille, laskennallinen hoitopaikkamäärä on 147. Yksi kotialueista on avoin päiväkoti.
Kyseessä on kaupungin oma hanke, jonka kustannusarvio on 5,53 milj. euroa. Hoitopaikan hinta lasta kohden on 38 912 euroa. Päiväkodin toimitilavuokra on arviolta 490 000 euroa/vuosi.
Vuoden 2014 talousarviossa hanke on ajoitettu rakennettavaksi vuosina 2015-2016.
Tässä hintaa nostaa hankala tontti. Rakennus tulee rinteeseen kahteen kerrokseen, jolloin tarvitaan mm. hissiä.
– Kokouksessa kuultava selostus
Kuultiin selostus väistöhankkeista. Tapiolan koulu ratkesi kaupunginhallituksessa. Muita akuutteja ovat Viherlaakson koulu, Veräjäpellon koulu ja Kirstin koulu. Tällä hetkellä väistössä on 11 koulua tai päiväkotia ja väistöjä on peruskorjausten myötä tulossa 12 kpl.
Näissä meillä on nyt todella tekemistä. Tapiolan koulun väistö oli akuutti ja ratkaistiin siksi nopeasti saatavilla työmaaparakeilla. Suunnitelmallisissa väistöissä pitää mielestäni lähteä siitä, että väistötiloiksi hankitaan paviljonkimaisia, siis oikean rakennuksen kaltaisia siirtokelpoisia tiloja. Ja sijainti pitäisi etsiä mahdollisimman läheltä omaa koulua, vähintään oman suuralueen sisältä, jotta koulumatkat eivät muodostu kohtuuttomiksi.
Väistötilaperiaatteet ovat tulossa päätettäväksi ja niitä käsitellään tila- ja asuntojaoston sekä opetus- ja varhaislautakunnan ja svenska rumin yhteisessä iltakoulussa 28.11.