Ensi maanantaina on varsinainen kokousrumba: aamu alkaa kaupunginhallituksen neuvottelukokouksella, sen jälkeen tila- ja asuntojaosto, päivällä kaupunginhallitus ja sen päälle valtuuston neuvottelutoimikunta + valtuustoryhmän kokous.
Alla tila- ja asuntojaoston esityslista kommentein. Esistyslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
Uuden jaoston kokousrutiinien kanssa on vielä tekemistä, mutta eiköhän valmistelu saada vähitellen rullaamaan.
Viime kokouksessa jaosto päätti, että tähän kokoukseen valmistellaan toimenpideohjelma sisätilaongelmien selättämiseksi. Aikataulu oli turhan tiukka, asia on valmistelussa vaikkei näy lista-asiana. Tapiolan koulun tilanteesta saamme selostuksen.
Isona asiana on sisäisten vuokrien määritysperusteiden muutos. Tämä on asia, joka on keskusteluttanut vuosittain budjettineuvotteluissa. Nyt on tarkoitus ottaa asia kaupunginhallitustasolla haltuun.
– Matinkylän palvelutori, hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia)
Hankkeen tavoitteena on tuoda kuntalaispalvelut hyvin tavoitettavaan liikenteen solmukohtaan, tukea kaupunkikeskuksen asukkaiden ja asiakkaiden hyvinvointia, palvelujen saavutettavuutta ja omaehtoista toimintaa tarjoamalla kuntalaispalveluja yhteisen palvelukonseptin mukaisesti ja kustannustehokkaasti yhdellä palvelutorilla.
Tavoitteena on mahdollisimman suuri tilojen yhteis- ja monikäyttö, muunneltavuus, joustavuus, tehokkuus, turvallisuus ja viihtyisyys. Palveluja tarjotaan yhden neuvonta- ja palvelupisteen periaatteella. Palvelutori sijoittuu Matinkylän tulevan metrokeskuksen 3. kerrokseen, Ison Omenan laajennukseen. Kyseessä on vuokrahanke, jonka alustava laajuus on noin 6 500 htm². Lopullinen laajuus vahvistuu suunnitelmien edetessä ja vuokrasopimuksessa. Kohteen rakennuttaja ja vuokranantaja on Citycon Oyj.
Palvelutorille yhteiseen toimintatilaan sijoitetaan käynnistysvaiheessa aluekirjasto, terveysasema, suun terveydenhuolto, neuvola, nuorisopoliklinikka ja yhteispalvelupiste. Poliisilla, Kelalla, TE-keskuksella ja muilla julkisilla palveluntarjoajilla on myös mahdollisuus sijoittaa toimintojaan yhteiseen asiointipisteeseen. Terveysaseman yhteyteen tulee HUS laboratorio ja HUS kuvantaminen. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia muiden palvelujen tarjoamiseen palvelutorilla.
Alustava kokonaisvuokra tiloista on noin 1,5 me/v. Tilasuunnittelu käynnistyy kesällä 2013, kun toimijoiden yhteinen palvelukonsepti valmistuu. Metrokeskus valmistuu loppuvuodesta 2015 tai alkuvuodesta 2016, jolloin myös palvelutori otetaan käyttöön.
Aiempien päätösten mukainen hanke, jota viedään nyt toteutukseen. Hyvää on synergian ja tilatehokkuuden hakeminen sekä palvelukeskuksen keskeinen sijainti. Tässä mennään taas vuokratiloihin, mutta kyllähän Sellon kirjasto on hyvä esimerkki siitä, että palvelut kauppakeskusten yhteydessä toimivat ja ovat asukkaiden mieleen.
Nyt on pyritty kehittämään uudenlaista palvelukonseptia. Otteita hankesuunnitelmasta: “Palvelutorilla voi viettää vaikka koko päivän! Yhteisessä viihtyisässä kaupunkitilassa on helppo aloittaa juttelu ihmisten kanssa.”
“Kiireiset asiakkaat voivat muutamassa minuutissa lainata kirjallisuutta tai kosteusmittarin. Asiakkaat, joilla on koko päivä aikaa, voivat oleskella tai tehdä töitä mukavasti kalustetussa tilassa seuraten, miten Palvelutori hengittää kauppakeskuksen ja metrontahdissa. Asiakkaat osallistuvat omaehtoisiin harraste- ja vertaisryhmiin. Palvelutori vastaa pienen kaupungin piazzaa.”
Parhaimmillaan tämä on juuri sitä julkista tilaa, jota olemme kaupallisen ajanvietteen rinnalle kaivanneet. Hienoa, että Espoossa lähdetään rohkeasti kokeilemaan uudenlaista julkista tilaa, jossa monenlaiset palvelut ja ihmiset kohtaavat.
Pitää vielä lukea hankesuunnitelma tarkemmin, mutta vaikuttaisi olevan ok.
– Korkotukilainahakemuksen puolto Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen hyväksymisvaltuudella
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto varasi tontin Espoon Asunnot Oy:lle 6.2.2012 valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa varten. Hankkeessa on yhteensä 45 asuntoa ja lainantarve on 5 700 000 euroa.
Espoossa oli vuoden 2013 maaliskuulla aloittamattomia puollon saaneita lainavarauksia tai hakemuksia 596 asunnon rakentamiseksi. Näistä vuokra-asuntoja oli 340 sisältäen 277 erityisryhmäasuntoa. Lisäksi oli aloittamattomia asumisoikeusasuntoja 148 ja lyhyen korkotuen varauksen saaneita asuntoja 108.
Näitä tarvitaan, tänä vuonna tekee tiukkaa saavuttaa 300 vuokra-asunnon tavoite Espoon Asuntojen toteuttamana.
– Tilakeskus-liikelaitoksen sisäisten toimitilavuokrien laskennan päivitys (Kh-asia)
Tavoitteena sisäisten toimitilavuokrien laskennan päivityksellä on toimitilojen teknisen arvon päivitys vastaamaan todellista arvopohjaa uusimpien käytettävissä olevien tietojen pohjalta ja periä sisäinen vuokra toimitilaan kohdistuvien todellisten kustannusten ja menojen perusteella.
Sisäinen vuokra on jatkossa paitsi suoraan omistettujen toimitilojen myös osaketilojen osalta rakennuskohtainen ja määräytyy enenevässä määrin tilaan kohdistuvien toteutuneiden kulujen ja menojen perusteella.
Laskennan päivityksen myötä toimitilojen vuokraajat voivat omilla toimillaan vaikuttaa sisäisen vuokran määrään ja mahdollisesti säästyvän kulun kohdentaa ydintoimintoihinsa.
Päätösesitys:
Suoraan omistetut toimitilat
1
Pääomavuokrana peritään toimitilan päivitetystä teknisestä arvosta 3 % korkoa, 3,25 % korjausvastuuta ja maavuokraa kiinteistökohtaisesti.
2
Ylläpitovuokra peritään toimitilaan kohdistuneiden toteutuneiden kustannusten mukaisena niin, että kunnossapidosta peritään vakiona määritetty summa euroa/m²/kk, sähkö, lämpö ja vesi toimitilan edellisen vuoden toteutuneiden kulujen mukaisena ja ylläpito toimitilan toteutuneiden kulujen mukaisena siltä osin kuin voidaan kohdistaa toimitilaan, muilta osin vakiona määritetty summa euroa/m²/kk.
Osaketilat
1
Pääomavuokrana peritään summa joka kattaa sekä osaketilan ostosta aiheutuvat kulut ja menot että osaketilan rakennukseen kohdistuvan lainan.
2
Ylläpitovuokrana peritään osaketilan rakennukseen kohdistuvaa hoitovastiketta vastaava määrä.
Iso ja tärkeä asia, joka vaatii paneutumista. Sinänsä mielestäni lähtökohta, että vuokra perustuu todellisiin kuluihin on hyvä ja kannustaa myös säästämään esim. vettä ja sähköä. Tämä on tarkoitus jättää pöydälle.
– Espoon Asunnot Oy:n uusien asuntojen rakennuttamistilanne
Espoon Asunnot Oy:n tuotantotavoitteeksi on kaupunkiyhteisissä tulostavoitteissa määritelty keskimäärin 300 uuden asunnon aloittaminen vuosittain. Edellisellä kaudella se aloitettiin tavoitteen mukaisesti noin 300 asuntoa/vuosi. Lähitulevaisuudessa sopivien tonttien osoittaminen Espoon Asuntojen tuotantoon on haasteellista ja vaatii tarkemman tarkastelun ja suunnitelman. Vuonna 2013 Espoon Asunnot Oy tullee aloittamaan 198 uutta asuntoa.
Saamme toimitusjohtaja Seppo Kallion selvityksen Espoon Asunnot Oy:n uusien asuntojen rakennuttamistilanteesta ja päättänemme, että Espoon Asunnot Oy:lle tehdään tontinvaraussuunnitelma seuraavaksi viideksi vuodeksi. Lisäksi on tärkeää, että suunnitelman edistymisestä raportoidaan jaostolle säännöllisesti.
On huolestuttavaa, että tänä vuonna ei päästä 300 asunnon tavoitteeseen. Juuri kun olemme kehuneet, että Espoo kyllä suoriutuu MAL-sitoumuksistaan.
– Viranhaltijoiden päätökset
Ei näyttäisi olevan mitään, mikä vaatisi puuttumista.
– Tila- ja asuntojaoston työohjelma vuodelle 2013
Jaostolle on valmisteltu työohjelma, jotta olemme kaikki kartalla siitä, missä järjestyksessä asioita on tulossa käsittelyyn. Nyt on tarkoitus, että jaoston jäsenet voivat evästää ja paperi hyväksytään seuraavassa kokouksessa.
– Tapiolan koulun väistötilojen tilanne
Tästä saamme Tilakeskuksen toimitusjohtajan selvityksen ja teemme tarvittaessa päätöksiä.