(Länsiväylä 24.9.2008) Olen huolissani erityisopetuksen resursseista. Lähikouluperiaatetta vahvistetaan ja erityistä tukea tarvitsevat lapset integroituvat entistä enemmän yleisopetuksen luokkiin. Tämä suuntaus on yleisesti hyväksytty, ja siihen velvoittaa mm. hallitusohjelma.

Valitettavasti integrointia käytetään myös säästökeinona – osoittamatta siihen riittävästi tukitoimia. Tällöin lopputulos voi olla sekä integroidun lapsen, hänen luokkatoveriensa että opettajan kannalta epäedullinen.

Lisäksi erityisopetuksen ja erilaisten tukipalvelujen saatavuuden osalta koululaiset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa. Yleisopetukseen integroitujen oppilaiden määrät vaihtelevat kouluittain suuresti. Näin suuret vaihtelut eivät voi johtua oppilasaineksen eroista, vaan kuvastavat ennemminkin paikkakunnalla vallitsevaa koulutuspoliittista ajattelua. Perusteettomat ennakkoluulot ja –asenteet ovat erityisopetuksen kehittämisessä suurempi este kuin osaamisen puute.

Tukea ja tietoa saatava riittävän varhain
Opetuksen järjestämisen lähtökohtana tulee olla oppimis- ja sopeutumisvaikeuksien varhainen tunnistaminen. Usein lapsen kehityksestä ollaan huolestuneita jo ennen kouluikää. Espoossa on päiväkodeissa n. 9500 lasta joista 750 arvioidaan tarvitsevan erityistukea.

Varhainen puuttuminen vaikeuksiin edellyttää niin päivähoidon kuin koulun henkilöstön erityispedagogista osaamista, vanhempien kuulemista ja tukemista sekä riittäviä tukipalveluja.

Mielestäni vanhemmilla ei ole riittävästi tietoa erityisopetuksen vaihtoehdoista eikä lapsen oikeudesta saada oppilashuollon palveluita. Usein vanhemmat eivät koe tulleensa kuulluiksi ja myönteisesti kohdatuiksi pyrkiessään turvaamaan lapsensa oppimisen edellytyksiä. Toisinaan heidän on vaikea tunnistaa ja tunnustaa oman lapsensa oppimisvaikeuksia ja tuen tarvetta. Niin kasvatuksen ammattilaisten kuin tavallisten kansalaistenkin asenteissa ja erilaisuuden kohtaamisessa on edelleen korjaamisen varaa.

Yhteistyö ja suvaitsevaisuus tärkeää
Lähikouluperiaatteen vahvistaminen ja integraation edistäminen edellyttää pienempiä luokkakokoja, riittäviä resursseja, asiantuntevaa tukea ja moniammatillista yhteistyötä, jossa vanhempien merkitys on keskeinen.

Viime kädessä hyvin järjestetty erityisopetus on koko kouluyhteisön ja kaikkien oppilaiden etu. Huonosti toteutettuna integrointi on omiaan lisäämään ”asennevammaisuutta” ns. erilaisia oppijoita kohtaan. Myös inkluusio on merkittävä opetusmuoto tulevaisuuden koulussa jota olisi vakavasti pohdittava myös Espoon koulutusstragiaa kehitettäessä.

Toteankin, että kaikille yhteisen koulun idea koskee koko kouluyhteisöä; se ei ole vain erityisopetuksen sisäinen kysymys. Ns. normaalin enemmistön on ehkä vaikeampaa sopeutua erilaisuuteen kuin erilaisiksi leimattujen ihmisten itsensä.

Timo Lahtinen-Mäkelä
Vihreät