(Länsiväylä 9.7.2008) Kesäkuun viimeisissä numeroissa Länsiväylässä paneuduttiin lasten heikentyneeseen kuntoon. Artikkeleissa niin esiteltiin uudenlaisia leikkialueita (22.6.) kuin peräänkuulutettiin kouluihin lisää liikuntatunteja (29.6.). Hienoja ideoita kumpikin. Kuitenkin mielestäni tämän lisäksi tulisi paneutua ongelman ytimeen.
Tärkein liikunnan muoto on arkinen hyötyliikunta. Koulumatkat, kyläilyt ja kauppareissut pitävät kunnon korkealla – kunhan niitä ei tehdä autolla. Kun lapset liikkuvat kävellen, pyöräillen tai potkulaudalla, päivittäin tulee liikuttua ihan huomaamatta ja kunto pysyy hyvänä. Myös bussin tai junan käyttö lisää arkista liikuntaa, bussipysäkki on vain harvoin oven kohdalla.
Viime vuosikymmeninä Suomessa on yleistynyt amerikkalainen tapa kuskata lapsia autolla joka paikkaan, myös kouluun. Jokainen automatka on kuitenkin pois arkiliikunnasta. Tietenkin on tilanteita, jossa koulu on aivan liian monen kilometrin päässä tai kiire on kauhea. Tapaa ei kuitenkaan kannata perustella poikkeuksilla. Nykymaailmassa myös ilmastonmuutos on valitettava tosiasia. Turhanpäiväistä autoilua on pakko joka tapauksessa vähennettävä.
Suurin osa espoolaisista lapsista asuu kävelymatkan päässä koulustaan ja ystävistään, ja voisivat jo nuoresta asti kävellä tai pyöräillä koulumatkansa. Myös kadut on rakennettu etenkin koulujen lähellä turvallisiksi – koulujen lähellä on suojateiden kohdalla liikennevaloja ja moni pääsee kouluun ylittämättä ainuttakaan risteystä.
Ideaalitilanteessa normaali arki sisältää liikuntaa, jota erilaiset harrastukset ja koulun liikuntatunnit täydentävät. Harrastuksilla ja liikuntatunneilla on hankalaa – ellei peräti mahdotonta – paikata arkiliikunnan puutetta.
Tony Hagerlund
sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr)