Tony Hagerlund(Vartti 5.3.2008) Espoo alkoi viime vuoden lopulla myöntämään sosiaalista luottoa. Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille espoolaisille, joilla ei ole mahdollisuutta saada muuta lainaa esimerkiksi vakuuksien puuttumisen tai luottohäiriömerkinnän vuoksi.

Alkuun rahastoon siirrettiin 150.000 euroa. Jatkossa rahastoa täydennetään siten, että myönnettävät luotot ovat vuositasolla noin puoli miljoonaa euroa. Vuoden vaihteeseen mennessä sosiaalista luottoa on myönnetty 30 espoolaiselle, keskimäärin noin 4000 euroa.

Sosiaalisen luoton suhteen luottamushenkilöiden, samoin kuin virkamiesten, tulee olla tarkkana. Luotto on tarkoitettu täydentäväksi tueksi pienituloisille, joka ei korvaa, vaan täydentää muuta sosiaaliturvaa. Missään nimessä sosiaalinen luotto ei saa korvata toimeentulotukea. Luotto voi olla esimerkiksi parinsadan euron laina uuteen pyykinpesukoneeseen, tai muuhun suurempaan tarpeelliseen hankintaan johon ei muutoin olisi varaa.

Tukea tarvitsevan kannalta sosiaalinen luotto on tehokas. Sen avulla voi hankkia sellaista tarpeellista, johon ei muutoin olisi varaa. Lisäksi on turvallisempaa velkaantua Espoon kaupungille kuin kymmenien prosenttien korkoa kiskoville hämärille pikavippiyrityksille. Sosiaalisen luotoon saaja käy läpi haastattelun ja sitoutuu takaisinmaksuaikatauluun. Luoton myöntämisprosessissa toteutetaan siis myös varsin tehokasta velkaneuvontaa.

Vantaalla sosiaalista luottoa on jaettu jo vuosien ajan. Tulokset ovat rohkaisevia. Sosiaaliseen luottoon sijoitetut varat palautuvat takaisin kaupungille, joten toiminta on kustannusneutraalia. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että toiminnasta ei aiheudu kuluja, vaan rahat saadaan takaisin.

Sosiaalinen luotto on uusi ja tehokas tapa auttaa velkakierteeseen joutuneita. Siihen kannattaa panostaa.

Tony Hagerlund

sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen (vihr)