(Vartti 2.5.2012) Espoossa on tehty vuosikymmeniä työtä merenrantaa myötäilevän rantaraitin eteen. Uurastus on palkittu, pala palalta on saatu toteutettua lähes yhtenäinen noin 40 kilometrin mittainen rantaraitti.

Seuraavaksi katse on syytä kääntää sisämaahan. Myös keskeisien ulkoilujärvien rantoja tulisi kiertää rantaraitti aina kun se on kohtalaisen helpolla mahdollista. Myös Espoonjoen ja muiden jokien varteen olisi hyvä saada nykyistä enemmän ulkoilureittejä.

Idea ei ole uusi: Kolme vuotta sitten ehdotin Espoonjoen varteen kävelytietä. 23.4.2012 valtuusto käsitteli Jasminiitta Lumpeen ja 18 muun valtuutetun aloitetta järvenrantaraittien suunnittelusta ja toteuttamisesta Laaksolahden Pitkäjärven, Lippajärven ja Bodominjärven ympäri.

”Sisämaaraittien” toteutus kannattaa tehdä palasina muiden hankkeiden yhteydessä, ja keskittyä niihin kohtiin joissa voi saada aikaan mahdollisimman paljon mahdollisimman helpolla. Myös maata kannattaa ostaa silloin kuin se on mahdollista.

Alkuvaiheessa tavoitteeksi kannattaa ottaa, että järvien rantaan pääsee mahdollisimman helposti mahdollisimman monesta eri kohdasta.

Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen jäsen (vihr)