(Helsingin Sanomat 4.9.2010) Helsingissä on runsaasti siirtolapuutarha-alueita. Lisäksi Helsinki on kaavoittamassa useita uusia alueita. Naapuristaan poiketen Espoosta löytyy vain yksi siirtolapuutarha-alue Puolarmaarista. Suunnitteilla ovat siirtolapuutarha-alueet Säterinniittyyn ja Niipperiin.

Espooseen voitaisiin kaavoittaa seuraavan kymmenen vuoden aikana kymmenen uutta siirtolapuutarha-aluetta eri puolille kaupunkia. Espoon keskuksessa luonteva siirtolapuutarha-alueen paikka olisi Espoojoen varrella,  Kirkkojärvellä.

Kirkkojärvelle on kaavoitettu 2000-luvun alussa Kirkkojärvenpuisto.  Kirkkojärven asuinalueeseen rajautuva puisto odottaa vielä toteuttamistaan. Tämän jo kaavoitetun puiston reunamilta voitaisiin etsiä paikka pienelle, 40-50 mökin kokoiselle siirtolapuutarha-alueelle. Sijainti olisi keskeinen ja julkiset yhteyden hyvät.  Siirtolapuutarha-alueen portit voitaisiin pitää päivisin auki yleisölle, kuten Helsingissäkin on tapana.

Kirkkojärven siirtolapuutarha-alue täydentäisi ja monipuolistaisi Kirkkojärven asuinaluetta, tarjoaisi lomanviettomahdollisuuden osalle espoolaisia ja silmänruokaa kaikille.

Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoksen jäsen (vihr)
Espoon siirtolapuutarhayhdistyksen varapuheenjohtaja