(Länsiväylä 30.8.2014) Nuuksio on monella tapaa ainutlaatuinen kansallispuisto. Upean luonnon keskelle pääsee julkisella liikenteellä, ja patikoimassa voi käydä vaikkapa vain iltapäiväretkellä.
Nuuksio on turistien ja muualta Suomeen esimerkiksi opiskelemaan tulleiden suosiossa. Joukkoliikenneyhteyksien selkeydessä on parannettavaa – itse neuvon lähes aina Nuuksioon matkatessani missä kannattaa jäädä pois ja minne mennä.
Nuuksion saavutettavuutta julkisilla kulkuvälineillä voisi parantaa muutamin helpoin keinoin.
Kaikissa linjan 85 reittiä ajavissa busseissa olisi syytä olla aina kartta Nuuksiosta ja johon olisi merkitty myös bussipysäkit. Nyt osassa buseista kartta on, keskioven yläpuolella, joten karttaa ei huomaa kuin vasta bussista poistuessaan. Busseihin voisi lisätä myös joko Helsingin ratikoiden tyylisen näyttötaulun tai suuren maailman malliset kuulutukset.
Haltian ja Haukkalammentien pysäkit tarvitsee saada erottumaan selkeästi, nykyisellään moni ei oivalla jäädä niillä pois ellei asiasta erikseen vihjaa. Haukkalammentien pysäkin yhteyteen on syytä tehdä kunnollinen katos, jonka yhteydessä voisi olla luonnonpuiston infotaulu karttoineen. Myös Haukkalammentien alun viitoitusta olisi syytä parantaa. Nykyisellään pysäkillä ei ole edes kunnos levennystä, talvisaikaan poistuminen bussin kyydistä tapahtuu suoraan lumikinokseen.
Espoon keskuksessa Espoon asemalla olevan bussin 85 lähtölaiturin yhteyteen tulisi lisätä infotaulu Nuuksiosta – vähintään kartan ja bussireitit sekä -aikataulut. Vielä modernimpi ratkaisu olisi höystää infopistettä näytöllä jossa voitaisiin kertoa myös ajankohtaisista tapahtumista.
Nuuksioon ja Sipoonkorpeen vievien bussilinjojen yhteydessä voisi käyttää esimerkiksi kuusi-symbolia samaan malliin kuin lentokentälle vievissä busseissa on aina lentokone-symboli.
Nuuksio on pääkaupunkiseudun luontomatkailun helmi. Joukkoliikenneyhteyksien selkeyttäminen palvelisi niin kauempaa kuin lähempää saapuvia matkailijoita. Ideaalitilanteessa yksityisautoilu esimerkiksi Haltiaan voisi vähentyä nykyisestä, kun varsin hyvin toimivia bussiyhteyksiä osattaisiin käyttää paremmin.
Tony Hagerlund
Espoon kaupunginhallituksen varajäsen (vihr)