Avoimuus ja päätöksenteko

Kaupunki on olemassa asukkaita varten. Vaikuttamisen keinoja tulee kehittää monipuolisesti ja yhdessä kuntalaisten kanssa. Otetaan siis kaikki mukaan suunnittelemaan ja tekemään viihtyisää kaupunkia. Vihreät ovat pitkäjänteisesti edistäneet avoimuutta ja ajaneet uutta johtamisjärjestelmää Espooseen. Tarvitsemme pormestarimallin, jossa johtavilla luottamushenkilöillä on mahdollisuus perehtyä ja vaikuttaa asioihin valmisteluvaiheessa. Virkamiesten valinnat tehdään läpinäkyvästi ja pätevyyden perusteella.

Vihreät ovat jättäneet täyden 112 ehdokkaan listan Espoossa 13. kesäkuuta järjestettäviin poikkeuksellisiin kuntavaaleihin. Vihreät jätti ehdokaslistansa jo kertaalleen maaliskuussa, mutta vaalien siirron myötä puolueet pystyivät vielä täydentämään listojaan. Lopullisesti ehdokaslistat vahvistetaan 14. toukokuuta keskusvaalilautakunnan kokouksessa, jolloin ehdokkaat saavat… Read More

Tavoite tuoda Pohjois- ja Keski-Espoon yleiskaava valtuuston päätettäväksi vielä tällä vaalikaudella on vihreiden mielestä tarpeetonta kiirehtimistä.  “Yleiskaavaehdotuksesta on jätetty yli 700 asukasmuistutusta ja useita lausuntoja. Olisi päättäjiltä lyhytnäköistä olla huomioimatta laajaa kansalaispalautetta vain, jotta valtuuston itsensä asettamassa tavoiteaikataulussa… Read More

Muutaman kilometrin päässä Espoon keskustasta Träskändan kartano uinuu lumoavan puiston keskellä pitkää talviunta. Aurora Karamzinin aikaan kartanossa tanssittiin keisari Aleksanteri II:n kanssa ja vietettiin muutenkin ylellisestä elämää. Aurora oli kuitenkin sydämeltään hyväntekijä ja erityisesti tyttöjen oikeuksien puolustaja. Hän… Read More

Espoon puolueiden tavoitteena ovat turvalliset vaalit Espoon valtuustopuolueet toivovat yhdessä, että koronaviruksesta huolimatta 18.4.2021 järjestettävät kuntavaalit pystytään Espoossa järjestämään mahdollisimman turvallisesti. Tärkeimpänä tavoitteena on turvalliset vaalit niin äänestäjille, ehdokkaille kuin puolueille. Mukana olevat puolueet ovat sitoutuneet noudattamaan omissa… Read More

Espoon Vihreät julkisti vaaliohjelmansa kevään kuntavaaleihin lauantaina 13.2. kampanjastartissaan. “Ohjelman vihreänä lankana on kertoa kuinka luomme kaikille asukkaille viihtyisän ja toimivan kaupungin, jossa on hyvä elää ja asua. Arki sujuu, palvelut pelaavat ja kestävä elämäntapa on helppo ja… Read More

Espoon Vihreiden yleiskokous päivitti lauantaina 23. tammikuuta yhdistyksen pelisääntöjä. Pelisäännöissä on kuvattu se miten me vihreät toimimme ja teemme politiikkaa Espoossa. Vihreiden keskeisenä periaatteena on avoin ja läpinäkyvä päätöksentekoprosessi, jossa päätösten taustalla vaikuttavat arvot ja perusteet ovat kaikkien arvioitavissa. Siksi… Read More

Espoon Vihreiden hallitus on järjestäytynyt 16.1. kokouksessaan vuodelle 2021. Kokous järjestettiin hallituksen toimijoiden etänä pidetyn perehdytysviikonlopun yhteydessä. Hallituksen jäsenten toimikaudet suluissa. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Antti Brunni (2020-2021) ja varapuheenjohtajana Hanna Hukari (2021-2022). Hallituksen jäsenet: Peppi Seppälä (2021) Rosa Puhakainen-Mattila (2021-2022) Johannes… Read More

Maanantain 7.12 valtuusto aloitettiin hyväksymällä vuoden 2021 talousarvio ja taloussuunnitelma, jota oli käsitelty edeltävästi 3.12 pidetyssä valtuuston istunnossa. Talousarvion jälkeen käsittelyssä oli vuoden 2020 kolmas osavuosikatsaus, jonka yhteydessä keskustelua syntyi laajasti niin koronan vaikutuksista hoitojonojen kasvuun ja työllisyyteen,… Read More

Espoon kaupungin organisaatiorakennetta ja johtamisjärjestelmää ryhdyttiin uudistamaan valtuustokauden alussa tavoitteena vahvistaa demokraattista päätöksentekoa ja asukkaiden osallisuutta. Valmistelua tehtiin yhdessä Turun kaupungin kanssa ja yhdeksi vaihtoehdoksi valmisteluun nostettiin pormestarimalli. “Vihreät ovat pitkään kannattaneet pormestarimallia, koska se antaisi asukkaille mahdollisuuden… Read More

Hei, kaikki Vihreät ystävät! Tässä marraskuun valtuusto purettuna meidän Vihreän ryhmämme osalta. Olimme kokouksessa totuttuakin aktiivisempia, joten perinteisen blogin sijaan tämä kirjoitus onkin ehkä enemmän kokoonpaneva raportti kokouksen kulusta. Saimme kokouksen alkuun kaupunginjohtajan sekä hallinto- ja kehittämisjohtaja Markus… Read More