Kaupunki on olemassa asukkaita varten. Vaikuttamisen keinoja tulee kehittää monipuolisesti ja yhdessä kuntalaisten kanssa. Otetaan siis kaikki mukaan suunnittelemaan ja tekemään viihtyisää kaupunkia. Vihreät ovat pitkäjänteisesti edistäneet avoimuutta ja ajaneet uutta johtamisjärjestelmää Espooseen. Tarvitsemme pormestarimallin, jossa johtavilla luottamushenkilöillä on mahdollisuus perehtyä ja vaikuttaa asioihin valmisteluvaiheessa. Virkamiesten valinnat tehdään läpinäkyvästi ja pätevyyden perusteella.
Espoon kaupunginhallitus on päättänyt avata haun teknisen toimen johtajan vakituiseen virkaan. Vihreät esittivät kaupunginhallituksessa, että virka olisi täytetty määräaikaisesti, jotta kaupungin johtamisjärjestelmän uudistaminen kohti esimerkiksi pormestarimallia olisi voitu aloittaa jo seuraavien kuntavaalien yhteydessä.
Espoon johtaminen on viime aikoina ollut ikävästi valokeilassa, kun on setvitty Suomenojan venesatamasotkuja, erilaisten avustusten hakematta jättämistä sekä liikelaitosten yksityistämisen pienen piirin valmistelua. On käynyt harvinaisen selväksi, että Espoossa tarvitaan kipeästi kulttuurinmuutosta.