Viime aikoina on usein esitetty, että Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kuntaliitos vähentäisi alueen segregaatiota. Segregaatiota ei kuitenkaan saa – valitettavasti – kuntaliitoksella poistettua.
Segregaatiolla tarkoittaa suunnilleen asuinalueiden sosiaalista eriytymistä. Jollain alueella on esimerkiksi paljon työttömiä ja yhteiskunnan tukea tarvitsevia, ja alueen kehitys kääntyy huonoon suuntaan. Heikompi yhteiskunnallinen asema myös periytyy.
Kuntaliitoksen seurauksena alueella ei olisi enää useita eri verotuspiirejä. Kaikki tulot menisivät yhteiseen pottiin, ja siitä yhteisestä potista rahoitettaisiin palvelut koko alueelle. Tämä vähentäisi segregaatiota jos erot olisivat kuntien välisiä.
Päättelyketju toimii vain jos ottaa lähtökohdaksi sen että Helsingin Eira ja Jakomäki, tai Espoon Westend ja Suvela, ovat asuinalueina täsmälleen samalla viivalla.
Kaikki Vantaan asuinalueet eivät kuitenkaan ole keskenään samanlaisia, eivätkä myöskään Helsingin ja Espoon. Käytännössä asuinalueet ovat eriytyneet kuntien sisällä, ja jopa kaupunginosien sisällä. Hallinnollisten ulkorajojen veivaaminen ei ongelmaa ratkaisisi, eikä resurssien siirto Suvelasta Jakomäkeen.
Pahimmillaan kuntaliitos voisi myös lisätä segregaatiota kahdella eri tavalla:
(1) Sekä Helsinki, Espoo ja Vantaa painivat samojen ongelmien parissa, vaikkakin ne ovat pahimmat Helsingissä. Jo ajatus siitä, että kuntaliitos auttaisi asiaan, pitää sisällään oletuksen että jostain voi siirtää resursseja toisaalle. Itse väitän että kyseessä on koko pääkaupunkiseudun ongelma johon pitää puuttua kuin tulipaloon – pyritään sammuttamaan kaikkia palopesäkkeitä.
(2) Riskin muodostaisi myös uuden, suuremman kunnan päätöksenteko. Usein asuinalueista heikoimmassa asemassa ovat ne joilla ei ole omia valtuutettuja ja joiden ”ääni” kuuluu heikosti. Miljoonan asukkaan kunnassa yhä useammat asuinalueet olisivat päätöksentekijöille vain sivuja paperilla, jolloin niiden ongelmat eivät tuntuisi niin konkreettisilta. Ongelmaa ei ratkaistaisi, sitä vain ei nähtäisi.
Segregaatiota vastaan tarvitsee taistella. Itse painottaisin seuraavia toimenpiteitä:
(1) Positiivinen diskriminaatio ja ”yliresurssointi”. Ongelmallisille alueille pitää satsata huomattavasti enemmän kuin muille alueille. Etenkin koulujen merkitys on suuri.
(2) Pääkaupunkiseudun erityisongelmien tunnustaminen myös valtakunnallisesti. Valtionosuuksien kautta tuetaan muun muassa kuntia joissa on pitkiä etäisyyksiä tai paljon ikäihmisiä. Valtionosuusjärjestelmä ei ”tunnista” metropoliongelmia, kuten asuinalueen segregaatiota.
(3) Verotulojen tasaaminen. Esimerkiksi seutuhallinnon keinoin osa menoista (esimerkiksi terveydenhoito) voitaisiin rahoittaa koko alueen tasolla. Voitaisiin ratkaista yksi ongelma luomatta uusia.
Pääkaupunkiseudun kuntaliitoksella ei ratkaista asuinalueiden eriarvoistumista, vaikka tuskin se tilannetta pahentaisikaan.