Suomella ei mene hyvin, ei huonosti, vaan hyvin huonosti. Näinhän meille monella suulla toitotetaan. Meillä on liikaa velkaa, teemme liian vähän töitä, jäämme eläkkeelle liian nuorina ja saamme liikaa palkkaa.

Etenkin elinkeinoelämän mielestä kilpailukyvytön Suomi on lähes konkurssissa. Suomessa ei kannata yrittää, sähkö on liian kallista, verot ovat liian korkeita, ja viimeistään rikkidirektiivi ajaa yritykset maasta.

# # #

Suomen rajojen ulkopuolelta katsottuna Suomen tilanne näyttää kuitenkin hämmentävän erilaiselta.

Aloitetaan vakavimpana pidetystä ongelmasta eli Suomen julkisen talouden velkaantumisesta. Suomen velkataakka on kasvanut viime vuosina nopeasti, totta, mutta onko se kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisella tasolla? Ei ainakaan vielä.

Julkinen talous velkaantuu, kun talous yskii. Onko yritystoiminta Suomessa siis erityisen haastavaa?

Kun amerikkalainen talouslehti Forbes vertasi yritysten toimintaedellytyksiä eri maissa, Suomi sijoittui sijalle kuusi. Suomi on siis itse asiassa poikkeuksellisen hyvä maa yrittää! Suomea rasittaa Forbesin vertailussa vain yritysverotus, joka sekin on Suomessa pari prosenttiyksikköä alhaisempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Valtiovalta on siis ainakin yrittänyt hoitaa oman leiviskänsä talouden piristämiseksi. Onko suomalaisten palkkataso sitten poikkeuksellisen korkea? Ei, suomalaisten yritysten työvoimakustannukset ovat EU-maista vasta kahdeksanneksi korkeat. Myöskään parjatut sosiaaliturvamaksut eivät ole Suomessa muihin EU-maihin verrattuna erityisen korkeat.

Työntekijätkin ovat siis reippaasti nielleet kitkerän palkkamalttilääkkeensä.

No ainakin sähkö on Suomessa kallista? Itse asiassa sähkön kuluttajahinnat ovat Suomessa kilpailijamaihin verrattuna täysin kilpailukykyiset. Esimerkiksi Tanskassa sähkö maksaa kuluttajille tuplasti enemmän, eikä Suomen teollisuuskaan maksa sähköstään kohtuuttoman kovaa hintaa.

Entä rikkidirektiivi eli kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n MARPOL-sopimuksen lisäpöytäkirjan toimeenpano Euroopan Unionissa? Jostain kumman syystä MARPOL-sopimus ei näytä kaatavan yrityksiä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Belgiassa tai Puolassa, joiden satamiin ei rikkiä tupruttavilla laivoilla ole sen enempää asiaa kuin Suomeenkaan. Itä- ja Pohjanmeren lisäksi myös Yhdysvaltojen ja Kanadan rannikot kuuluvat MARPOL-sopimuksen SECA-alueisiin (Sulphur Emission Control Area), joissa rikkipäästöille on asetettu ylärajat.

Eivätkä rikkipäästöjen aiheuttamat hengityselinsairaudet ole kansantalouksille ihan ilmaisia nekään.

Pitäisikö suomalaisten eläkeikää sitten nostaa, jotta pärjäisimme kilpailijamaille? Ainakaan Suomen virallinen eläkeikä ei ole muihin maihin verrattuna erityisen alhainen. Monissa Euroopan maissa naisten eläkeikä on jopa huomattavasti Suomea alhaisempi.

Jokin suomalaisessa työelämässä kuitenkin mättää, koska moni suomalainen jää paljon ennen eläkeikää työkyvyttömyyseläkkeelle. Siinä ei eläkeiän nostaminen paljon auta, jos suomalaiset työntekijät eivät selviä työkykyisinä edes nykyiseen eläkeikään, toisin kuin monissa kilpailijamaissa.

Suomalaisten työnantajien tulisi katsoa peiliin ja ryhtyä töihin: Mitä _me_ voisimme tehdä toisin, jotta edes meidän yrityksemme/kuntamme/tms työntekijät jaksaisivat työssään yhtä pitkään kuin muissa maissa.

# # #

Luenko eri tilastoja kuin kaikki muut, vai mikä tässä mätää?

Suomeen halutaan selvästi luoda kriisitietoisuutta, jotta ihmiset hyväksyisivät velkaantuvan julkisen talouden tasapainottamisen sekä sopeutumisen työikäisen väestön hupenemiseen.

Työvoiman osuus Suomen väestöstä pienenee ja väki ikääntyy nopeasti, minkä seurauksena suomalaisten elintaso laskee, jos suomalaisen työn tuottavuus ei nouse samassa tahdissa.

Kuten työhyvinvoinnin ylläpitämisessä, myös työn tuottavuuden parantamisessa vastuu on … suomalaisilla työnantajilla. Jonkin aikaa toimeen tarttumista voi lykätä ja sysätä vastuuta muille, vaatia uusia tukia ja verohelpotuksia, mutta lopulta pallo putoaa oikeaan osoitteeseen, omaan syliin.

# # #

On pakko kysyä, miksi suomalaisille puhutaan systemaattisesti palturia? En yleensä usko salaliittoihin, mutta tällä kertaa kiusaus on kova. Kuka tätä kuoroa oikein johtaa?

Sen vielä jotenkin ymmärrän, että etujärjestöt pyrkivät vaikuttamaan julkiseen mielipiteeseen, mutta mikseivät edes talouslehtien toimittajat perkaa näitä väitteitä? Jos poliitikot puhuisivat yhtä pehmeitä, heidän argumenttinsa revittäisiin palasiksi.

Ilmeisesti kriisitietoisuus on karannut käsistä ja alkanut ruokkia itseään. Kun riittävän moni riittävän monta kertaa hokee, että talouden taivas putoaa, se myös lopulta putoaa!

Kuka jaksaa innostua yrittämään maassa, jossa mikään ei kannata. Kriisitietoisuuden asemesta Suomi on laulettu toivottomuuden apatiaan.

# # #

Valikoinko itse taulukoita yhtä tarkoitushakuisesti kuin tuhkaa päälleen ripottelevat talousvaikuttajat? Taatusti! Haluan näillä esimerkeillä osoittaa, että kaikki ei ole talousuutisissakaan aina sitä mitä halutaan antaa ymmärtää.