Tiina_Valtuustossa

Valtuustotyö on kuvasta huolimatta näinä aikoina vakavaa ja työtä täynnä vaikeita päätöksiä.

Valtuustossa päätettiin tänään talousarvion kehyksestä vuosille 2015-2017. Käytin puheenvuoron investoinneista ja erityisesti koulukorjauksista.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Tässä vaiheessa iltaa ei ole kenellekään epäselvää, että taloustilanne on vaikea ja tiukkaa taloudenpitoa tarvitaan. Rakenteellisia uudistuksia on peräänkuulutettu ja hyviäkin esimerkkejä onnistumisista on. Jaksan vielä uskoa siihen, että rakentavalla yhteistyöllä voidaan tehdä vaikeitakin päätöksiä.

Se edellyttää kuitenkin avointa keskustelua kaikilla tasoilla ja toisten näkemysten kunnioittamista – silloinkin kun ollaan eri mieltä.

Keskityn tässä puheenvuorossa investointeihin:

Kun asetimme investointikaton 180 me vuodesta 2016 alkaen, edellytimme samalla pitkän tähtäimen investointiohjelmaa, jotta näkisimme, mitä katto tarkoittaa käytännössä. Varsinaista ohjelmaa emme ole saaneet, mutta jo kehystarkastelu osoittaa, että katto on tiukka, eikä sitä tulla saavuttamaan.

Sen lisäksi, että puhumme investointien kokonaiskatosta, on olennaista asettaa hankekohtaiset katot ja niistä on pidettävä kiinni. Tämä on nyt asetettu tavoitteeksi.

Virheistä on myös otettu opiksi. Siirtokelpoisten puitesopimusjärjestely, joka nyt on sovittu, selkeyttää hankintaa sekä toimituksia.

Espoossa tulee vuosittain kouluikään satoja lapsia ja päiväkodit pullistelevat. Emme voi lakata investoimasta uusiin rakennuksiin ja samalla kurottava kestämättömäksi paisunut korjausvelka umpeen, eli korjattava kouluja ja päiväkoteja tiiviimpään tahtiin, jotta vältytään sisäilmakriiseiltä ja hätäväistöiltä.

Jokainen kaupungin tiloissa sairastunut on liikaa. Siitä on meistä moni puhunut täällä valtuustossa väsyksiin asti. Nyt tarvitaan lisäsatsausta koulukorjauksiin sekä muutoksia toimintatavoissa, jotta päästään ennakoivaan ja hallittuun rakennusten kunnossapitoon.

Tila- ja asuntojaosto ei ole investointiohjelmaa vielä käsitellyt, vaan kehysesitys tuli neuvotteluihin virkamiesesityksenä. Jaosto käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan.

Sisäilmaongelmaisten rakennusten korjauksiin joudutaan vielä etsimään lisärahoitusta, koska koulukorjauksista ei voida enää tinkiä. Kannamme vastuuta ihmisten terveydestä.

Investointiohjelmassa tavoitellaan pidemmällä tähtäimellä kolmen koulun korjaustahtia ja siihen on tarkoitus päästä suunnitelmakauden lopulla. Sekään ei kuitenkaan riitä.

Pelkästään perusteellisilla peruskorjauksilla emme kuitenkaan saa tilannetta haltuun. Rinnalle tarvitaan ajoissa tehtyjä systemaattisesti ohjelmoituja ylläpitokorjauksia. Näin voidaan hallitusti lisätä rakennusten elinikää ja toteuttaa varsinaiset peruskorjaukset suunnitelmallisesti.

Ennaltaehkäisevät investoinnit maksavat itsensä takaisin, kun kalliit ja vaivalloiset hätäväistöt vältetään.

Tähän työhön on Tilakeskuksessa tartuttu. Siinä onnistumiseksi tarvitaan johdon ja luottamushenkilöiden sitoutumista, oikein kohdennettuja resursseja sekä toimialojen saumatonta yhteistyötä.

Espoo haluaa olla monessa asiassa edelläkävijä. Esitän, että otamme Espoossa nyt yhdeksi kärkihankkeeksi uranuurtajuuden korjausvelan selättämisessä.