19.3. Koulu on jäänyt lasten arjen ainoaksi tietotekniikkavapaaksi vyöhykkeeksi.» Tänä vuonna koulunsa aloittavat lapset ovat työelämässä vielä 2070-luvulla ja aktiivisia yhteiskunnan jäseniä pitkään sen jälkeen. Millaiset valmiudet nykykoulu antaa vuosisadan loppupuolelle?

Koulujen tietotekniikasta on puhuttu vuosikymmenten ajan, mutta käytännössä on tapahtunut vain vähän. Tieto- ja viestintätekniikka ei ole juuri muuttanut koulupäivien kulkua kun vertaa, miten paljon työelämä ja vapaa-aika ovat samaan aikaan muuttuneet.

Koulu on jäänyt lasten arjen ainoaksi tietotekniikkavapaaksi vyöhykkeeksi. Silloinkin kun tietotekniikkaa käytetään, sillä korvataan perinteisen pedagogiikan kynä ja paperi ja piirtoheitin sen sijaan että uudistettaisiin oppimisen työtapoja.

Kokemukset työelämästä opettavat, että jos tietotekniikka vain ympätään vanhoihin toimintatapoihin, se laskee työn tuottavuutta ja laatua. Sama virhe on toistettu monessa koulussa.

Itse asiassa kuntien investoinnit koulujen tietotekniikkaan ovat menneet suurelta osin hukkaan. Hankitut koneet eivät juuri ole tehostaneet oppimista, eivätkä koululaiset ole oppineet käyttämään tietotekniikkaa.

Koulujen kulttuuri ja toimintatavat muuttuvat hitaasti. Itse asiassa meidän vanhempamme olisivat meidän lastemme koulussa kuin kotonaan. Sen sijaan jo taaperoina netin ja kännyköiden kanssa leikkineille lapsille koulupäivä muistuttaa lähinnä museokäyntiä.

Kunnat olettavat opettajien valmistelevan oppituntinsa kynällä ja paperilla, vaikka tunneilla pitäisi käyttää tietokonetta. Moni opettaja ostaakin itse omilla rahoillaan tarvitsemansa läppärin tai tabletin.

Kuka vanhemmista suostuisi enää töissä kirjoittamaan ja laskemaan kynällä ja paperilla? Kouluista onkin tulossa paperikirjojen viimeisiä reservaatteja. Samalla tietotekniikan työvälinekäyttö jää lapsilta oppimatta.

Vanhemmat kuvittelevat lastensa olevan luonnonnörttejä, mutta todellisuudessa tietotekniikan käyttötaidoissa on suuria eroja. Pelit ja facebook voivat vielä luonnistua, mutta tekstinkäsittely saati taulukkolaskenta eivät enää sujukaan. Ilman tietokoneen työvälinekäytön osaamista työelämässä ei kuitenkaan enää pärjää.

Esteitä koulujen päivittämisen tiellä on monta. Opettajien mielikuvat koulusta ja opettajan roolista ovat perua heidän omilta kouluvuosiltaan. Viimeistään vanhemmat puuttuisivat asiaan, jos lasten koulupäivä ei vastaisi heidän omia muistikuviaan.

Vaikka joku yksittäinen opettaja haluaisi rikkoa rajoja ja kokeilla esimerkiksi oppijakeskeisiä kollaboratiivisia työtapoja, kuntien koulutoimia ja opetushallitusta johtavien viranhaltijoiden koulukokemukset ovat vielä vanhempaa perua.

Valtio on ollut haluton ohjeistamaan koulujen tietotekniikkaa ja pedagogiikkaa. Siinä missä kouluruoalle, kouluterveydenhoidolle ja opetusohjelmille on määritelty normit, koulujen tieto- ja viestintätekniikan kanssa kunnat jätetään omilleen.

Koulutuspolitiikasta kiinnostuneiden poliittisten päättäjien kiinnostuksen puutteesta kertoo se, että esimerkiksi Kataisen hallituksen 90-sivuisesta ohjelmasta löytyy koulujen tietotekniikasta vain yksi lause: ”Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä koulutuksessa vahvistetaan.”

Eri kunnissa ja kouluissa on edetty eri tahdissa. Lapset ovat epätasa-arvoisessa asemassa sen perusteella, missä koulussa sattuvat olemaan. Joissain kouluissa ja kunnissa lapset saavat hyvät valmiudet tietoyhteiskuntaan, toisissa eivät.

Muutosta ei tapahdu ennen kuin vanhemmat nousevat barrikadeille vaatimaan lapsilleen opetusta, joka valmistaa heitä tulevaisuuden työelämään ja yhteiskuntaan.

Koulujen tietotekniikan tasosta ja käyttötavoista huolehtiminen on kuitenkin vasta hyvä alku. Koko vanha erillisiin luokkiin ja oppiaineisiin perustuva kouluparadigma joutaa remonttiin.

Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tutkimus – ja kehittämisjohtaja.