(Länsiväylä 24.3.2010) Espoon suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan 18.3.2010 kokouksessaan äänestyksen tuloksena tekemä päätös lakkauttaa yläkoulu Keski-Espoon yhtenäiskoulusta ei ole perusteltavissa millään mittareilla.

On järjetöntä tehdä hätiköityjä päätöksiä yhden koulun tulevaisuudesta, kun käynnissä olevan kouluverkkoselvityksen tarkoituksena on nimenomaan arvioida kouluverkon  tilannetta ja tarpeita koko Espoon laajuisesti ja pidemmällä aikavälillä.

Lautakunnan puheenjohtaja perusteli valmistelun käynnistänyttä ehdotustaan mm. varhaiskasvatuksen tilantarpeella ja säästötoimenpiteenä. Kumpikaan perustelu ei kestä lähempää tarkastelua. Varhaiskasvatukselle tarvittavat tilat Keski-Espoon alueella ovat osoitettavissa muualtakin. Koulun tilat eivät myöskään sovellu varhaiskasvatuksen käyttöön ilman mittavaa remonttia.

Lautakunnan päätöksestä ei kaikkia seurauksia tarkasteltaessa myöskään ole odotettavissa säästöjä, joilla sitä perusteltiin. Lisäksi väestöennusteiden mukaan Keski-Espoon yläkoulutilat eivät kuluvan vuosikymmenen loppupuolella enää riitä ellei Keski-Espoon yläkoulua ajeta uudelleen ylös. Koko touhu kuulostaa hölmöläisten peiton ompelulta.

Toimivan yhtenäiskoulun purkaminen alueella, jolla oma lähikoulu on monille perheille erityisen tärkeä, mielivaltaiset ratkaisut mahdottomalla aikataululla ja välinpitämättömyys oppilaiden, opettajien ja vanhempien epävarmuuden tunnetta kohtaan asettavat Espoon maineen vaakalaudalle.

Viimeinen perustelu Keski-Espoon koulun lakkauttamiselle oli sen maine “huonona“ kouluna. Koulun yhteishenki ja tulokset sekä oppilaiden mielenosoitukset lakkauttamista vastaan todistavat kuitenkin muuta kuin ulkopuolisten harjoittama mustamaalaus. Koulu on tehnyt pitkäjänteistä kehitystyötä ja vuosien takaa periytyvä ongelmakoulun maine ei enää ole perusteltu.

Yläkoulun lakkauttaminen ja oppilaiden siirtely ei ole ratkaisu Keski-Espoon koulun kehittämisen haasteisiin, vaan se luo koululle uusia ongelmia. Kuunteleeko Espoon Kokoomus vain valikoituja
kuntalaisia?

Veera Lampi
Kaupunginvaltuutettu (Vihr.)
Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen

Markku Hannula
Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunna jäsen (Vihr.)

Taru Saraste
Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan varajäsen (Vihr.)