Puheenvuoroni valtuuston kokouksessa 9.6.2014, kun käsiteltiin tekemääni valtuustoaloitetta Aalto Village -opiskelija-asuntohankkeen edistämiseksi.
Kiitos puheenjohtaja! Hyvät valtuutetut!
Muutama tunti sitten kävin puhumassa opiskelija-asuntojen tarpeellisuudesta. Toivottavasti tuo puheenvuoro on vielä tuoreessa muistissa, sillä en lähde sitä toistamaan.
Olen seurannut Aalto Village -opiskelija-asuntohanketta aika lailla sen alkumetreiltä asti. Hanke on yhtä aikaa hyvä ja opettavainen esimerkki kaupungin ja yhteisöjen kumppanuudesta. On valitettavaa, että luottamus hankkeen toteutumiseen on matkan varrella välillä horjunut, sillä esimerkiksi päätöstä Tapiolan koulun väistöstä (puhumattakaan sen muutenkin harmillisesta viivästymisestä) ja sen vaikutuksista hankkeeseen ei viestitty kovin onnistuneesti tämän hankkeen kautta asianosaisille yhteisöille.
Nyt luottamus alkaa kuitenkin palautua. On todella hienoa, että asia on aloitteen pöydällä olon aikana edennyt myös päätösten tasolla. Elinkeino- ja kilpailukykyjaoston tonttivarauspäätös on uusi ensiaskel hankkeen toteutumisen tiellä.
On kuitenkin hyvä huomata, että opiskelija-asuntojen kerrosneliömäärä vähenee 4200kem2 alkuperäisestä (edellinen suunnitteluvaraus, jota ei jatkettu), koska kaupungin tontin länsiosa jääkin odottamaan Kehä I kantta. Kuitenkin uutena mukaan tullut Senaatin naapuritontti pitää parhaimmillaan sisällään 4600kem2 opiskelija-asuntoja, kunhan ne saadaan tehdä suojeltuihin taloihin, mikä on hyvä juttu. Ja toki kannen joskus hamassa tulevaisuudessa valmistuessa voidaan tuo loppuosa kaupunginkin tontista rakentaa.
Kiitos vastauksesta ja yhteistyöstä sen muotoilussa. Eiköhän viedä tämä homma kunnialla maaliin!