(Vihreä valtuutettu Tiina Elo tiedote 8.9.2009)Espoon Vihreiden valtuutettu Tiina Elo on tehnyt aloitteen
viikottaisesta kasvisruokapäivästä yläkouluihin ja lukioihin.

– Kasvisruoan lisääminen joukkoruokailussa voi merkittävästi pienentää Espoon kasvihuonekaasupäästöjä ja auttaa kaupunkia saavuttamaan tavoitteensa olla ilmastonmuutoksen edelläkävijä, Tiina Elo kertoo.

Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. Espoo on sitoutunut ilmastonmuutoksen torjuntaan ja muutokset ruokahankinnoissa ovat osa tätä työtä, aloitteessa todetaan.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksissa kasvisruoan todetaan ravitsemuksellisesti olevan yhtä hyvää kuin sekaruokakin. Elon mukaan yksi kasvisruokapäivä viikossa ei aiheuttaisi suuria muutoksia, koska monet perinteiset kouluruoat voidaan tehdä kasvisvaihtoehtona.

– Suomalaiset käyttävät vihanneksia ja hedelmiä
huomattavasti suosituksia vähemmän. Kasvisten lisäämisestä olisi monia terveyshyötyjä niin yksilölle kuin
kansanterveydellekin, Elo esittää.

Vastaava aloite on jo tehty Vantaalla ja Helsingissä asiasta on keskusteltu. Idea aloitteeseen on lähtöisin ympäristöministeriön tukemasta ”Valitse vege”
-kampanjasta suomalaisen trendikkään, ympäristöystävällisen ja maittavan ruoan puolesta. Kampanjassa ovat mukana Fauna ry, Vegaaniliitto ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Maan ystävät.

Tiina Elo
vihreä valtuutettu
tiina.elo(at)vihreat.fi
gsm 045 261 7447