Espoon Vihreät jättivät eilen täyden 112 nimen ehdokaslistan Espoon keskusvaalilautakunnalle. Mukana on paljon mielenkiintoisia ja osaavia persoonia eri alueilta, työympäristöistä ja etnisistä ryhmistä.

– Meillä on todella mahtava ja monipuolinen ehdokaslista. Tämän joukkueen kanssa on ilo tehdä vaalityötä ja vaikuttamista seuraavat neljä vuotta, hehkuttaa Espoon Vihreiden toiminnanjohtaja ja vaalipäällikkö Kimmo Kyrölä.

Espoon Vihreiden ehdokaslistalla on ihmisiä kaikilta Espoon alueilta varsin tasaisesti. Myös monet ammatit ja etniset ryhmät ovat listalla edustettuina. Hieman yllättäen listalle muodostui pieni miesenemmistö, ehdokkaista 58 on miehiä ja 54 naisia. Istuvista valtuutetuista ehdolla on kahdeksan kymmenestä. Tätä kokenutta kaartia edustaa Espoon Vihreiden hallituksessakin toimiva Marjo Matikka.

– Lähden innolla tavoittelemaan neljättä kauttani valtuustossa. Meillä on paljon hienoja ehdokkaita ja yhdessä heidän kanssaan on todella mukava päästä tekemään vaalityötä.

Vihreiden tavoitteena on kasvattaa paikkamääräänsä viiteentoist edellisten vaalien yhdestätoista. Lisää Espoon Vihreiden ehdokkaista ja vaalitavoitteista voi lukea osoitteesta www.espoonvihreat.fi

Espoon Vihreiden ehdokkaat kunnallisvaaleissa 2012:

Aarrekivi Pia, opettaja, liikuntalautakunnan varapuheenjohtaja
Alanen Leena, hortonomi AMK, lastenhoitaja
Asikainen Risto
Brunni Antti, ratkaisupäällikkö, tait. yo.
Elo Tiina, MMM, toimistopäällikkö
Fellman Olavi, kuvataiteilija, filosofian maisteri
Forsberg Henrik, historiantutkija
Goshnaw Ahmed, puutarhuri
Grundfeldt Nanna, malli, modell
Hagerlund Tony, kaupunginhallituksen jäsen, varavaltuutettu
Halava Heli, nuorisopäällikkö, lähihoitaja
Heikkinen Rolf, valiokunta-avustaja, teologian ylioppilas
Heino Reeta, filosofian maisteri, yhteiskuntatieteiden kandidaatti
Helenius Jani, palveluneuvoja
Hento Marko, toiminnanjohtaja
Hertell Sirpa, pääsihteeri
Hofström Tiina, valtiotieteen maisteri, erityisasiantuntija
Hokkanen Teemu, vanhempi rikoskonstaapeli
Hopsu Inka, opettaja
Hyrkkö Saara, projektipäällikkö, opiskelija
Ihonen Jari, tekniikan tohtori
Inkala Arto, tekniikan tohtori
Inomaa Eeva-Helena, nuoriso-ohjaaja
Jakupovic Asmir, myyjä
Jensen Patrick, opiskelija
Kainulainen Antti, filosofian maisteri, historian opettaja
Kalanne Hanna, toimitusjohtaja
Kansanen Helena, yhteiskuntatieteilijä
Karimäki Johanna, kansanedustaja, valtuutettu
Karreinen Lari, järjestöpäällikkö, valtiotieteen maisteri
Kaseorg Egle, KTM, opettaja
Kasvi Jyrki, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, tutkimus- ja kehittämisjohtaja
Kaukinen Miia, hankintapäällikkö, yo-merkonomi
Kivelä Marko, tietotekniikka-asiantuntija
Kivivuori Esa, valokuvaaja, ark. yo
Knuutila Marko, diplomi-insinööri, projektipäällikkö
Koivisto Janna, yhteiskuntatieteiden maisteri, kansainvälisten asioiden suunnittelija
Koponen Leila, kasvatustieteen maisteri, työryhmän johtaja
Korpela Johanna, diakonissa, sairaanhoitaja AMK
Koskenniemi Janne, hallintopäällikkö
Koura Vera, opiskelija
Kyrölä Kimmo, toiminnanjohtaja, opiskelija
Kytö Juhani, diplomi-insinööri
Lahikainen Riitta, johdon sihteeri, eläkeläinen
Lahti Katja, tuottaja, toimittaja
Lahti Rainer, diplomi-insinööri, ylitarkastaja
Lahti Timo, filosofian maisteri, tuulivoiman kehityspäällikkö
Lahtinen Mikko, kiinteistönvälittäjä
Lappalainen Ville, nuorisotyönohjaaja
Le Clech Rodolphe
Lehtonen Maija
Leppänen Teemu, diplomi-insinööri, yrittäjä
Levänen Mika, insinööri
Lindroos Sirkka, KTM, ekonomi
Lithovius Liisa, toimittaja, valtiotieteen maisteri
Loman Teuvo
Louhelainen Kirsi, yrittäjä
Majumdar Himadri, docent, senior scientist
Malme Juhana
Matikka Marjo, suunnittelija, merkonomi
Mehinovic Atif, yrittäjä
Merikoski Hannele, puheterapeutti, FM
Meriluoto Jouni,  VTT, puheterapeutti
Mikkola Merva, VTM, valtuutettu
Myllärniemi Joona, invataksin kuljettaja
Myllärniemi Jyrki, Diakoni, sosionomi (ylempi)
Nevalainen Mari, valtiotieteen maisteri, tiedottaja (Mti)
Nevanlinna Risto, toimittaja
Nieminen Pinja, projektipäällikkö, filosofian maisteri
Niinivaara Saku, merkonomi
Niiranen Seppo, arkkitehti SAFA, TaM
Norra Peter
Nuora Marja, filosofian maisteri, agrologi
Paatero Hanna
Partanen Henna, arkkitehti
Pietilä Sampsa, opiskelija
Pistemaa Kari, vuoroesimies
Pitkänen Ali, kirjailija
Poikolainen Klara, puutarha-agronomi
Puustinen Merja, Kuvataitelija, tutkija
Pöyhönen Heikki, technical support, consultant
Rahkonen Susanna; juristi
Railo Tuomo, koreografi
Raittila Saana, työtön
Ranne Kirsi, tradenomi
Raudasoja Satu, käytettävyysasiantuntija
Rosenlund Milla, valtiotieteen maisteri, suunnittelija
Ruohonen Merja
Ruusu Henna
Räsänen Heikki, opiskelija
Röholm Johanna, opiskelija, yrittäjä
Saariaho Aki, opettaja
Salah Abdullahi, mielenterveyshoitaja
Salli Päivi, yhteiskuntatieteiden maisteri, johtava sosiaalityöntekijä
Saloniemi Tuomas, kulttuurituottaja
Saraste Taru, opiskelija
Siirala Maisa, TaiK, TKK Arkkitehti (kaavoitus, ympäristö)
Sirén Minna, tulliylitarkastaja, valtiotieteen maisteri
Soininen Mika, lastenpsykiatri
Surakka Kimmo, diplomi-insinööri, ohjelmistosuunnittelija
Sykäri Jaana, opettaja, lärare
Tenkanen Marjut, erityisopettaja, rehtori
Wahlstén Hanna, työtön
Vauhkonen Sami, yrittäjä
Viitanen Erno, koti-isä tradenomiopiskelija
Vilén Seija, kirjailija, sairaanhoitaja
Visakova Marika, MMM (ympäristötiede), projektipäällikkö
Volotinen Teresia, erityisopettaja
Vyskubov Dimitry, opiskelija
Väisänen Ari, kansanedustajan avustaja, polyteekkarimureon emeritusintendentti
Ylitalo Ville, HuK
Yusuf Said, tulkki, konsultti