Tavoitteeni on avoimempi päätöksenteko. Olen vuoden aikana avannut 100 blogikirjoituksella työtäni kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana mm. raportoimalla päätettävistä asioista ennen ja jälkeen kokousten.

Haluan rakentaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää Espoota, Uuttamaata ja Suomea. Kuluneena vuonna olen mm. puolustanut lähikirjastoja, vaatinut avoimuutta ja läpinäkyvyyttä Espoon hallintoon sekä neuvotellut lisäresursseja koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien ennaltaehkäisyyn ja korjaamiseen.

En olisi voinut tehdä tätä kaikkea ilman vahvaa ja aktiivista Vihreää valtuustoryhmää sekä vihreiden edustajia lautakunnissa ja muissa luottamustoimissaan. Kiitos koko Vihreälle porukalle hyvästä työstä paremman Espoon puolesta!

1. Metropolihallinto ratkomaan Helsingin seudun ongelmia

Kuntauudistus lukuisine selvityksineen on työllistänyt koko vuoden niin virkamiehiä kuin luottamushenkilöitäkin. Loppuvuodesta julkistettiin erityiskuntajakoselvitys, jossa esitetään Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Sipoon ja Tuusulan eteläosien liittämistä yhteen (= metropolikaupunki). Pidän tärkeänä, että Espoo oli selvityksessä mukana, vaikka suhtaudun sen lopputulokseen kriittisesti. Hyvää esityksessä on mm. vahvan kaupunginosademokratian painottaminen.

Sote-uudistus on hankaloittanut kuntakentän tulevaisuuden arviointia, samoin metropolihallintolain hidas eteneminen. Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Vihdin vapaaehtoinen EKKV-selvitys jätettiin suosiolla odottamaan näiden suurempien uudistusten etenemistä.

Olen osallistunut aktiivisesti kaikkiin kuntauudistuksia käsitteleviin kokouksiin ja asukasiltoihin. Vierailin myös mm. Vihdissä, Kirkkonummella ja Nurmijärvellä kuulemassa paikallisten näkemyksiä. Mielestäni Helsingin seudun tiiviimpää yhteistyötä tarvitaan ja seudullinen päätöksenteko pitää saada avoimeksi ja demokraattiseksi. Siksi kannatan vahvaa metropolihallintoa.

2. Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmalla rakenteellisia uudistuksia

Alkuvuodesta neuvoteltiin Vihreiden Inka Hopsun johdolla valtuustokauden mittainen tuottavuusohjelma. Pidimme tärkeänä, että rahoitustasapainoa haettaessa kaikki keinot pidetään mukana, että palveluita ei lähdetä heikentämään niitä eniten tarvitsevilta ja että liikelaitosmalli otetaan uuteen tarkasteluun. Myös aktiivisia työllistämistoimia peräänkuulutimme, koska ihmisten aktivoiminen parantaa myös tuottavuutta.

3. Kehyksestä poliittiset neuvottelut

Luottamushenkilöt pääsivät ensimmäistä kertaa neuvottelemaan talousarvion kehyksestä, mikä on meidän Vihreiden ansiota. Viime kaudella ollessani valtuustoryhmän puheenjohtaja, nostin asian esiin ja nyt Inka Hopsu valtuuston neuvottelutoimikunnan puheenjohtajana sai sen toteutumaan. Tämä on tärkeää siksi, että kehys on talouasarvion raami, jonka puitteissa varsinaiset talousarvioneuvottelut käydään.

4. Lisää rahaa perheiden palveluihin ja vanhustenhoitoon

Talousarvioneuvotteluissa puolustimme kotihoidontuen säilyttämisen lisäksi riittäviä resursseja päivähoitoon, erityisopetukseen ja kouluavustajiin, koululaisten iltapäivähoitoon, asukaspuistoihin, perheiden tukemiseen, sekä vanhusten hoidossa erityisesti omaishoitoon ja kotihoitoon. Tiukoissa neuvotteluissa saimme tavoitteemme pääosin läpi.

5. Omistaja-tilaaja-tuottajamallin uudistaminen

Talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa linjattiin mallin uudistamisesta. Kyselin pitkin syksyä asian edistymisestä ja tyrmistys oli melkoinen, kun loppusyksystä Hesarille vuoti tieto aikeista ulkoistaa kaksi liikelaitosta.

Saimme väännettyä valmistelun lähtöpisteeseen ja poliittiset neuvottelut on tarkoitus käydä alkuvuodesta. Nyt selvitetään kaikki vaihtoehdot ja arvioidaan tarkemmin, mitä palveluja kaupungin on järkevä tuottaa itse ja mitä voidaan ostaa ulkoa. Tärkeää on, että taloudellisten säästöjen lisäksi muutoksilla tavoitellaan aitoa tuottavuuden kasvattamista ja palvelujen laadun parantamista. Nopeiden säästöjen ei siis pidä olla ainoa mittari.

6. Länsimetron jatkosta päätös – taloudellisia vaikutuksia seurataan

Iso päätös, josta jouduttiin keväällä vääntämään valtion kanssa. Lupaus valtion osallistumisesta saatiin lopulta niin, että metroa voidaan jatkaa välittömästi Matinkylästä Kivenlahteen. Tässä taloustilanteessa jätti-investoinnin kustannukset kuitenkin mietityttivät. Kaupunginhallituksessa vaadimmekin tarkempia selvityksiä ja laskelmia hankkeen rahoituksesta ja kustannusvastuista Espoolle.

Metro ja sen jatko on Espoolle ennen kaikkea elinkeinopoliittinen hanke, joka mahdollistaa kaupunkirakenteen kehittymisen ja asuntojen lisäksi työpaikkojen saamisen raideyhteyksien varteen. Investointi on tarkoitus rahoittaa metron myötä saatavilla maanmyyntituloilla ja maankäyttömaksuilla. Nämä hyödyt realisoituvat osin vasta pidemmällä aikavälillä.

Koska kaupungin taloutta koskevat huolet ovat relevantteja, valtuusto edellytti esityksestämme metropäätöstä tehdessään, että hankkeen riskienhallinnasta, kustannusten kehittymisestä sekä pitkän aikavälin vaikutuksista kaupungin käyttötalouteen raportoidaan valtuustolle säännöllisesti.

Metro_Tiina_Saara

Kaupunginhallitus vieraili metrotunnelissa.

7. Loukon seuraajan valinta ja johtamisjärjestelmän uudistus

Teknisen toimen johtaja Olavi Louko jää eläkkeelle ensi keväänä ja seuraajan haku on käynnissä. Käynnistimme hakuprosessista päätettäessä keskustelun tarpeesta uudistaa Espoon johtamisjärjestelmää ja esitimme viran täyttämistä määräaikaisesti. Esityksellemme ei löytynyt kannatusta, ei myöskään pormestarimallille.

Pidän nyt erittäin tärkeänä sitä, että poliittista johtamista Espoossa edelleen vahvistetaan. Nykyinen malli, jossa kaupunginhallituksen puheenjohtajiston on mahdollista hoitaa tehtävää osa-aikaisesti on hyvä alku, mutta ei riitä. Tänä vuonna mahdollisuutta on lisäkseni käyttänyt puheenjohtaja Ari Konttas (kok).

8. Sisäilmaongelmia ratkottiin ja väistötiloja hankittiin

Tila- ja asuntojaostossa olemme joutuneet urakalla ratkomaan koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmia. Käynnissä on ollut yhteensä kahdeksan väistötilahanketta. Lisäksi tulipalossa tuhoutunut Lintulan siirtokelpoinen päiväkoti jouduttiin rakentamaan uudelleen.

Väistötilojen hankinta on ollut Tilakeskukselle haastava urakka, eikä viivästyksiltä valitettavasti ole vältytty. Olen edellyttänyt, että väistötilahankkeiden etenemisestä raportoidaan säännöllisesti jokaisessa jaoston kokouksessa. Lisäksi viestintää opettajille ja vanhemmille on parannettu.

Talousarvioneuvotteluissa lisättiin Vihreiden esityksestä  3,7 me lisää elinkaarta pidentäviin koulu- ja päiväkotikorjauksiin. Kun kaupunginjohtajan esityksessä tähän tarkoitukseen oli jo varattu 3 me lisärahaa, nousivat resurssit merkittävästi, mitä pidän todella tärkeänä saavutuksena.

viheri_ulkoa

Viherlaakson koulu sai hienot väistötilat. Värityksestä saamme kiittää kaupungin rakennusvalvontaa.

9. Asunto-ohjelma hyväksyttiin

Viime valtuustokaudella tein valtuustoaloitteen Espoon asuntopoliittisen ohjelman laatimisesta ja se annettiin tila- ja asuntojaoston valmisteltavaksi. Alkuvuodesta saatiin asia päätökseen.

Vihreiden keskeisiä tavoitteita olivat mm. asuntotuotannon ohjaaminen niin, että saamme kohtuuhintaisia ja ihmisten asumistarpeita vastaavia asuntoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien ja palveluiden äärelle. Erityisesti tarvitaan pieniä asuntoja ja esimerkiksi autopaikkanormien väljentämistä siten, ettei pienten asuntojen hinta nouse pilviin. Vaadimme myös lisää tontteja opiskelija-asunnoille ja pientaloasumiseen uusia konsepteja. Suurena saavutuksena pidän sitä, että saimme Espoon asuntojen asuntotuotantotavoitteen nostettua 300 asunnosta 400 asuntoon Kokoomuksen tiukasta vastustuksesta huolimatta.

Jaoston puheenjohtajana pidin huolen siitä, että ohjelma valmisteltiin laajasti valtuustoryhmiä kuullen ja siten, että poliittinen kädenjälki näkyy. Sain tästä paljon kiitosta. Onnistuneen neuvotteluprosessin tuloksena hyväksyimmekin ohjelmaan yksimielisesti kolmisenkymmentä lisätavoitetta.

10. Avoimuutta Suomenojasotkujen selvittämiseen

Suomenojan sataman sotkuja on setvitty elokuusta lähtien niin lehtien palstoilla kuin lukuisissa kaupunginhallituksen kokouksissa. Soppa sai alkunsa, kun veneyrittäjä Massimiliano Carbone nosti julkisuuteen yrityksensä epäasiallisen kohtelun ja sopimuksen perusteettoman irtisanomisen. Myöhemmin vyyhti laajeni, kun Helsingin Sanomat uutisoi epäselvyyksistä satamatoimintojen kilpailutuksissa ja yrittäjien sopimuksissa.

Vihreiden ryhmä on tehnyt töitä laajalla rintamalla sotkun selvittämiseksi ja vaatinut asian perinpohjaista ja avointa käsittelyä. Kovalla työllä saimme väännettyä valmistelun asialliselle tasolle. Nyt odotetaan ulkoisen tarkastuksen ja rikostutkintojen tuloksia. Sen jälkeen on lopullisten johtopäätösten aika.

11. Vaadimme tarkkuutta avustusten hakemiseen

Alkuvuodesta kävi ilmi, että sivistystoimelta oli jäänyt hakematta kohdennettu valtionavustus koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin. Summaksi arvioitiin 1,7 me. Saadun selvityksen mukaan kyseessä oli inhimillinen virhe ja unohdus yhdistettynä tietokatkoksiin, työpaineisiin ja kireään hakuaikatauluun.

Tilintarkastaja antoi asiasta muistutuksen. Valtuusto lykkäsi tarkastuslautakunnan kannan mukaisesti vastuuvapauden myöntämistä sivistystoimen johtajalle ja opetustoimen johtajalle, kunnes on selvitetty vuosille 2014 – 2015 kohdistetun harkinnanvaraisen avustuksen hakematta jättämisestä kaupungille aiheutunut mahdollinen taloudellinen vahinko. Tämä asia on vielä kesken.

Lokakuussa paljastui, että kaupunki ei hakenut valtion myöntämää tukea sisäilmaongelmaisten koulujen ja päiväkotien korjaukseen. Esimerkiksi Helsingille avustusta myönnettiin reilu 1,5 me viiteen hankkeeseen ja Vantaalle reilu miljoona neljään hankkeeseen.

Tämä tuntui melkoisen uskomattomalta siihen nähden, miten paljon sisäilmaongelmista ja resurssipulasta on viimeisen kahden vuoden aikana valtuustossa puhuttu. Edelleen vaadimme erilaisten avustusten tarkempaa seurantaa ja kaikkien relevanttien rahojen hakemista.

12. Espoo viisi vuotta Reilun kaupan kaupunkina

Minulla on ilo ja kunnia toimia Espoon Reilun kaupan kaupungin kannatustyöryhmän puheenjohtajana. Keväällä juhlittiin 5-vuotiasta Reilun kaupan kaupunki Espoota.

Espoo Cateringin on toiminut alusta asti aktiivisesti Reilun kaupan puolesta. Reilun kaupan kahvia on juotu viidessä vuodessa 5,4 miljoonaa kupillista. Tänä vuonna kannatustyöryhmä mm. järjesti viisivuotisjuhlat Entressen kirjastossa, kannusti seurakuntia Reilun kaupan viikkojen tapahtumiin, osallistui Espoo-päivän viettoon, jakoi Reilun kaupan jalkapalloja Hongan kotiotteluissa sekä haastoi Helsingin kanssa Vantaan Reilun kaupan kaupungiksi.

Reilu kauppa 27.3.2014

5- vuotiasta Reilun kaupan kaupunki Espoota juhlimassa kanssani kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Reilun kaupan koordinaattori Helena Kyrki ja elinkeinojohtaja Tuula Antola.

Vielä viisi yksittäistä asiaa, joissa olen ollut aktiivinen:

Högnäsin kaavaa esitimme palautettavaksi uudelleen valmisteltavaksi, koska alue on luonnoltaan erittäin herkkä ja rakentaminen uhkaisi Matalajärven natura-aluetta. Esityksemme hävisi valtuustossa, mutta Uudenmaan ely-keskus on sen jälkeen tehnyt oikaisuvaatimuksen, että asiat joihin kiinnitimme huomiota on korjattava.

Raide-Jokerin linjaus siirrettiin kaupunginhallituksen päätöksellä kulkemaan Leppävaarasta Pohjois-Laajalahden kautta Kehä I:n vartta Otaniemeen. Aloite tähän tuli Aalto-yliopistolta. Itselleni päätös oli vaikea, koska pelkään uuden linajuksen tuovan painetta rakentaa Laajalahden rannat. Luotin kuitenkin siihen, ettei Natura-alueen läheisyys mahdollista rakentamista tulevinakaan vuosina. Myös raiteiden kulkeminen kaukana asutuksesta sekä Tapiolan jääminen Raide-Jokerin ulkopuolelle arvelutti. Uuden linjauksen tarkempi suunnittelu tehdään ensi vuoden aikana.

Lähikirjastoja olemme puolustaneet tarmokkaasti ja kulttuurilautakunta päättikin säilyttää Soukan ja Kivenlahden kirjastot. Molemmissa tilat ovat ongelmalliset, mutta uusia ratkaisuja etsitään. Lähikirjastot ovat tärkeitä ennen kaikkea lapsille ja lapsiperheille sekä vanhuksille.

Rödskogs skolan kohtalosta vääntäminen vei valtavasti aikaa ja energiaa. Tilakeskuksen toimitusjohtajan päätöksellä koulu tyhjennettiin sisäilmaongelmien takia. Vanhemmat olivat tyytymättömiä päätökseen, koska lapset eivät olleet oireilleet ja lähikoulu haluttiin säilyttää. Tila- ja asuntojaosto päätti, että sulkemisen sijaan koulussa tehdään korjauksia ja myöhemmin päätettiin, että pihaan hankitaan siirtokelpoiset tilat, jotta koulu voi palata Rödskogiin syksyllä 2015. Pitkällä tähtäimellä on kuitenkin tehtävä päätös, miten ruotsinkielinen opetus Pohjois-Espoossa tulevaisuudessa hoidetaan.

Kaupungintalon kohtalo ei ratkennut vieläkään. Kaavaa hyväksyttäessä keskustelu kilpistyi melko lailla siihen, onko talon suojelumerkintä ainoa tai paras tapa säilyttää kaupungintalo. Äänestin suojelumerkinnän puolesta, koska katsoin että kaavallisella suojelulla olisi saatu piste ikuisuusprojektille ja olisi vältytty ehkä kokonaan valituksilta. Esitys hävisi, joten talon kohtalosta päätetään kun kaava on saanut lain voiman. Pääasia, että kaava meni eteenpäin ja keskustan kehittäminen etenee.

Kulunut vuosi ja tehty työ lukuina

Kokoukset:

13 valtuusto
25 valtuuston neuvottelutoimikunta
11 Tuottavuusohjelmaan, kehykseen ja talousarvoon liittyvät neuvottelut
15 Vihreä valtuustoryhmä

27 kaupunginhallitus
25 kaupunginhallituksen aamuneuvottelut
17 Vihreä kaupunginhallitusryhmä
3 kaupunginhallituksen puheenjohtajisto (näitä olisin toivonut enemmän)

11 tila- ja asuntojaosto
11 konsernijaosto
11 elinkeino- ja kilpailukykyjaosto

15 kaupunkisuunnittelulautakunta (kaupunginhallituksen valvojana)
7 muut kokoukset
9 pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun yhteistyökokoukset
13 kuntauudistukseen liittyvät kokoukset

Muut tilaisuudet ja tapaamiset:

36 palaverit virkamiesten kanssa
8 kuntauudistukseen liittyvät asukastilaisuudet
24 seminaarit ja muut tilaisuudet
12 edustustilaisuudet
10 Reilun kaupungin kannatustyöryhmä
21 Asukastilaisuudet, asukkaiden tapaaminen ja muut sidosryhmät
13 Vihreiden tilaisuudet

Vierailut ja matkat:

Kaupunginhallituksen Lontoon matka 21.-23.1.
Kuusikkokuntatapaaminen Tampereella 11.-12.3.
Kuusikkokuntatapaaminen Turussa 16.-17.9.
Maakuntaparlamentti 20.-21.11.
Kaupunginjohtajan Shanghain matka (mukana kaupunginhallituksen puheenjohtajisto) 27.-30.11.

Shanghai_delegaatio

Kaupunginjohtajan delegaatio Shanghaissa.