Hyvä kokousväki
Suhde ydinvoimaan on syvällä vihreiden identiteetissä. Eikä ihme, nykyteknologialla ydinvoiman riskit ja tuleville sukupolville jäävät ongelmat ovat Oraksen viittaamaa sikailutaloutta pahimmillaan: Viis tulevaisuudesta, pääasia, että halpa sähkö virtaa.
Paino on kuitenkin sanalla nykyteknologia. Kahdeksan vuotta on teknologian kehityksessä hyvin pitkä aika. Olemme viime viikkoina saaneet lukea esimerkiksi ajatuksella ohjattavista roboteista ja aivoista kuvatuista videoista. Tällä hetkellä nuo teknologiat ovat laboratoriossa, mutta seuraavaa periaateohjelmaa tehtäessä jokapäiväistä arkea.
Vastaavia teknologisia läpimurtoja voi tulla eteen myös ydinvoimassa ja fossiilisissa polttoaineissa. Jos esimerkiksi hiilidioksidin neutralointi maasälvällä onnistuu teollisessa mittakaavassa, meidän on nopeasti muutettava energiapolitiikkaamme. … Mutta vasta sitten … Uusien teknologioiden ennakointi kun on tunnetusti vaikeaa.
Tieteen ja teknologian vihreät Viite, haluaa kuitenkin varoittaa vihreitä ajattelemasta niin kuin 1. vuosisadalla elänyt roomalainen insinööri Sextus Julius Frontinus, jonka mukaan: ”tekniikan kehitys on saavuttanut rajansa, enkä näe mitään toivoa sen kehityksestä jatkossa.”
Uusia teknologioita ei saa arvioida vanhojen tunteiden perusteella, vaan riskianalyysit on tehtävä joka kerta puhtaalta pöydältä uudelleen. Jopa ajatuksia lukevien tietokoneiden … ja ydinvoiman osalta.
Siksi valmistelimme Viitteen kokousedustajien kesken muutosesityksen periaateohjelman paljon puheenvuoroja kirvoittaneeseen ydinvoima-kohtaan. Energiapoliittiset valinnat ratkaisevat ihmiskunnan tulevaisuuden. Mahdollisia teknologisia läpimurtoja ei saa sulkea vaihtoehtojen joukosta pois.