Kun sosiaalisen median tapaan toimiva taksipalvelu Uber alkoi levitä Yhdysvalloissa, Suomessa ja Euroopassa puuskahdettiin yhteen ääneen: Ei onnistu meillä! Osa puuskahti helpottuneena, osa turhautuneena, osa huolestuneena. Se mikä toimii San Franciscossa, kaatuu Euroopassa helposti edunvalvontaan ja suljetuille markkinoille luotuun lainsäädäntöön.

Eurooppalaista sääntelylle ja korporaatioille perustuvaa hallintokulttuuria Uberin liiketoimintamalli ravistelee juuriaan myöten: Kyytiä tarvitsevien ja tarjoavien ihmisten yhteen saattaminen. Ei ihme, että Uberin eurooppalaiset inkarnaatiot ovat muistuttaneet enemmän perinteistä taksipalvelua kuin Kalifornialaista esikuvaansa.
.
Sama puuskahdus kuultiin, kun Uberin tavoin San Franciscossa syntynyt AirBnB teki uberit majoituspalveluille, kehitti verkkopalvelun, joka saattaa tilapäistä majoitusta tarvitsevat ja tarjoavat ihmiset yhteen. Kuka kaipaa persoonatonta hotellihuonetta, kun halvemmalla saa kokonaisen huoneiston? Ei ihme, että mm. Suomen matkailu- ja ravintola-ala parahti.

Miksi uudet, vanhoja liiketoimintamalleja kyseenalaistavat palvelut syntyvät Kaliforniassa eivätkä esimerkiksi Suomessa? Yhdysvalloissa uusi teknologia ja sen mahdollistamat liiketoimintamallit nähdään mahdollisuutena, meillä uhkana vallitsevalle tilanteelle. Ja kun Uber, AirBnB, NetFlix ym. ovat ensin kasvaneet Yhdysvalloissa riittävän suuriksi, ne vyöryttävät myös Euroopan … ja tulouttavat voitot kotiin.

Toki poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi musiikkiteollisuuden mullistanut ruotsalainen Spotify ja teleoperaattorit ohittanut alkujaan virolainen Skype sekä tietysti suomalainen Omenahotelli. Omenahotelli on virtualisoinut hotellipalveluista kaiken muun paitsi itse huoneen. Ensimmäiset vientiomputkin on jo perustettu Tukholmaan ja Kööpenhaminaan.

Miten Suomessa voitaisiin hyödyntää digitalisaation mahdollistamaa verkostomaista liiketoimintamallia?

Esimerkiksi haja-asutusalueilla kaukana kaupoista ja palveluista olisi tarvetta Uberin tyyppiselle verkostomaiselle palvelulle, joka kuljettaisi paitsi ihmisiä myös tavaroita, esimerkiksi ruokaostoksia, postia ja lääkkeitä. Kutsutaan sitä vaikka Yli-palveluksi.

Esimerkiksi kun yksin ilman autoa kymmenien kilometrien päässä palveluista asuva ikäihminen haluaisi keskustan kaupalta ruokakassin ja apteekista lääkedosetin, kuntakeskuksessa töissä käyvä naapuri toisi sen kotimatkallaan. Joskus hän voisi myös viedä naapurinsa aamulla asioille ja terveyskeskukseen ja tuoda töiden jälkeen kotiin.

Molempien tulisi siis olla verkossa ja Yli-palvelun käyttäjiä. Lisäksi palvelulla tulisi olla yhteys kauppiaan verkkokauppaan, sekä Postin ja apteekin tietojärjestelmiin sekä tietysti osan kustannuksista maksavien Kansaneläkelaitoksen ja kunnan järjestelmiin.

Teknologian näkökulmasta Yli-palvelu on siis varsin suoraviivainen, hallinnon ja lainsäädännön näkökulmasta kaikkea muuta.

Vientimarkkinoita löytyisi ainakin Pohjois-Euroopasta.

Kaikki hyötyisivät paitsi paikallinen taksiyrittäjä, joka on aiemmin hoitanut kuljetuksia päätyönään.

Niin ja kuka huolehtisi kyläläisten kuljetuksista niinä päivinä, kun töissä käyvä naapuri on sairaslomalla ja tarvitsee itse antibioottikuurin, jonka lääkäri on videopuheluvastaanotolla hänelle määrännyt? Erittäin harvaan asutuilla alueilla Yli-palvelu ei toimisi. Sen toiminta edellyttäisi useampia kuljetuspalveluiden tarjoajia ja käyttäjiä samalta alueelta.