Vihreät vastustavat Pohjois-Espoon julkisen liikenteen heikentämistä!

HSL:n hallitus käsittelee tiistaina 6.5. kokouksessaan Pohjois-Espoon linjastoon kohdistuvia leikkauksia. Leikkausesityksen tavoitteena on säästää miljoona euroa karsimalla palveluita Pohjois-Espoon asukkailta. Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto on linjannut vihreiden esittämänä, että “kaavailtuja Pohjois-Espoon linjastolakkautuksia ei tule toteuttaa. Espoo pitää tärkeänä, että joka puolelta kaupunkia pääsee liikkumaan kouluihin ja etenkin Jorvin sairaalakampukselle jatkossakin myös ilman auto.”

“Tämä vihreiden tekemä esitys meni yksimielisesti läpi konsernijaostossa. Nyt kuitenkin näyttää siltä, etteivät kaikki Espoon edustajat HSL:n hallituksessa pidä linjasta kiinni, vaan ovat valmiita karsimaan linjoja. Jo aiemmin Espoossa vihreät jäivät yksin vastustamaan lippujen hintojen nostoa” toteaa konsernijaoston varapuheenjohtaja Peppi Seppälä.

Leikkauksista piti päättää jo ennen vaaleja, mutta asia pöydättiin kokoomuslaisten esityksestä juuri vaalien yli. Espoon vihreiden Heli Halava esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jolloin hallitus olisi saanut lisää tietoa päätöksenteon tueksi. 

“Muutokset ovat merkittäviä pohjois-espoolaisille. Näillä alueilla ei ole korvaavia vuoroja, joiden varaan voisi turvautua. Asukkaiden huoleen linjojen heikentymisestä ei ole vastattu riittävästi. HSL:n tulisi keskittyä käyttäjämäärien lisäämiseen, ei palvelutasosta leikkaamiseen. Pohjois-Espoon väkimäärä on kasvamassa tulevaisuudessa, siksikin julkisen liikenteen tason tulee olla riittävää. Uudet alueet eivät houkuttele uusia kuntalaisia, jos palveluita leikataan.” huomauttaa HSL:n hallituksen jäsen Heli Halava.

Vaikka jotkut muutoksista ovat perusteltuja, kokonaisuutta tulee tarkastella harkiten eikä Pohjois-Espoon liikennettä tule heikentää lisää mihin nykyinen esitys johtaisi. Esimerkiksi osa suorista yhteyksistä on muuttumassa vaihdollisiksi, jolloin bussia joutuu vaihtamaan muualla kuin liikenteen solmukohdassa.

“Linjojen muuttaminen vaihdolliseksi on haaste. Olosuhteet vaihtamiselle ison tien varressa ilman suojaa, pitkähkö siirtyminen vaihtopaikalle ovat esimerkkejä mitä haasteita vaihdot aiheuttavat. On käyttäjiä joille liikkuminen on haasteellista ja vaihtojen hahmottaminen hankalaa. Vaihdolliset yhteydet vähentää liikkumista julkisilla ja pidentävät matka-aikaa. Esimerkiksi lapsilla ja nuorilla ei ole mahdollisuutta käyttää itsenäisesti autoa, joten etenkin he ovat riippuvaisia julkisen liikenteen toimivuudesta niin koulumatkoilla kuin harrastuksiin liikkumisessa.” toteaa Halava.

“Uutisissakin on nostettu esiin HSL:n taloustilanne, kuinka nykyinen infrakorvausmalli tulee heikentämään entisestään HSL:n tilannetta ja johtamaan lippujen hintojen nostamiseen sekä reittien karsimiseen. Vihreät ovat johdonmukaisesti esittäneet HSL:n taloustilanteen korjaamista uudistamalla infrakorvausmallia vastaamaan muuta Suomea ja maailmalla olevia malleja kulujen jakamisesta. Nyt käyttäjät maksavat kulut kaupunkien pitäessä voitot maanarvon noususta.” päättää Seppälä.  

Edellinen
Edellinen

Vihreä valtuustoryhmä järjestäytynyt

Seuraava
Seuraava

Valtuustoblogi 24.3.2025 - Henna Partanen